Kohdeapurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille yksittäisten hankkeiden toteuttamiseen.
Hakuaika
Päätökset
Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemukse
Mihin tarkoitukseen
Apuraha on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin vuosien 2023–24 aikana toteutettaviin projekteihin. Projekti tulee aloittaa ensimmäisen vuoden aikana.
Kenelle
Apurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja heidän muodostamilleen työryhmille. Hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).
Kuka päättää
Valtion taidetoimikunnat päättävät apurahoista erityisasiantuntijan esittelystä.
Hakeminen
Edellytämme, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.