Paula Tuovinen: Kulttuurin ja taiteen aika on nyt!

Haluan onnitella lämpimästi 20-vuotiasta nuorta, Cuporea, jonka tehtävä on tulossa koko ajan tarpeellisemmaksi. Erilaisissa selvityksissä ja raporteissa on käynyt ilmi, että taiteen ja kulttuurin alan toimialatieto on varsin hajaantuneena. Cupore on tuottanut keskitetysti tutkimustietoa ja selvityksiä jo 20-vuotta, mutta lisää tiedon kokoamista ja tehokasta välittämistä tarvitaan. 

Valtionhallinnon kehittämistavoitteissa tiedolla johtaminen on tullut koko ajan tärkeämmäksi – ja sitähän ei voida tehdä ilman tutkimusta, tietoa ja tilastoja. Tässä Cuporella on ollut ja on jatkossa entistä tärkeämpi tehtävä yhdessä kumppaneiden kanssa.  

Valtion tuki taiteelle on varsin pienissä paloissa, ja sitä tulee myös eri hallinnonaloilta, joten kokonaiskuvan synnyttäminen siitä, miten taidetta, kulttuuria ja luovia aloja tuetaan on ollut perinteisesti haastavaa. Myöskään taiteiden, kulttuurin tai luovan alan määrittely ei ole yksinkertaista. Yhteisesti sovittua määritelmää taiteista, sen alalajeista, kulttuurista tai luovista aloista ei ole. On olemassa monia määritelmiä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Alahan myös muuttuu koko ajan. Olisi kuitenkin tärkeätä luovien alojen tulevaisuuden kannalta kyetä sopimaan yhteiset määrittelyt ja meidän olisi hyvä olla mukana, kun uutta toimialaluokitusta rakennetaan. 

Cuporen tutkimuksen Mahdollisesti kulttuuria mukaan suurimman osan valtion tuesta taiteelle ja kulttuurille vuonna 2019 (yhteensä 1,34 miljardia euroa) jaetaan OKM:n kautta ja toiseksi eniten LVM:n kautta. Yksittäisistä aloista televisio ja radio haukkaavatkin suurimman kakun, mm. YLE:n muodossa. 

1,34 miljardia. Kun seuraa korkeakoulutettujen taiteilijoiden taistelua toimeentulosta ja taistelua sosiaaliturvaviidakossa, summa kuulostaa valtavalta ja herää kysymys, miksi keskeisimmässä alkutuotannossa on niin vähän rahoitusta. Esimerkiksi Taike jakaa valtionavustuksina noin 44 miljoonaa euroa vuosittain, josta yksittäisille taiteilijoille apurahoina n. 24 miljoonaa ja vapaan kentän yhteisöille avustuksina n. 20 miljoonaa. Näistä rahoista vain hyvin pieni osa menee taiteilijoiden ansiotuloihin, siis palkkoihin, joista kertyy täysi sosiaaliturva. Toki tämä on vain yksi siivu kaikesta tuosta OKM:n kautta jaetusta rahoituksesta taiteelle.  

Hämmästyttää myös luku, että TEM:n osuus olisi toisaalta vain 15,2 miljoonaa euroa – alalle, jossa toimii 14 000- 25 000 ammattitaiteilijaa laskentatavasta riippuen. He ovat luovan työn ytimessä, ja jos koko luovia aloja ajatellaan, työntekijöitä lienee lähes 200 000.  Luovien alojen alkutuotantoa tekevät ihmiset, ja ytimen toimeentulon edellytysten tukeminen luo perustan kaikille luovien alojen sisällöille ja sen jälkeen niin sanotulle arvon luonnille.  

Taide, kulttuuri ja niistä kumpuavat luovat alat, luova talous ei ole kasvanut Suomessa potentiaaliinsa. Luovien alojen osuus arvonlisäyksestä on muita pohjoismaita vähemmän ja merkittävästi vähemmän kuin EU:n keskiarvo (7%). Luovien alojen osuus talouden arvonlisäyksestä oli 3,4 prosenttia vuonna 2017. Siksi jo pääministeri Marinin hallitusohjelmassa (2019) yhdeksi kärjeksi on nostettu luovien alojen edistäminen.  

Luovien alojen kehittäminen ja kasvupotentiaalin saaminen hyödynnettäväksi edellyttää, että taidetta, kulttuuria ja luovien alojen edistämistä katsotaan nykyistä enemmän kokonaisuutena. Näin on myös todettu TEM:in Luovan talouden tiekartassa: Ensimmäisenä käytännön toimenpiteenä tulisi olla ”ekosysteemien ja verkostojen tunnistaminen ja arvoketjumuutokset”.  

Luovien alojen ekosysteemin tunnistaminen on siis tärkeää ja tulisikin lähteä siitä, että luovien alojen alkutuotanto, taiteet, tunnistetaan, niitä tuetaan ja alkutuotannon ongelmat ymmärretään.  

Taiteilijoiden ja muiden freelancereiden sosiaaliturvaongelmia ei ole vielä saatu ratkaistua siksi, että ne kytkeytyvät koko monimutkaiseen sosiaaliturvajärjestelmään. Suomen järjestelmä perustuu sille, että henkilö on joko työsuhteessa tai yrittäjä. Muita statuksia ei ole. Taiteilijat ja muut kulttuurialan yksilöt ovat kuitenkin samaan aikaan molempia, sekä lisäksi saavat tuloja työskentelyapurahoista sekä työkorvauksia, jotka molemmat ovat myös yrittäjästatuksia. Tämä pudottaa useimmat taiteilijat ulos palkansaajan asemasta, palkasta ja palkansaajan eduista, kuten lomista ja työterveyshuollosta. Taiteilijayrittäjyydessä taas on monia sellaisia haasteita, joita muilla yrittäjillä ei ole: Taiteellisen vapauden tuoma syventyminen juuri siihen, mikä taiteilijaa syvästi kiinnostaa (asiakkaan sijaan), työn ja myynnin jaksottaisuus, pienet myyntitulot, osaamispuutteet ja asenteet – sekä lisäksi juuri se, että yrittäjästatuksen lisäksi muita pieniä tuloja voi tulla tekijänoikeuskorvauksina, palkkioina ja työkorvauksina. Esimerkiksi yhdistelmävakuuttamista ei ole. Viime aikoina on puhuttu myös paljon ns. vahinko- tai pakkoyrittäjyydestä.  

Taiteilijoiden haastava asema työmarkkinoilla näkyy myös mm. Taiken ylimääräisten taiteilijaeläkehakemusten määrissä. Hakupaine on kasvanut, ja jatkossa voi olla niin, että vain 8% hakijoista saa eläkkeen. Ottaen huomioon, että monet hakijoista ovat ansainneet todella vähän työeläkettä, vähimmilleen muutaman kympin tai satasen, tilanne on katastrofaalinen. Siksi on tärkeää, että jatkossa taiteilijoiden työtä kohdellaan työnä, aivan kuten muidenkin kansalaisten työtä. Samoin oikeuksien tulee olla samat.  

Unescon julkilausuma taiteilijoiden asemasta sanoo:  

Meidän tulisi varmistaa, että taiteilijoilla ja kulttuurialan toimijoilla, ottaen huomioon erilaiset taiteilijan ammatin erityispiirteet, olisi sama oikeus nauttia kaikista lakisääteisistä, sosiaalisista ja taloudellisista eduista kuin muillakin työntekijöillä. 

Tästä syystä pidän tärkeänä, että osana muita rakenteellisia taiteen, kulttuurin ja luovien alojen kehittämishankkeita, Taikessa järjestettäisiin - erillisrahoituksella - kokeilu, jossa apurahan sijaan vapaalle taiteilijalle maksettaisiin palkkaa, jonka maksajana ja työnantajana toimisi taiteilijan valitsema organisaatio. Vastaavalla tavalla on toimittu jo vuosia Suomen Akatemiassa. 

Muuten omana havaintonani on ollut pitkään se, että taiteen ja kulttuurin rahoituksessa on totuttu, ja itsekin olemme tottuneet, esimerkiksi merkittävästi pienempiin valtionavustussummiin kuin muilla sektoreilla. Valtion rahoituksen jakautuminen pieniin virtoihin ja loppupäässä sirpaloituminen kymppitonnin valtionavustuksiin ei valitettavasti tue laadun kehittymistä optimaalisesti, vaan lähinnä varmistaa sen, että pienet pysyvät edelleen pieninä, taiteilijat köyhinä, yhteisöt talkooyhteisöinä, joihin valtio, kunnat tai yksityinen sektori eivät halua panostaa, sillä laajempia talousvaikutuksia ei näy. 

Siksi ehdotan myös strategisempaan valtiontukipolitiikkaan siirtymistä, vähittäin, sillä se on helpommin sanottu kuin tehty. Ehdotan valtiontukimuotojen selvitystä, rakenteiden uudistamista.  Samaan aikaan vaikuttamistoimintaa pitää merkittävästi kehittää, jotta luovien alojen ekosysteemin juureen, taiteeseen saataisiin julkista siemenrahoitusta. Kysyn, olisiko mahdollista, että OKM:n ja TEM:n väliin kehitettäisiin luovien alojen edistämiseen keskittyvä toimeenpaneva virasto? Creative Scotlandin malliin? 

On ymmärrettävä iso kulttuurinmuutos ja toimintaympäristön muutos: Taiteilijuus ei ole hörhöilyä tai harrastusta eikä taidehallinto tai taiteen edistäminen ole talkootyötä, vaan taide on merkittävä ammattiala, jota ilman ei synny taiteen hyviä vaikutuksia eikä luovaa talouttakaan. Taiteen ja kulttuurin aika on nyt ja niihin on investoitava nyt!  

Taiteellisissa, sosiaalisissa ja kulttuurisissa innovaatioissa on voimaa. 

Epävarmoina aikoina taiteella ja kulttuurilla on mitä suurin merkitys. Kuka lainasikaan juuri vastikään jotakin viisasta (olisko ollut Hesarissa?), että vallankumoukset ja sodat saavat alkunsa itse asiassa runoilijoiden sanoista. Nähdäkseni yhtä lailla kulttuuriset sisällöt luovat ymmärrystä ja rauhaa. 

Paula Tuovinen 

johtaja  

Taiteen edistämiskeskus