Uutinen

Solja Järvenpään toimittama Tappajamummo ja muita runosarjakuvia -teos on julkaistu

Teoksessa sarjakuvataiteilijat tulkitsevat 2000-luvulla julkaistuja runoja sarjakuvan keinoin.

Kahdeksan nykypolven sarjakuvataiteilijaa tarttui kahdeksaan 2000-luvun runoon ja tulkitsi ne omilla välineillään. Runot ja kuvat ovat rinnan tässä rokkaavan räjähtävässä kirjassa, jonka tekijäparit ovat Tapani Kinnunen / Jupu Kallio, Leevi Lehto / Antti Silvekoski, Dxxxa / Joonas Rinta-Kanto, J.K. Ihalainen / Jukka Tilus, Mari Aaltonen / Petteri Tikkanen, Harri Hertell / Solja Järvenpää, Visa Tikka / Jarno Latva-Nikkola ja Rauni Anita Martikainen / Tommi Hämäläinen. Kuningas elää!

 

Solja Järvenpää on sarjakuvataiteilija ja Taiteen edistämiskeskuksen Uudenmaan alueen läänintaiteilija. Sarjakuvataiteen läänintaiteilijana Järvenpää työskentelee muun muassa sarjakuvan näkyvyyden, sarjakuvapiirtämisen opetuksen sekä ammattilaisten sarjakuvakoulutuksen turvaamiseksi.

 

Tervetuloa Tappajamummon julkistamistilaisuuteen Helsingin Sarjakuvafestivaalien lauantaiklubilla 7.9. Esiintymässä kaikki kirjan runoilijat, juontajana vapaapainija ja sarjakuvahahmo Black Peider, dj:nä Dxxxa D. Paikka ilmoitetaan lähempänä julkistamistilaisuutta.

 

http://www.ntamo.net/product/612/solja-jarvenpaa-toim-tappajamummo-ja-muita-runosarjakuvia

 

Bild borttagen.