Uutinen

Uudet Solja Järvenpään ja Marko Latva-Nikkolan tekemät sarjakuvan opetustehtävät ladattavissa Sarjakuvakeskuksen sivuilta

Uudenmaan sarjakuvataiteen läänintaiteilija Solja Järvenpää ja sarjakuvataiteilija Marko Latva-Nikkola tekivät yhteistyössä Helsingin Sarjakuvakeskuksen kanssa Maailman napa – sarjakuvatehtävät, jotka ovat ladattavissa Sarjakuvakeskuksen tehtäväpankista.

Tehtävät perustuvat Joonas Sildren Maailman napa -sarjakuva-albumiin ja tehtävien toteuttamiseen kuuluu kirjan lukeminen ennen tehtävien tekoa. Sarjakuvatehtävät käsittelevät luetun ymmärtämistä ja tukevat kuvakerronnan tulkitsemista ja ne sopivat etenkin luki- ja keskittymishäiriöisille, sillä puhekuplia ja kuvakerrontaa on helpompaa seurata. Sarjakuvissa jo silmäyksellä muistaa missä kohti tarinaa mennään ja pienempiä tekstimääriä on selkeää lukea. Tehtävien suositusikä on 8-12-vuotiaat. Lukemisen lisäksi aikaa tehtäviin kuluu noin tunti ja tehtäviä varten tarvitaan kynä, kumi ja värikynät. Ensimmäinen tehtävä tehdään ennen sarjakuvan lukemista. Maailman napa – sarjakuvatehtäviä voi suositella käytettäväksi peruskoulun äidinkielen tunneilla.

 

Joonas Sildre on virolainen sarjakuvataiteilija. Maailman napa on Sildren ensimmäinen lasten sarjakuva-albumi ja hän tekee lasten sarjakuvia yhdessä vaimonsa Elina Sildren kanssa. Maailman napa oli ensimmäinen Virossa julkaistu täyspitkä sarjakuva-albumi vuonna 2009. Sildre toimii Viron sarjakuvaseuran puheenjohtajana. Hän on ollut merkittävä taho Suomen ja Viron välisissä yhteistyöprojekteissa, esimerkiksi viime vuonna perustettu Eesti Koomiksiselts vastaa Tallinnan CUNE Comics-in-Residence -ohjelmasta ja sen taiteilijavierailuista.

 

Sarjakuvataiteen läänintaiteilija Solja Järvenpää edistää sarjakuvan näkyvyyttä, tekemistä ja opettamista sekä toimii organisaattorina sarjakuva-alan kentällä. Järvenpää järjestää sarjakuvaopettajien päiviä, jonka kohderyhmänä  ovat eri alojen ja koulujen opettajat. Sarjakuvaopettajien kursseista voi tiedustella lisää [email protected].  Järvenpää on ollut mukana suunnittelemassa sarjakuvakokonaisuutta Lahden Muotoiluinstituutin aikuiskoulutuksen tutkintoon johtavaan koulutukseen. Syksyllä 2013 alkava viestinnän koulutusohjelma, graafisen suunnittelun pääaine on sarjakuvapainotteinen. 

 

Tehtävät perustuvat Joonas Sildren Maailman napa -lastensarjakuvaan (ISBN 9789519579788). Se on saatavilla Sarjakuvakeskukselta ja verkkokaupasta hintaan 5.00 €.  Tehtävät voi ladata ilmaiseksi Sarjakuvakeskuksen tehtäväpankista. Tehtävät tulevat kirjan tilattaessa mukana myös paperisena.

                                                                                                                             

Tehtävien taitto: Marko Latva-Nikkola                                                    

Kuvitukset: Joonas Sildre

Tehtävien suunnittelu: Solja Järvenpää ja Marko Latva-Nikkola

Kansi: Susanna Mukkala

Julkaistu: 2013

 

Tilaukset:

http://sarjakuvakeskus.fi/kurssit/tehtavapankki

http://sarjakuvakeskus.fi/kauppa/verkkokauppa/product/view/5/1

 

                                                         

 Bild borttagen.