Uutinen

Syyskuussa taide ja värit valtaavat Hakunilan ostoskeskuksen: SKILL YOURSELF HAKUNILA 2015

Syyskuun ajaksi Hakunilan ostoskeskuksen yhteyteen avautuu 13–20-vuotiaille avoin Pop Up -katutaidetila Skill Yourself. Väliaikaisesti käyttöön saadussa tilassa nuorille järjestetään avoimia työpajoja, jotka liittyvät katutaiteeseen, graafiseen suunnitteluun, kalligrafiaan, sekä musiikin tekoon.

Toiminnan sisällöissä huomioidaan myös nuorten omat ideat ja toiveet. Toimitila tuunataan ja sisustetaan viihtyisäksi yhdessä nuorten kanssa. Projektin tavoitteena on lisätä nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä positiivisella tavalla. Yhdessä alueen nuorten kanssa lisätään Hakunilan torin sekä lähiympäristön viihtyisyyttä erityisesti katutaiteen eri tekniikoiden avulla. Osallistuminen on nuorille ilmaista.

 

Hakunilan tori ja lähiympäristö saa uuden iloisen ilmeen

 

Hakunilan torin harmaan betonin tilalle maalataan muun muassa värikkäitä kukka-altaita sekä Nissaksen alikulkutunneli suunnitellaan ja maalataan yhdessä nuorten kanssa. Mukana alikulun maalauksessa on mukana myös meksikolainen katutaiteilija BNER.

 

Projektin toteutuksesta vastaa lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija Marjaana Jaranne yhteistyössä Street Art Vantaan työryhmän kanssa. Street Art Vantaa (SAV) on Jesse Pasasen ja Jenni Väisäsen perustama projekti, jonka tavoitteena on edistää yhteisöllistä taidetta ja luovaa toimintaa Vantaalla. Yhteistyökumppaneina projektissa ovat mukana Vantaan kaupunki, Tikkurila Oyj, Maston Oy sekä Citycon.

 

Pop Up -tilan avajaisia vietetään torstaina 3.9. klo 17–20 osoitteessa Laukkarinne 6, 01200 Vantaa. Tila sijaitsee Hakunilan ostoskeskuksen väliaikaisesti käyttöön saadussa liiketilassa. 

 

Toivotamme teidät tervetulleiksi vierailemaan tilassa myös muina aukioloaikoina!

 

Lisätietoja

Marjaana Jaranne

lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

Taiteen edistämiskeskus|Uusimaa 

Puh: +358295 330805

[email protected]

 

SKILL YOURSELF

Street Art Vantaa

 

Image removed.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva Jesse Pasanen