Projekt

Sillanrakentajat

Sillanrakentajat -hanke on monialainen kehittämishanke, joka edistää taiteilijoiden osaamista, yhteistyöverkostoja ja työllistymismahdollisuuksia Itä-Suomessa.
Projektstatus:
Löpande
Tidpunkt:
-
Hankkeen nimi, jonka alla kolme graafista eri taidelajia edustavia hahmoja. Hahmot edustavat tanssia, musiikkia ja maalaustaidetta. Kuvan värit ovat musta, valkoinen ja violetti.

Hanke tapahtuu Itä-Suomessa kolmen maakunnan alueella: Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Sillanrakentajat -hanke on Taiteen edistämiskeskuksen rahoittama monialainen kehittämishanke, jonka tavoitteena on tehdä ammattitaiteilijoiden moninainen potentiaali näkyväksi, luoda uusia mahdollisuuksia ammattitaiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden työllistymiseen sekä tukea taiteilijoiden ja toimijoiden kehitystä ja alueellisia erityispiirteitä Itä-Suomessa.

Hanke edistää alueella asuvien ja työskentelevien ammattitaiteilijoiden osaamista, verkostoitumista ja työskentelyolosuhteita. Hanke edistää uusien ja jo olemassa olevien taiteellisten ja kulttuuristen sisältöjen, yhteistyön muotojen, konseptien, ideoiden ja hankkeiden syntymistä sekä vahvistumista. Hanke tukee osallistujien ammatillista kasvua taiteen ja kulttuurin eri osa-alueilla ja innostaa luomaan uusia, toimialat ja maakuntarajat ylittäviä hankeideoita ja projekteja.

Sillanrakentajat -hankkeen päätoimenpiteitä ovat

  • Mestarikurssit ja taideklinikkakokonaisuudet, jotka tarjoavat osallistujille tietoa ja käytännön taitoja eri taidealan näkökulmista, kuten vuorovaikutuksesta, alueellisista verkostoitumismahdollisuuksista, laadukkaan taiteen tuottamisesta, rahoitusrakenteista, hanketyöstä sekä taiteen mahdollisuuksista yritysmaailmassa ja kulttuurimatkailun saralla.
  • Taideverkkarit –verkostoitumistilaisuuksien järjestäminen, joissa Itä-Suomen alueella toimivat ammattitaiteilijat ja kulttuuritoimijat pääsevät keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, verkostoitumaan ja kehittämään yhteistyömalleja muiden alojen edustajien kanssa.
  • Vahvistaa taiteilijoiden työskentelyolosuhteita edistämällä monitaiteellisia tila- ja yhteistyöhankkeita yhdessä alueellisten tilatyöryhmien ja taidelaitosten kanssa.

Sillanrakentajat -hankkeen tavoitteita ovat

  • Edistää taiteilijoiden osaamista, verkostoja ja työskentelyolosuhteita.
  • Synnyttää uusia yhteistyökumppanuuksia ja erikokoisia yhteistyöprojekteja Itä-Suomeen.
  • Lisätä taiteilijoiden, kulttuuritoimijoiden ja muiden alojen välistä vuorovaikutusta, verkostoitumismahdollisuuksia. 
  • Luoda parempia edellytyksiä taide- ja kulttuuritoiminnalle Itä-Suomen alueella.

Yhteistyössä

Sillanrakentajat -hanke edistää yhteistyötä taiteilijoiden, kuntien kulttuuripalveluiden, elinkeinoelämän, matkailun ja maakuntaliittojen välillä kolmen maakunnan alueella Itä-Suomessa.

Hanke toimii yhteistyössä mm. Taiken Luova Verkko- ja KUMO-hankkeiden kanssa, sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Kulttuuri Itää -hankkeen kanssa. 
 

Hankkeeseen liittyvää