Uutinen

Muotoile Suomi -ohjelma hakee kasvua muotoilun avulla

Uunituoreessa kansallisessa muotoiluohjelmassa esitetään 29 toimenpidettä muotoiluosaamisen vahvistamiseksi ja paremmaksi hyödyntämiseksi.

Ohjelma asettaa tähtäimeksi vuoden 2020, johon mennessä

  • muotoiluymmärrys ja osallistuvuus kansalaisyhteiskunnassa on vahvistunut.  Osaaminen, tutkimus ja koulutus ovat kansainvälistä huipputasoa ja vaikuttavat maan kilpailukykyyn
  • monialainen muotoiluosaaminen vahvistaa kilpailukykyä
  • tärkeillä kasvualoilla hyödynnetään tehokkaasti muotoilua
  • muotoilua käytetään julkisella sektorilla yhteiskunnan kehittämisessä ja ohjaamisessa sekä hyvinvoinnin edistämisen työkaluna.

Taiteen edistämiskeskus edistää muotoilua ja muotoilijoiden toimintaedellytyksiä myöntämällä apurahoja ja avustuksia sekä palkkaamalla muotoilun läänintaiteilijoita.

Muotoile Suomi -ohjelma valmistui työ- ja elinkeinoministeriön johdolla yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.  Taiteen edistämiskeskuksen muotoilutoimikunta osallistui ohjelman tekoon asiantuntijaroolissa: toimikunnan puheenjohtaja Päivi Bergroth ja jäsen Ari Känkänen olivat ohjausryhmässä. Ohjelman yhtenä lähteenä käytettiin Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön 2012 julkaisemaa Katja Oksanen-Särelän tutkimusta Muotoilun kansainvälistyminen. Tuki, esteet ja mahdollisuudet.

Muotoile Suomi -ohjelma TEM:n sivuilla.

Ohjelman ehdotuksia voi kommentoida huhtikuun alkupuolelle saakka Facebookissa.