Uutinen

Luovien alojen rahoittajat kertoivat painotuksistaan Tampereella

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Pirkanmaan toimipiste ja Suomen Kulttuurirahaston (SKR) Pirkanmaan rahasto järjestivät yhteistyössä Luovien alojen rahoitusseminaarin 24. tammikuuta Tampereella.

Image removed.

Taiken muuttuneista hakuajoista ja sähköisestä hausta kertoi erityisasiantuntija Sari Ilmola. Taiken alueellisten hakujen uusi hakuaika on 15.2.–15.3.2017. Tuolloin taiteilijat voivat hakea alueellisia työskentelyapurahoja ja kohdeapurahoja ja yhteisöt erityisavustuksia.

Samaan aikaan on haettavana Taiken niin sanotut ohjelmalliset tuet eli lastenkulttuurin kohdeapurahat taiteilijoille ja työryhmille, lastenkulttuurin erityisavustukset ja Prosentti rakennuskustannuksista taiteelle -erityisavustukset yhteisöille.

Taike kannustaa asioimaan verkossa: koko prosessin hakemisesta lähtien täydennyksiin, muutoshakemuksiin ja selvityksiin voi hoitaa verkossa. Verkkoasioinnissa yhdistyksillä tulee olla Katso-tunniste, joka kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen hakuprosessia. Tunnisteen saa Väestörekisterin ylläpitämästä palvelusta: https://yritys.tunnistus.fi.

SKR opastaa videoiden avulla

Seminaarin toisella pääjärjestäjällä Suomen Kulttuurirahastolla on alueellisesti yksi hakuaika ja valtakunnallisesti toinen.

SKR:n erikoisuus on Pirkanmaan rahaston asiamies Silja Minkkinen-Poikolaisen mukaan nimikkorahastot, joista myönnetään apurahoja nimikkorahastojen ohjesäännöissä määritellyille aloille tai tarkoituksiin.  

”Jos aikoo hakea apurahaa SKR:ltä niin prosessin tueksi voi katsella Youtubesta SKR:n Säätiösedän videoita” opastaa Minkkinen-Poikolainen. SKR:n apurahoja voi hakea ainoastaan verkossa.

Muut rahoittajat monipuolisesti esillä

Seminaarin muita rahoittajien edustajia olivat Majaoja-säätiön puheenjohtaja Maija Ikonen, Koneen Säätiön yliasiamies Anna Talasniemi, Svenska Kulturfondenin kulttuuriasiamies Annika Pråhl sekä Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio.

Mesenaatti.me:n kautta hankitusta joukkorahoituksesta kertoivat Kulttuuriosuuskunta Kajeen tuottaja Susanna Ihanus sekä Suomen pelimuseon tutkija Niklas Nylund.

Lisäksi tuottaja Elina Orjatsalo kertoi vinkkejä hyvän hakemuksen tekemiseen.