Artikkeli

"Vastaanottamisen vapaus on loputtoman inspiroivaa" – haastattelussa valtionpalkittu Juuso Noronkoski

Juuso Noronkoski sai vuoden 2024 valokuvataiteen valtionpalkinnon.
Ihmisiä lavalla, joista yksi lukee ja muut kuuntelevat.
Juuso Noronkoski kuuntelee, kun Taiken Venla Korja (vas.) lukee palkintoperusteluja. Oikealla Taiken Kaisa Rönkkö ja Henri Terho. Kuva: Lari Järnefelt

1. Mikä on saanut sinut viime aikoina inspiroituneeksi?

Kotikaupungissani on melko paljon tiloja, joissa voi kohdata taidetta. Omaa tekemistä ja myös arkea innoittaa, että tällaisia tiloja on ylipäänsä olemassa. Tuntuu ihmeelliseltä, että meillä on sellaisia paikkoja, joissa ihmisten tekemät asiat voivat ilmetä ja tapahtua ilman sen kummempaa syytä, ihan vaan sellaisenaan. Kun kävelee kaupungilla, näihin paikkoihin voi mennä sisään ja vain katsoa, eikä mitään tarvitse ymmärtää. Vastaanottamisen vapaus on loputtoman inspiroivaa.


2. Mikä on taiteen merkitys tässä ajassa?

Joku joskus sanoi, että taide, joka ei käsittele omaa aikaansa tullaan unohtamaan. Ajattelen, että ainakin taiteen kohdalla unohtaminen voi olla kaunis ja merkityksellinen juttu. Unohtaminenhan on sisäsyntyisesti kytköksissä muistamiseen ja löytämiseen. Unohtamisen voi ajatella myös liukenemisena; unohtamamme asiat liukenevat elämään ja rikastuttavat sitä, eikö vain? Uskon, että taiteen merkitys liittyy aikaan ja vapauteen: siihen, että se saa - tapahtua ja unohtua, tiivistyä ja liueta, tulla ja mennä - miten haluaa.


3. Mistä tällä hetkellä unelmoit?

Olen alkanut unelmoida arjesta. Sellaisesta kiinteästä ja kestävästä. Esimerkiksi siitä, että voisin tehdä tätä työtä vielä viiden, ehkä kymmenenkin vuoden päästä.
 

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa haastatellaan vuoden 2024 taiteen valtionpalkinnon saajia. He pohtivat haastatteluissa inspiraatiota ja taiteen merkitystä.