Jakso 4: Pöhinän tuolla puolen | Kuution jälkeen (kausi 2)

[äänite alkaa]

Intro [00:00:00]: Kuution jälkeen. Keskustelua julkisesta taiteesta.

Maija Kasvinen [00:00:13]: Nimeni on Maija Kasvinen. Työskentelen Taiteen edistämiskeskuksessa julkisen taiteen asiantuntijana. Tässä jaksossa keskustelemme jälleen arkkitehtuuripolitiikasta ja Uusi paikallinen -kehitysryhmän hankkeista. Tämä kehitysryhmähän on Taiken ja Archinfon kokoama porukka. Siinä on kahdeksan toimijaa ympäri Suomea. Heidän kanssaan olemme miettineet sitä, että mitä arkkitehtuuri tarkoittaa tänä päivänä paikallistoteutuksin. Tänään meillä on mukana keskustelemassa Elisa Itkonen ANTI-festivaaleilta. Moi Elisa!

Elisa Itkonen [00:00:55]: Moi! Kuopiossa ollaan.

Maija Kasvinen [00:00:58]: Sitten meillä on Sanna Sarva Alajärveltä Nelimarkka-museosta.

Sanna Sarva [00:01:03]: Moi, terveiset täältä.

Mervi Eskelinen [00:01:05]: Ja Mervi Eskelinen Lastusta Lapinlahdelta. Tervetuloa mukaan.

Mervi Eskelinen [00:01:12]: Kiitoksia. Terveiset Lapinlahdelta.

Maija Kasvinen [00:01:16]: Ajattelin, että lähdetään liikkeelle sillä, että jos voisitte kaikki hiukan esitellä teidän organisaatiotanne tai sitä toimijuutta, jota edustatte täällä. Jatketaan vaikka samalla kierroksella. Elisa, kertoisitko meille vähän Antista?

Elisa Itkonen [00:01:30]: Joo, mielelläni. ANTIhan on siis kansainvälinen nykytaiteen festivaali. Olemme keskittyneet paikkasidonnaisen taiteen esittämiseen julkisissa tiloissa, erilaisissa epätyypillisissä taidetiloissa ympäri Kuopion kaupunkia. Sen lisäksi että olemme festivaali, olemme myös ympärivuotisen taidetoiminnan alusta täällä Kuopiossa. Olemme nimenomaan viime vuosina toteuttaneet myös erilaisia ympärivuotisia projekteja, joissa osallistetaan paikallisia ihmisiä taiteeseen ympärivuotisesti. Siinä mielessä tosiaan toiminta on ympärivuotista, ja toimimme asiantuntijana alueella pitkäkestoisesti, ei ainoastaan sen viikon mittaisen festivaalin aikana. Festivaalihan tapahtuu aina syyskuussa. Se on totta kai se vuoden huipentuma, mutta muun muassa Luova Europe -hankkeissa olemme olleet aktiivisia, ja nyt toteutamme Future Divercities -hanketta, joka on myös mukana tässä kehitystyöryhmässä.

Maija Kasvinen [00:02:35]: Ehkä tässä kohtaa sanon vielä, että, ja onneksi olkoon. Tehän saitte juuri taiteen valtionpalkinnonkin tässä männäviikolla.

Elisa Itkonen [00:02:43]: Joo, kiitos paljon. Se oli tosiaan tämä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden valtionpalkinto.

Maija Kasvinen [00:02:50]: Miten sitten Alajärvellä? Sanna, sinä olet vasta muutama kuukausi sitten aloittanut siellä Nelimarkka-museolla, mutta haluaisitko kertoa vähän, että minkä tyyppinen toimija te olette, ja muutama sana Alajärvestäkin olisi kiinnostava kuulla.

Sanna Sarva [00:03:06]: Joo, Alajärvi on tämmöinen eteläpohjanmaalainen kaupunki, noin kymmenisen tuhatta ihmistä. Nelimarkka-museo on ollut täällä vuodesta 1964 asti. Tämä on taiteilija Eero Nelimarkan perustama museo. Mitä meillä on täällä esillä, niin meillä on Eero Nelimarkan taidetta, ja sitten meillä on museon toinen siipi, missä on yleensä nykytaiteen näyttelyitä. Ne vaihtuvat kahdesta neljään kertaa vuodesta. Eero Nelimarkalla on ollut vahva kiinnostus museopedagogiaan, ja hänelle oli tärkeää, että hänen taidemuseonsa nimenomaan saadaan tänne Etelä-Pohjanmaalle ja Alajärvelle, että museoita pitäisi olla joka puolella Suomea. Tässä on pitkään ollut taiteilijaresidenssejä mukana. Meillä on kaksi rakennusta, missä nämä residenssit toimivat. On Nelimarkka, hänen nimeään kantava residenssirakennus Suomessa. Sitten Villa Väinölä, joka on Alvar Aallon veljelleen suunnittelema residenssirakennus. Ne ovat omatoimiresidenssejä, eli taiteilijat tekevät siellä omia projektejaan ja asioitaan, mutta aika monet ottavat siitä kiinni, että tässä on mahdollisuus esimerkiksi järjestää joku workshop, mihin paikalliset ihmiset osallistuvat, tai pitää luento tai muutamia luentoja. Meillä on tulossa arkkitehtuuriresidenssi, tai semmoisella työnimellä, tilan ja arkkitehtuurin residenssi. Siinä on ajatuksena, että ne alkaisivat omatoimiresidensseinä, mutta siinä sitten paikallisuutta haetaan vähän sitä kautta, että pyritään museona ottamaan vastaan palautetta ja keskustelemaan residenssikokemuksesta. Kenties ihmiset tulisivat jatkossa uudestaan, että suhde paikallisuuteen syntyisi pidempien ja useamman oleskelun kautta. Tämmöisiä suuntaviivoja meidän residenssisuunnitelm [katkos 00:05:35] Johanna Salmela vuonna 2022. Sitten tuli korona, ja tuli tosi paljon henkilövaihdoksia, eli sen takia tämä on nyt vähän viivästynyt, mutta että ensi vuonna sitten pitäisi lähteä käyntiin.

Maija Kasvinen [00:05:52]: Kuulostaa siltä, että siellä paikallisuutta halutaan ruokkia vähän ulkopuolisin vaikuttein, mutta kuitenkin että syntyisi jonkin näköinen kestävä yhteys paikalliseen yhteisöön ja Alajärven kehittämiseen.

Sanna Sarva [00:06:06]: Joo, niin, että residenssi ei olisi oma sfäärinsä, vaan se pikkuhiljaa saataisiin toimimaan myös jonkin näköisessä yhteydessä tänne. Sitten tietysti arkkitehtuuriresidenssissä yksi syy, miksi sitä olemme suunnittelemassa, on, että täällä on Alvar Aallon ihan ensimmäisiä töitä ja myös hänen suunnittelutoimistonsa viimeinen työ, Alajärvellä sijaitseva kirjasto. Aallon tuotannon kaari on näkyvillä täällä.

Maija Kasvinen [00:06:41]: Mennään sitten vielä Lapinlahdelle. Mervi, kertoisitko meille, mitä kaikkea tekee Lastu, arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu?

Mervi Eskelinen [00:06:53]: Lastu on 30 vuotta nyt toiminut ja tehnyt työtä arkkitehtuurikasvatuksen parissa. Siitä 20 vuotta olemme kuuluneet myös tämmöiseen lastenkulttuurikeskusten verkostoyhteisöön, eli tällä hetkellä Suomen lastenkulttuurikeskusten liittoon. Olemme vähän semmoinen monitoimija, että olemme verkostoituneet arkkitehtuurikasvatuksessa, lastenkulttuurissa ja ympäristökasvatuksessa, eli ne ovat eidän alueitamme, missä toimimme vahvasti. Meillä on toimintaa ihan vauvasta vaariin, mutta tällä hetkellä ehkä painottuu lapsiin ja nuoriin. Meillä on ollut myös restaurointikisällin ja -mestarin näyttötutkinto-oikeudetkin jossain vaiheessa, että meillä on restaurointi- ja korjausrakentamistoimintakin ollut vahvempaa. Tällä hetkellä se on vähän pienimuotoisempaa, mutta samalla lailla sekin on edelleen matkassa toiminnassa. Kaikessa toiminnassa on oman arkiympäristön arvostus ja siitä huolen pitäminen perusjuonteena. Toimipaikka on Lapinlahdella Pohjois-Savossa pienellä paikkakunnalla, mutta toimitaan pitkälti Pohjois-Savon alueella. Meillä on myös erilaisia yhteistyökumppanuuksia ja erilaisia yhteistyöjuttuja eri puolilla Suomea eri toimijoiden kanssa, esimerkiksi muiden arkkitehtuurikasvatustoimijoiden kanssa. Tällä hetkellä esimerkiksi vaikka oululaisen Hintan koulun kanssa on ulkoluokkaprojekti, jossa kehitetään ulkona oppimista, ja siinä myös muotoilu- ja arkkitehtuuriteema. Siinä pieni läpileikkaus. Voin kertoa lisää ja voi kysyä mitä kaikkea, mutta arkkitehtuurikasvatus tosissaan keskiössä.

Maija Kasvinen [00:08:40]: Kattavasti toimintaa. Minulla on tässä oikeastaan kaksi teemaa, joista haluaisin jutella kanssanne. Ensimmäinen on, että mitä te ajattelette, että teidän hankkeenne ja toimijuutenne tuo kaupunkisuunnitteluun? Tässä takana on oikeastaan jonkin sortin kysymys siitä, että voiko kulttuuria suunnitella osana kaupunkisuunnittelua vai syntyykö se orgaanisesti niissä puitteissa, jotka ovat olemassa. Toinen teema, mistä haluaisin jutella kanssanne on periferia. Kuopiota nyt ei voi ehkä ihan periferiaksi kutsua, ei tietenkään sillä tavalla Alajärveä, Lapinlahteakaan. Käytetään positiivisessa hengessä tätä sanaa. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki sijoitutte Helsingin ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Yksi kommentti, jonka Mervi sanoi aikanaan näissä tapaamisissamme on se, että ainoa tapa vaikuttaa on vastustaa. Jäin miettimään, että mitä tämä oikeastaan tarkoittaa. Mervi, haluisitko heti tarttua tähän, että mitä teille tarkoittaa sijainti ydinkeskusten ulkopuolella ja minkä tyyppistä toimijuutta teillä siellä on?

Mervi Eskelinen [00:10:08]: Heti ensimmäiseksi esimerkiksi sinun puheenvuorossasi karahti korvaan tuo kaupunkisuunnittelu. Mielestäni pitäisi puhua ympäristösuunnittelusta esimerkiksi, koska kaikki eivät todellakaan asu kaupungissa. Meillä on iso maa, ja tosi iso väestö asuu harvaan asutulla alueilla ja maaseutualueilla. Olemme tämmöinen maa. Aika pitkälti aina puhutaan kaupunkinäkökulmasta. Minua kiusaa esimerkiksi osoitteistossakin, että siellä aina kysytään kaupunki. Miksi ei voida kysyä, että kunta tai paikkakunta tai tämmöinen. Tämä on hyvin kaupunkikeskeistä tämä meidän elomme, eikä huomioida tosissaan maaseutualueita ja harvaan asuttuja alueita. Tämä onkin meidän keskiössämme, eli tuoda näkyviin maaseutu- ja haja-asutusalueita, ja myös se, että siellä asuvat arvostavat omia ympäristöjään. Kaikki ei todellakaan ole, monesti ajatellaan, että kaikki ei ole siellä Helsingissä, mutta kaikki ei ole myöskään kaupungeissa, vaan todellakin ihan yhtä tärkeää on asioiden tapahtua ja tulla näkyviksi myös maaseutu- ja haja-asutusalueille. Näitä ainakin ensimmäisenä. Kun sanoit, että ainoa tapa vaikuttaa on vastustaa, sitä kommenttia, niin usein vaikka ympäristön suunnittelussa, tällä hetkellä minun lempiaiheeni puhua on tuulivoima, joka hyvin nähdään positiivisena asiana, mutta jos ajatellaan, että mitä siinä menetetään, siinä menetetään hiljaiset ja pimeät maaseutualueet esimerkiksi siinä rakentamisessa aika rankalla kädellä tällä hetkellä. Tuntuu, että jostakin ulkomailta toiset ovat tulossa määrittelemään meidän ympäristöjämme, eikä hirveästi kysytä paikallisilta asukkaita siinä. Tuntuu, että kovasti yritetään vastustaa ja tuoda näkökulmia esille, että tämä ei ole vain yksipuolista sen rakentajan suunnasta. Nyt tuli tämmöinen paatospuhe.

Maija Kasvinen [00:12:13]: Tässä on taustalla vähän ehkä se, että usein ne alueet keskusten ympärillä nähdään resurssina sille kaupunginkin kasvulle. Tuulivoimakin on asia, mitä on oikein helppo puolustaa silloin, kun se lähinnä näkyy omassa sähkölaskussa tai lompakossa, mutta jos se tarkoittaa käytännössä vaikka ulkoilumaastojen ja rakkaiden maisemien menetystä, kysymys onkin paljon mutkikkaampi.

Mervi Eskelinen [00:12:44]: Niin, tai esimerkiksi kansallismaisemien menetystä. Se on esimerkiksi yksi näkökulma siihen, että ollaanko valmiita, että meilläkin on Suomen maassa valittu maisemat, jotka halutaan säilyttää, niin aika vaakalaudalla on niiden säilyminen esimerkiksi tässä tuulivoimabuumissa.

Maija Kasvinen [00:13:03]: Joo, ja se onkin kiinnostava kysymys, että miten päätetään siitä, että mitkä maisemat tai kulttuuritoimet tai kulttuuri ovat säilyttämisen arvoista, miten sitä institutionaalisesti johdetaan, vai onko kulttuuri enemmänkin aina jotain orgaanista, minkä pitäisi elää ja kuolla omaan tahtiinsa. Heräsikö Elisalla tai Sannalla ajatuksia tämän suhteen?

Elisa Itkonen [00:13:27]: Ehkei nyt suoraan tuohon kysymykseen, mutta tuohon alkuperäiseen kysymykseesi syrjäseuduista tai pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta toiminnasta, niin siihen liittyen totta kai myös ANTI on maakunta-aktivisti siinä mielessä, että halutaan tuoda esiin laadukasta taidetta myös tältä alueelta ja viestiä siitä. Kun puhutaan paljon valtakunnallisen ja kansainvälisen taiteen kentällä vaikkapa taiteen saavutettavuudesta ja yhdenvertaisuudesta, usein unohdetaan, että siihen keskusteluun nimenomaan liittyy myös tämä, että taidetta tehdään muillakin alueilla. Ehkä pikkuhiljaa on se keskustelu alkanut laajentumaan myös eri puolille Suomea. Meidän kehitysryhmämme on tietysti myös hieno esimerkki tällaisesta valtakunnallisesta, vaikka toki joitakin alueita puuttuu tästäkin tai joidenkin alueiden edustus puuttuu tästäkin kehitystyöryhmästä, mutta aika hyvin olemme valtakunnallisesti edustettuina. Jos puhun ANTIn roolista pääkaupunkiseudun ulkopuolisena taidetoimijana, niin meidän toimintamme on poikkeuksellista Suomen mittakaavassa. Olemme tosi ainutlaatuinen toimija, mutta erityisesti meidän omalla alueellamme täysin ainutlaatuinen kansainvälisen taide- ja kulttuuritoiminnan asiantuntija. Nimenomaan aloitamme ja ylläpidämme yhteiskunnallisia keskusteluja ja erilaisia näkökulmia esillä taiteen kautta, niin kuin nyt vaikka tuossa mainitussa valtionpalkinnon perusteluissa myös mainitaan. Sillä tavalla eri alueiden näkökulmat ovat tosi tärkeitä myös meille, vaikka tosiaan ei ihan periferiassa sijaitakaan, täällä kuitenkin ihan kaupungissa. Tosi paljon tuntuu, että se on vaatinut kyllä työtä, että vaikkapa saa valtakunnallisesti näkyvyyttä tai tunnustetaan meitä eri toimijoita täällä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Se on vaatinut vuosikausien viestintätyön Helsingin tai pääkaupunkiseudun suuntaan.

Maija Kasvinen [00:15:42]: Se, että te sijaitsette juuri Kuopiossa, on selkeästi tärkeä statementkin, tai se on tärkeä asia teille. Jäinkin miettimään tässä sitä, että mitä se paikallisuus tuo mukanaan. Tarkoittaako se sitä, että te sijaitsette fyysisesti joissakin tiloissa, jotka ovat Kuopiossa, vai tuoko se jotain muutakin paikallisesta kulttuurista esiin, se festivaali?

Elisa Itkonen [00:16:07]: Joo, siis totta kai nämä erilaiset tilat Kuopiossa on tosi merkityksellisiä meidän festivaalillemme, mutta erityisesti myös ihmiset tällä alueella, joiden kanssa toimimme aktiivisesti tosiaan ympärivuotisesti. Myös festivaalin teoksiin liittyy monesti erilaisia aika pitkiäkin prosesseja paikallisten ihmisten kanssa. Että totta kai se paikallisten ihmisten ääni on tosi voimakkaasti läsnä festivaalillamme, toiminnassamme muutenkin ja nyt myös tässä Future Divercities -hankkeessa, jossa itse asiassa aiotaan vuokrata väliaikaiseen taide- ja kulttuuritoimintaan pitkäaikaisesti ihan fyysinen tila, rakennuksesta tila. Siinä meillä on mukana paikallisraati, jonka kanssa olemme nyt työskennelleet vuoden verran. Siinä nyt tällä hetkellä ainakin on postituslistoilla 70 ihmistä, jotka haluavat jatkossakin olla mukana tekemässä kanssamme tätä hanketta ja projektia ja olla kehittämässä sitä tilaa ja myös vaikuttamassa kyseisen asuinalueen, tai se ei ole vielä varsinaisesti asuinalue, mutta sen alueen kehitykseen ja myös kaavoitusprosessiin. Havittelemme tilaa sellaiselta alueelta, joka on käytännössä kaavassa musta aukko. Siinä ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa kaavaa sillä alueella. Paikallisraati on myös keskeinen toimija, yhteistyökumppani meille. Siinä on ihmisiä tosi monenlaisista taustoista. Muutenkin näissä meidän osallistavissa prosesseissamme me työskentelemme kuopiolaisten tai pohjoissavolaisten kanssa, jotka tulevat monilta eri yhteiskunnan alueilta. Ei pelkästään vaikkapa taide- ja kulttuurialojen ammattilaisen tai harrastajien kanssa.

Maija Kasvinen [00:18:00]: Kerro vielä muutamalla sanalla siitä Future Divercitiesistä, minkä on nyt mainittu pariin kertaan. Mikäs se oli?

Elisa Itkonen [00:18:07]: Joo, se on Luova Eurooppa -hanke, jossa olemme kumppanina. Meillä toimintavuodet on 2022–2026, eli nelivuotinen kokonaisuus. Meillä on 13 eri kumppania ympäri Eurooppaa mukana tässä hankkeessa. Itse asiassa Kuopiosta on kaksi kumppania hankkeessa, meidän lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulu. Me olemme se toimija Kuopiossa, joka toteuttaa hankepilotin nimenomaan juuri tämän tilan ympärillä. Toteutamme siellä tilassa sekä kuratoimiamme taideprojekteja, sisältöjä, mutta myös ihan kaupunkilaisten itse suunnittelemia ja toteuttamia projekteja. Meidän olisi tarkoitus fasilitoida semmoinen kulttuuritila, joka toimisi sekä meidän tapahtumapaikkanamme, mutta myös kaupunkikulttuurin tapahtumapaikkana ja kaupunkilaislähtöisen toiminnan tapahtumapaikkana. Se on lyhyesti se hankesisältö, mutta se sisältää monenlaisia prosesseja. Nyt esimerkiksi tämä ensimmäinen vuosi hankkeesta on keskittynyt sekä yhteisön rakentamiseen sen hankkeen ympärille, vaikkapa tämän paikallisraadin kokoamiseen, meillä on ollut työpajoja paikallisraadin kanssa, mutta myös ihan sen tilan saamiseen. Se on itse asiassa tosi haastava prosessi ollut, sen tilan vuokrasopimusneuvottelut, että otetaan haltuun sellainen tila, joka ei aikaisemmin ole ollut taiteen ja kulttuurin käytössä. Siihen liittyy erilaisia lupaprosesseja ja niin edelleen.

Maija Kasvinen [00:19:40]: Eli tämä Future Divercities on ikään kuin vertaisverkosto, että saatte vähän tietoa siitä, miten muissa maissa hoidetaan näitä vastaavia asioita ja miten kulttuurille tehdään tilaa kaupunkisuunnittelussa?

Elisa Itkonen [00:19:55]: No joo, kyllä. Totta kai tämmöisiin hankkeisiin liittyy tietynlaiset hankerakenteet, mutta näinkin voi sanoa. Tosiaan yhdeksässä eri Euroopan kaupungissa toteutetaan vastaava pilotti, joka Kuopiossa toteutetaan. Saadaan vertaistietoa ja kokemuksia muualta Euroopasta myös. Muun muassa juuri tuossa juttelin ranskalaisten kollegojen kanssa, joilla oli aivan samanlaisia haasteita tilan vuokraamisen kanssa, että he ovat myös vuoden verran neuvotelleet, tai ensin tarkastelleet erilaisia tilavaihtoehtoja ja sitten neuvotelleet niistä. Siihen ei ole ehkä meillä vielä taiteessa tarvittavia työkalujakaan. Olen itse miettinyt paljon tässäkin kehitystyöryhmässä kielellistämistä, että meillä puuttuu yhteinen kieli ja yhteiset työkalut, kun lähdetään vaikkapa kiinteistönomistajien tai rakennusfirmojen kanssa keskustelemaan siitä, miten taide ja kulttuuri voisi vaikuttaa vaikkapa jonkun alueen tai rakennuksen tulevaisuuteen. Se on vielä aika lapsen kengissä, varsinkin kun puhutaan väliaikaisesta ja tapahtumallisesta taiteesta. Totta kai vaikkapa prosenttitaide on jo hyvin paljon pidemmällä Suomessakin kuvataiteen kontekstissa, mutta kun mennään esittävän taiteen muotoihin ja väliaikaisen taiteen pariin, on haastavaa perustella se tarve ja käyttö näille yhteistyökumppaneille.

Maija Kasvinen [00:21:32]: Ehkä tässä olisi kiinnostavaa, että yrittäisiin jotenkin artikuloida sitä, mitä nämä hankkeet ja mitä se kulttuuri tuo kaupunkiin. Tehän olette tässä juuri te kolme sen takia, että teidät laitettiin yhteen ikään kuin kulttuuriklusterina, ja tässä Uusi paikallinen -kehitysryhmässä katsottiin, että te työskentelette vähän samankaltaisten kysymysten kanssa tai ainakin samasta lähtökohdasta, eli sieltä kulttuurista käsin mietitte kaupunkia ja rakennettua ympäristöä. Kieli ja sanoittaminen on tietenkin tosi tärkeää, niin mennään siihen vielä lisää. Tämä oli myös kiinnostavaa, molemmat teistä on puhunut, Sanna ja Elisa, siitä, että ulkopuoliset vaikutteet ja kansainvälinenkin yhteistyö ja dialogi paikallisen ja ulkopuolisen välillä on ollut aika keskeistä tässä. Voidaan vielä miettiä sitä ja myös että miten saadaan esimerkiksi Alajärvelle tekijöitä. Taas mennään ehkä kieleen ja viestintään, mutta mitä sinä Sanna ajattelet, että mitä teidän hankkeenne tuo Alajärvelle ja miksi ihminen haluaisi tulla Alajärvelle residenssiin?

Sanna Sarva [00:22:53]: Varmaan tämä meidän sijaintimme tekee sen, että tänne tullaan keskittymään omaan tekemiseen, tullaan sellaiseen paikkaan, missä on rauhallista ja ei muut virikkeet vie mielenkiintoa tai katkaise työprosessia. Meillähän on kansainvälisiä taiteilijoita ollut tässä meidän taiteilijaresidenssissämme, ja arkkitehtuuriresidenssi samalla lailla on auki kaikille. Konkreettinen kynnys tietysti, että jos asutaan näinkin kuitenkin pienessä kaupungissa, tämän päivän julkinen liikenne ei suosi tämmöisiä syrjässä olevia, pienempiä paikkoja. Tänne on pikkuisen haastava tulla julkisilla. Se on semmoinen konkreettinen asia, mitä ihmiset, jotka tänne tulevat, joutuvat miettimään. Ja mitä tuossa Elisa sanoi, täällä on ajatuksena se, että ehkä pikkuhiljaa, jos tilan ja arkkitehtuuriresidenssin vieraat tulisivat uudelleen, heidän suhteensa tähän paikkaan ja ehkä ymmärryksensä muuttuisi, syvenisi. Ehkä tulevaisuudessa, jos ajatellaan, että tästä voisi muotoutua sellaisia haaroja, että residenssivieraat lähtisivät vaikuttamaan siihen paikallisuuteen, tarvittaisiin neuvottelevia tasoja, jotka osaisivat puhua kaupunkien virkamiesten kieltä ja näiden vierailijoiden kieltä ja ehkä lobata sitä arkkitehtuuri- ja tilan residenssin toimintaa siihen kaupungin enemmän arkeen. Tässähän on tarkoitus tosiaan, että tätä ollaan lanseeraamassa ja että tässä matkan varrella kuultaisiin vierailijoita, että mitä toiveita, kokemuksia, mihin suuntaan he katsoisivat, että tätä voisi lähteä kehittämään. Tuosta paikallisuudesta, että tämähän on vähän tämmöinen historiallinen itseymmärryksen paikka, että Eero Nelimarkalla sekä suomalaisuus että pohjanmaalaisuus ovat olleet vahvoja arvoja ja kansallinen ja paikallinen identiteetti, niin ehkä Nelimarkan tuotannon kautta taas voi olla joku paikka, missä voi ymmärtää omaa ja suomalaisuuden ja tämän paikan historiaa. Täällä on juuret tällaisessa kansallisessa ja paikallisessa eetoksessa.

Maija Kasvinen [00:25:43]: Haluaisin kysyä vielä, että nouseeko teille jotain ajankohtaisia teemoja liittyen rakennettuun ympäristöön? Oikeastaan tällä voisi lähteä miettimään vaikka sitä, että tietenkin kestävä kehitys on se, mistä kaikki puhuu tänä päivänä, ehkä jopa downshiftaus ja tämän tyyppiset ajatukset ovat sellaisia, mihin ainakin itse olen omassa elämässäni jonkun verran törmännyt. Näettekö te, että näillä perifeerisillä alueilla on lisäarvoa nykytilanteen näkökulmasta, ja voiko ajatella, että tässä on jotain sellaista post-human, post-covid, post-industrial, onko meillä nähtävissä valoisaa tulevaisuuden kehitystä?

Mervi Eskelinen [00:26:33]: Minusta ainakin maaseutualueet ovat saaneet sillä lailla nyt näkyvyyttä. Esimerkiksi koronapandemia-aikana haluttiinkin kääntyä, sellainen halu maaseudulle, ja on esimerkkejä, jotka ovat muuttaneet, jääneet asumaan nyt sitten koronan jälkeen. Menivät asumaan kesämökille vaikka ja jäivät sitten asumaan. Mielestäni se on ihan hyvä suunta. On myös tuotu esille esimerkiksi sitä, että pieniltä paikkakunnilta vaikka nuoret, he haluaisivat tulla takaisin opiskeluiden jälkeen omille paikkakunnilleen. Tietenkin tämä ongelma on aina, että löytyykö töitä, onko mahdollisuus palata opiskelujen jälkeen. Mielestäni tätä on ainakin noussut keskusteluun. Mielestäni tämmöinen, että pidetään koko Suomi asuttuna eikä vain niissä kaupungeissa, tätä keskustelua on herännyt. Mielestäni tähän tämmöiseen paikallisuuteen, että kun ollaan ylpeitä ja pidetään arvokkaana se oma alue, sinne on ehkä sitten itse kunkin helpompi myös palata, koska se pidetään tosissaan arvokkaana, että ei ole arvokasta olla vain jossakin kaupungissa, isolla paikkakunnalla, vaan voi ihan yhtä arvokkaasti toimia, asua, elää siellä periferiassa, pienillä paikkakunnilla.

Maija Kasvinen [00:27:54]: Elisa tai Sanna, haluatteko te kommentoida?

Elisa Itkonen [00:27:58]: Tuohon mitä Mervi sanoi, ehkä vähän toistan itseäni, mutta kyllä minäkin olen havainnut, että kaupunkiseudun ulkopuoliset alueet ovat saaneet viime vuosina enemmän huomiota. Mietin vaikkapa nyt noita koronavuosia ANTI-festivaalin näkökulmasta, meillä oli myös sellainen mielenkiintoinen käänne, kun olimme yksi harvoista kansainvälistä tapahtumista, joka tapahtui myös 2020 ja 2021. Tämä on vähän jotenkin hassua puhua, kun kaikki ajatukset koronasta ovat tietysti aika negatiivisia, mutta jos jotain positiivista, niin meillä oli ehkä, saatiin valtakunnallista huomiota eri tavalla siinä kohtaa, ja osa niistä yleisöistä, jotka silloin löysivät ANTIn, ovat myös jääneet, mikä on tosi ilahduttavaa. Hirveän hankala puhua sellaisista, tällä hetkellä maailman tila on niin synkkä, että pitää ehkä vähän pinnistellä, että jaksaa puhua toivosta, mutta ehdottomasti kulttuurisen osallisuuden ja kulttuurisen ylpeyden näkökulmasta täällä pienemmilläkin paikkakunnilla mielestäni menee ihan hyvin, mukavasti, niin kuin Mervi sanoikin.

Sanna Sarva [00:29:21]: Joo, ehkä ihan lyhyesti vain, että on tärkeää, että erilainen tekeminen, joka lähtee erityyppisistä taustoista, sitä on näkyvillä, että ei ainoastaan sellaista tekemistä, mikä lähtisi tuolta isommista kaupungeista ja siitä todellisuudesta. Monimuotoisuus on tärkeää saada näkyville. Paljon voidaan jakaa, mutta sitten on myös paikallisia todellisuuksia, että myös ne äänet minusta ehdottomasti pitää olla kuuluvilla.

Maija Kasvinen [00:29:55]: Jäin vielä miettimään sitä, että se mainittu rauhallisuus, mitä vaikka Alajärvi tarjoaa residenssivieraalle, voiko se tarjota jonkun vaihtoehdon jatkuvaan kasvuun perustuvalle ajatukselle? Onko mahdollista, että tässä tapahtuu jonkin näköinen ideologinen käänne? Että sen sijaan, että hakeudutaan jatkuvasti sinne isompaan, heränneen ympäristötietoisuuden myötä ja myös tämän hetken kaikilla työvälineillä, mitä meillä on, tälläkin hetkellä olemme kaikki eri puolilla Suomea ja siellä periferiassa yksi jos toinenkin, myös ne käytännön työvälineet ovat mahdollistaneet sen, että sen sijaan, että me kaikki vaikka siirrymme keskukseen ja olemme siellä toimimassa, voimme tehdä erilaisia valintoja sen paikan suhteen ja sitä kautta ehkä sallia myös elämään jotain rauhaa ja sen kuhinan ulkopuolella olemista. Tämä on minulle kauhean kiinnostava ajatus. Jos teillä on vielä jotain, mitä tähän liittyen haluaisitte jakaa, niin olisi kiva kuulla.

Mervi Eskelinen [00:30:59]: Minä ainakin haluan uskoa tuohon ja puhua sen puolesta, että tosissaankin se muuttoliike voi muuttua toiseen suuntaan. Ei tarvitse olla tällaisia valtavia, isoja keskuksia ja kaupunkeja, vaan voi asua siellä harvaan asutulla maaseudulla. Sen takia mielestäni on tärkeää pitää asukkaat suunnittelussa mukana, että nämä alueet pidetään elinkelpoisina. Siellä on mahdollisuus, niin kuin tuossa Sanna toikin esille, että miten vaikka julkinen liikenne on ihan mitätöntä nykyään harvaan asutuilla alueilla ja esimerkiksi poikittaisliikenne junalla tai jollakin on hankalaa Suomen maassa tällä hetkellä, niin mietittäisiin juuri liikenneyhteyksiä, että ne pysyvät järkevinä ja on helppo liikkua julkisilla kulkuvälineillä. Ja alueen asukkaat suunnittelussa vahvasti mukana kaikilla tasoilla, että kuullaan myös asukkaiden ääntä. Mielestäni kunnissa kuntien päättäjien pitäisi olla visionäärejä, että nähdään esimerkiksi tämmöiset, että me haluamme takaisin nuoremme tänne. Pitäisi ottaa suunnitteluun ja päätöksentekoon mukaan esimerkiksi lapset ja nuoret vahvasti nykypäivänä. Tämmöisiä ajatuksia minulla.

Maija Kasvinen [00:32:29]: Kiitos Mervi. Veit tämän taas tiukasti sinne kaupunkisuunnitteluun, kun mainitsit nämä liikenneyhteydet ja muut. Elisa siellä myös nyökytteli vähän sen näköisenä, että olet ainakin samaa mieltä. Kommentoisitko vielä jotenkin?

Elisa Itkonen [00:32:45]: Minä jäin itse pohtimaan noita erilaisia työympäristöjä ja tätä muuttoliikennettä, koska olen itse paluumuuttanut Kuopioon töihin. Muutin siis Helsingistä kohta jo yhdeksän vuotta sitten tänne Kuopioon takaisin. Olen tosiaan täällä syntynyt ja kouluni käynyt ja sitten asunut välissä muualla. Itselle oli tosi mielenkiintoista havaita, että vaikka oli ehkä vähän silloin varsinkin nuorempana hankala ajatus muuttaa pieneen kaupunkiin takaisin, niin yhtä aikaa esimerkiksi ANTI-festivaali tosiaan juuri kaikkien etäyhteyksien ja erilaisten verkostojen kautta on kyllä tarjonnut itselleni sekä työympäristön, mutta myös asuinympäristön, joka ei sijaitse välttämättä missään, vaikka sijaitaankin. Olemme tosi vahvasti kiinnittyneet paikalliseen ympäristöön, mutta yhtä aikaa me organisaationa, toimijana olemme linkittyneet niin vahvasti kansainvälisiin, muihin verkostoihimme ja kumppaneihimme ja sitten myös valtakunnallisesti. Välillä ihmiset kysyvät, että missä minä asun, niin joskus aina olen sanonut, että asun ANTI-festivaalilla. En tiedä, onko kauhean terve, kuulostaa ehkä epäterveeltä suhteelta työhön, mutta hyvin erityyppisistä sijainneista voi olla yhteydessä nykyään monen suuntaan. Lopulta se, missä asuu fyysisesti, rakentuu monenlaisten tekijöiden varaan.

Maija Kasvinen [00:34:26]: Mitä se kaupunkisuunnittelu sitten on? Mihin tarvitaan sitä kulttuurin näkökulmasta, jos voidaan työskennellä etänä ja sujuvasti käydä hedelmällistä keskustelua vaikka ympäri maailmaa? Mitä tarvitaan? Mielestäni oli hyvä tämä Mervin tiet, liikenneyhteydet, sen kaltaiset asiat. Ja varmasti tarvitaan jonkinnäköisiä tiloja. Vaikka meillä on etäyhteydet, niin ehkä tilan jakaminen, ihan vain se, että hengitämme muiden ihmisten kanssa yhteistä ilmaa. Silläkin on varmaan jotain merkitystä.

Elisa Itkonen [00:35:03]: Joo, siis itse meinasin vielä jatkaa, että vaikka puhuin tämmöisistä epäsijainneista tuossa, yhtä aikaa näen tosi tärkeänä, että minä itse ANTI-festivaalin johtajana sijaitsen täällä Kuopiossa ja nimenomaan pääsen tapaamaan paikallisia ihmisiä ja käymään tiloissa, joissa esitämme teoksiamme ja joita tutkimme, vaikkapa nyt tätä aluetta, Future Divercities -hankkeen puitteissa. Kyllä kuitenkin yhtä aikaa se live-kohtaaminen ja live-läsnäolo paikassa, jossa toimitaan, on tosi merkityksellistä ja tärkeää. En itse ajattele, että voisin vaikkapa tehdä tätä työtä asumatta. Lähellä Kuopiota pitää kuitenkin pystyä asumaan jatkossakin tässä työssä.

Sanna Sarva [00:35:54]: Ehdottomasti tarvitaan myös tiloja, missä kohdata fyysisesti. Etäelämässä on puolensa. Sujuvoittaa ja voi olla kansallisempaa tai kansainvälisempää, mutta ihmisillä pitää olla paikkoja, missä kokoontua fyysisesti yhteen ja kohdata naamakkain. Ehdottomasti niitä tiloja tarvitaan myös eri paikkoihin.

Maija Kasvinen [00:36:18]: Kyllä, jonkinnäköiset fasiliteetit pitää olla, mutta minua jäi vielä houkuttamaan tämä, ja itse asiassa tämähän on sen arkkitehtuuripoliittisen ohjelmankin kanssa linjassa, että kuinka hyödynnetään vajaakäytöllä olevia tiloja. No, näitähän periferiassa piisaa, ja nämä ovat esimerkiksi ANTI-festivaalille aika keskeisiä. Pitäisikö meidän kaupunkisuunnittelussa jättää asioita suunnittelematta? Tai mikä on se edellytys, että sinne voi syntyä kiinnostavaa kulttuuritoimintaa? Voidaanko kulttuuria suunnitella tilojen kautta? Tästä vielä otetaan muutamat kommentit.

Elisa Itkonen [00:36:54]: Meidän hankkeessamme vastauksena tuohon kysymykseen, että voiko kulttuuria suunnitella tilojen kautta, niin ehkä vastaus on, että kyllä, koska kun olemme esittäneet nyt tälle paikallisraadillemme Kuopiossa tiettyä tilaa, se on nostanut aivan valtavasti ideoita ja asioita, mitä ihmiset haluavat tehdä siellä tilassa. Se on inspiroinut heitä aivan valtavasti. Meillä on tosi paljon materiaalia kerätty siitä, että mitä kaupunkilaiset haluavat tehdä täällä tilassa ja mitä he odottavat sen alueen ja sen tilan tulevaisuudelta ja niin edelleen. Siitä näkökulmasta yksinkertaisesti ajateltuna vastaan kyllä kysymykseesi.

Maija Kasvinen [00:37:37]: Ja Mervi, anteeksi. Olen puhunut koko ajan kaupunkisuunnittelusta, vaikka me juuri sovimme alkuun, että tämä on ympäristön suunnittelua, mistä me puhumme. Mutta mitä sinä tuumit? Mites teillä? Teillä on paljon tilaa ja lääniä, ehkä tyhjiäkin tiloja. Missä kulttuuri?

Mervi Eskelinen [00:37:52]: Minä jatkaisin tuohon Elisan kommenttiin, että tilat voivat todellakin synnyttää sitä kulttuuria. Ne tilat ovat tärkeitä ja paikat on tärkeitä ihmisille. Kaikkein kestävintähän on ottaa ne vähäkäyttöiset tilat käyttöön eikä rakentaa uutta. Tähän ovat heränneet meidän arkkitehditkin, arkkitehtisuunnittelijat ynnä muut. Mietitään, että miten kaikki mahdolliset sellaiset tilat, mitkä meillä on jo rakennettu, miten muovataan ja muokataan niitä uusiin käyttöihin. Tässä myös on tärkeää, että otetaan taas ne paikalliset ihmiset sinne matkaan. Mietitään kulttuuriperintöä ja historiaa, että säilytetään myös asioita, ettei liian rankalla kädellä lähdetä myöskään muuttamaan. Siinä jos missä syntyy sitten uutta kulttuuria yhdessä tehden. Mutta tuohon Maija, kun sanoit, että puhut aina kaupunkisuunnittelusta, niin onneksi sinä aina rinnalle laitat siihen kuitenkin sitten tämän rakennetun ympäristön. Sitähän joka paikassa kuitenkin, että meillä ei ole sitä rakentamatonta loppujen lopuksi enää ihan hirveästi. Joka paikassa nähdään ihmisen kädenjälki, että sillä lailla sitä on kaikkialla, sitä rakennettua ympäristöä. Se on ehkä se parempi, rakennetun ympäristön suunnittelu ja ympäristön suunnittelu tosissaankin ne termit.

Sanna Sarva [00:39:12]: Joo, ja mitä Mervikin tuossa kestävyyteen liittyen, jos tosiaan julkinen liikennn kuitenkin on heikkoa. Otetaan rakennuksia käyttöön ja saadaan toimintaa, ja sitten se kysymys, että miten sinne tullaan, niin ehkä on vaikea tulla kestävästi, jos ei ole julkista liikennettä, että siinä pitäisi jotenkin ottaa sekin huomioon. Tästä tietysti tuli mieleen toinen suomalainen museo, että Serlachius-museot ovat esimerkiksi järjestäneet oman bussikyydin rautatieasemalta ja puolustaneet sitä, että se juna edelleenkin pysähtyy sinne päin, että siellä pystyy käymään yksittäisetkin ihmiset julkisilla helposti. Se on itselle noussut täällä hirveän konkreettiseksi kysymykseksi, että jos jotain vähän isompaa suunnitellaan, ja sitten halutaan, että ympäriltäkin tullaan ja koetaan. Sitten vaikka ihan yöpymispaikat, jos on joku pidempi tapahtuma, niin miten se mahdollistetaan, että ei pelkästään ne esittämisen paikat ja tapahtumisen paikat. Myöskin se, että missä osallistujat ovat ja miten he tänne pääsisivät kestävästi. Tämmöiset kysymykset.

Mervi Eskelinen [00:40:36]: Siinä kannattaa taas myös ottaa se yhteisö mukaan. Olin muutama vuosi sitten Hiljaisuusfestivaalilla Suomessa, Lapissa, niin siellä oli oikeasti se koko kylä, kaikki oli mukana siinä hommassa. Siellä hyödynnetään kaikki mahdolliset tilat ja paikat ja majoituspaikat, että siellä oltiin aitoissa yötä ynnä muuta. Mielestäni näihin löytyy ratkaisuja, jos niitä yhdessä etsitään. Sillä laillahan saadaan, että on pakko tulla niitä junavuoroja ja linja-autovuoroja, jos niitä asioita alkaa syntyä sinne eri puolille. Sillähän sitä taas sitten lähtee, koska eihän ole semmoisia junavuoroja tai linja-autovuoroja, jos ei ole ketään ja kukaan niissä kulje. Jos sinne koko ajan on huutava tarve, minä uskon siihen, että niitä syntyy sitten, kun syntyy tarve niille. Näin ajattelisin, että viedään asioita haja-asutusalueelle ynnä muille.

Maija Kasvinen [00:41:35]: Tuo Hiljaisuusfestari on tosi hieno esimerkki siitä, että miten hiljaisuus käännetään voimatekijäksi ihan nimeä myöten ja miten eksoottista ja kiinnostavaa se voi olla. Meidän alkaa olla aika laittaa tätä keskustelua pakettiin. Ehkä voidaan todeta, että selkeästi ainakin yhteydet ovat tärkeitä. Oli kyse sitten tieyhteyksistä ja bussilinjoista tai tietotekniikkayhteyksistä, ne ovat aivan keskiössä. Ja vielä jos miettii, että miten näitä tapahtumia ja kulttuuria voidaan mahdollistaa paikoissa, joissa julkinen, virallinen infra tai esimerkiksi majoituspalvelut tai tämän tyyppiset asiat eivät ole kauhean kattavia, on huomattava, että se ratkaisu löytyy yhteisöstä. Siellä käytetään sitten kotimajoitusta tai olemme jonkun tutun tutun serkun nurkissa tai muuta, että voima löytyy sen yhteisön kautta. Sitä kautta voidaan ratkaista monta asiaa, mitä ei julkisen tahon puolesta ole ratkaistu. Kiitoksia paljon keskustelusta ja nähdään periferiassa.

Sanna Sarva [00:42:51]: Kiitos.

Mervi Eskelinen [00:42:52]: Kiitoksia.

[äänite päättyy]