Uutinen

Levoton mieli valloillaan Salossa

Salon taidemuseon Veturihallissa on esillä 18.1.–16.3.2014 levottomuuden teemaa käsittelevä näyttely. Katsoja kuljetetaan levottomuuksien syistä ja yltymisestä rauhaan ja uuteen alkuun.

 

Bild borttagen.

Levottomuuksia on jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Mistä levottomuudet syntyvät? Maat, jotka ennen olivat turvallisia, muuttuvat vaarallisiksi.

 

Entä mitä tapahtuu oman päämme sisällä? Milloin uni loppuu ja alkaa levottomuus. Levottomuuden syyt ovat samoja, oli sitten kyse fyysisistä yhteenotoista tai oman mielen liikkeistä.

 

Näyttely sopii hyvin myös lapsille ja sen kautta on turvallista käsitellä pelkoja ja epävarmuutta tai niin halutessaan vain sukeltaa jännittävien teoskokonaisuuksien sekaan.

 

Näyttelyssä on teoksia yhdeltätoista varsinaissuomalaiselta taiteilijalta ja taiteilijaparilta: Heini Aho, Saara Ekström, Marjatta Holma, IC-98, Kati Immonen, Anne Koskinen, Nuutti Koskinen, Erkki Nampajärvi, Mika Natri, Elsa Salonen ja Kimmo & Noora Schroderus.

 

Näyttely on tuotettu Salon taidemuseo Veturitallin ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipisteen yhteistyönä.

 

Kuva: Erkki Nampajärvi, Transformaatio, 2013