Uutinen

Imatran uuteen teatteriin tulossa taidetta

Imatra on tunnetusti hyvin kulttuurimyönteinen kaupunki, joka ottaa prosenttitaiteen periaatteen mukaisesti taidetta mukaan myös rakenteilla olevaan uuteen teatteriin. Läänintaiteilija Outi Turpeisen aloitteesta teatterin rakennuttajatahot innostuivat nopeasti ideasta rakennuksen rakenteisiin tulevasta taiteesta.

Taiteilijoiksi on valittu Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2014 valmistunut nuori kuvataiteilija Landys Roimola ja imatralainen kokenut graafikko Reetta Ahonen. Imatran teatterin taide tulee osaksi rakenteita. Julkisivun taideteos toteutetaan graafisen betonin tekniikalla ja teatterin sisälle tuleva taideteos toimii myös akustisena elementtinä.

Roimola on erityisen kiinnostunut graafisen betonin suunnittelusta, josta hänellä on aiempaa kokemusta mm. Helsinkiin kalasataman kahden kerrostalon julkisivun suunnittelusta ja kuvioiden suunnittelusta Graphic Concreten mallistoon. Ahonen on pitänyt näyttelyitä 1970-luvulta lähtien niin kotimaassa kuin ulkomailla ja hänen teoksiaan on lukusissa julkisissa kokoelmissa mm. valtion ja Kiasman kokoelmissa. Ahosen teokset ovat usein suurikokoista taidegrafiikkaa, mutta viime vuosina hän on työstänyt myös paperia ja vaneria tilallisiksi pinnoiksia.

Valtakunnallisen ja avoimen taiteilijahaun tuloksena 30 taiteilijaa ilmoitti olevansa kiinnostunut olemaan taideprojekteissa mukana. Valintakokouksessa teatterinjohtaja Timo Rissanen, arkkitehti Pekka Partinen ja asiantuntijaksi pyydetty museonjohtaja Eero Laajo valitsivat taiteilijat. Taideteoksen hankinnan asiantuntijana mukana on ollut Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilija Outi Turpeinen, joka edistää prosenttitaidetta Kaakkois-Suomessa. Teatterin on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2016.

taiteilijoiden nettisivut:

www.reettaahonen.net

www.landysroimola.com

Lisätietoja:

läänintaiteilija Outi Turpeinen, [email protected], p. 0295-330875

Imatran teatterinjohtaja Timo Rissanen [email protected], p. 0206176651