”Taide antaa lohtua, riemua ja uskoa tulevaan” – haastattelussa valtionpalkittu Janne Saario
1. Mikä on saanut sinut viime aikoina inspiroituneeksi?
Saan maisema-arkkitehdin työssäni suunnitella nuorille ympäristöjä missä harrastaa, iloita ja tavata toisia. Se on vastuullinen tehtävä, joka inspiroi. Samalla muistuu mieleen omat skeittarin kesälomat ja nuoruusvuosien vapaus!
2. Mikä on taiteen merkitys tässä ajassa?
Taide kertoo meille mitä on olla ihminen tässä ajassa. Sen kautta voi saada oivalluksia ja uusia ideoita. Taide antaa lohtua, riemua ja uskoa tulevaan. Taide voi yhdistää ja eheyttää meitä, ja se on merkittävää tässä ajassa.
3. Mistä tällä hetkellä unelmoit?
Olen päässyt suunnittelemaan skeittipuistoja mielenkiintoisiin paikkoihin ja eri maihin viimeisen 20 vuoden aikana. Unelmoin, että tulevaisuudessa pääsisin suunnittelemaan puiston vielä Japaniin ja Havaijille.
Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa haastatellaan vuoden 2024 taiteen valtionpalkinnon saajia. He pohtivat haastatteluissa inspiraatiota ja taiteen merkitystä.