Awarded support

Saksofonisti Eero Koivistoinen sai musiikin valtionpalkinnon

Valtion musiikkitoimikunta on myöntänyt vuoden 2017 musiikin valtionpalkinnon saksofonisti, säveltäjä Eero Koivistoiselle. Valtionpalkinnon jakoi kulttuuriministeri Sampo Terho. Arvoltaan 14 000 euron suuruinen palkinto maksetaan Veikkauksen tuotoista.
Published

Palkintoperustelut:

Saksofonisti, säveltäjä Eero Koivistoinen (s. 1946) on luonut kansainvälisesti merkittävän ja tunnustetun uran jazzmuusikkona. Ajan hermolla jatkuvasti uutta etsivä ja tuottava Koivistoinen on elävä legenda.

Koivistoisen puolen vuosisadan mittainen vaikutus Suomen jazzkenttään on ollut mittava ja ainutlaatuinen. Hän on tehnyt suuren määrän levytyksiä, sävellyksiä ja sovituksia lukuisille eri kokoonpanoille. Koivistoisen ura käynnistyi 1960-luvulla, ja Suomen Jazzliitto palkitsi nuoren muusikon ensimmäisellä Yrjö-palkinnolla vuonna 1967. Kansainvälinen ura käynnistyi pari vuotta myöhemmin, kun Koivistoisen yhtye voitti jazzyhtyekilpailun Sveitsin Montreux’ssa. Tämän jälkeen Koivistoinen opiskeli ja työskenteli pitkään Yhdysvalloissa.

Suomessa UMO Jazz Orchestra on ollut Koivistoisen merkittävä yhteistyökumppani vuodesta 1975 alkaen, ja vuosina 1996˗1998 Koivistoinen toimi UMO:n taiteellisena johtajana. Eero Koivistoinen elää parhaillaan hyvin tuotteliasta taiteellista kukoistuskautta ja esiintyy aktiivisesti eri kokoonpanoissa Suomessa ja ympäri maailmaa.

Musiikin valtionpalkinnosta päättää Taiteen edistämiskeskuksen musiikkitoimikunta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 24.11.2017

Kuvia jakotilaisuudesta: OKM/Katarina Koch

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Hanna Susitaival, [email protected], p. 0295 330 910