Työn iloa

Olen iloinnut saadessani tehdä koulutustani vastaavaa työtä, lisäksi aina toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Olen saanut hyödyntää Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa saamaani akateemista koulutusta ja legendaarisen professorin Aimo Reitalan oppeja käytännön työssä, ensin oppiaineen tuntiopettajana ja assistenttina, sittemmin museolehtorina, museonjohtajana ja nyttemmin museoamanuenssina eri puolella Suomea eri kokoisissa kaupungeissa ja niiden taidemuseoissa.

Olen kokenut työn iloa saadessani tutkia kuvataiteen eri ilmiöitä ja erilaisia taiteen tekemisen tapoja, mutta ennen kaikkea saadessani tutustua erilaisiin kuvataiteilijoihin: mies- ja naisoletettuihin, muunsukupuolisiin, graafikoihin, maalareihin, kuvanveistäjiin, liikkuvan kuvan tekijöihin, kuvittajiin, äänitaiteilijoihin, name it. 

Silmien, korvien, muiden aistien kautta olen saanut kokea iloa, surua, tuskaa, kummastusta sekä saanut oppia uutta, itsestänikin. Olen ilahtunut kuvataiteilijoiden kyvystä ajatella toisin, näyttää maailmaa uusista näkökulmista, ihmetellä arjen pieniä kummallisuuksia ja viedä avaruuden laidalle ja kauas tulevaisuuteen, “where no man has gone before”.

Olen tuntenut työn iloa voidessani näyttelyiden, julkaisujen tai työpajojen kautta herättää taidemuseon asiakkaissa uusia ajatuksia, opettaa myötätuntoa, kertoa historian suurista vääryyksistä tai ihmisten toinen toisilleen tekemistä julmuuksista tai hyvistä teoista. Ilo näyttää, ilo opettaa.

Olen kokenut työn iloa matkustaessani maakunnan ääriin, pieneen kuntaan tapaamaan kuvataiteilijaa, joka jakaa osaamistaan ja tuottaa iloa ympäristöönsä hulluilla tempauksillaan. 

Olen itsekin nauranut mutta samalla työntänyt eteenpäin, palkinnut taidehankinnalla tai apurahalla, kannustanut jatkamaan valitsemallaan tiellä.

Olen iloinnut työtoverin tai alaisen puolesta hänen saamastaan uudesta ja haastavasta työtilaisuudesta, sen tarjoamasta mahdollisuudesta itsensä ḱehittämiseen ja omaan henkilökohtaiseen kasvuun. Olen ollut ylpeä, mikäli olen omalla henkilökohtaisella panoksellani voinut auttaa kollegaa tai työtoveria eteenpäin.

Olen nauttinut pikku kyydeistä ja pidemmistä työmatkoista kollegoiden kanssa, hauskasta seurasta, syvällisistä keskusteluista, huumorista ja huonosta musiikista. Viimeksi mainitusta olen nauttinut myös rutiininomaisten työtehtävien tai vaikka näyttelyn ripustamisen taustalla, vastavuoroisuusperiaatteella “kukin kiusaa vuorollaan”.

Työn iloa olen saanut myös asioiden ratkaisemisesta, taideteosten taustojen selvittämisestä tai taiteilijan jäljittämisestä. Näyttelyn järjestäminen on yhtä palapeliä ja loputtomien yksityiskohtien ratkomista ja kuntoon laittamista. Taidehistoriallisen aineiston järjestäminen ja luettelointi puolestaan vaati huolellisuutta ja pitkää pinnaa. Ja itse taidehistoria, se on toisinaan myös mielenkiintoista salapoliisityötä.

Työn iloa saa kuitenkin eniten suorasta palautteesta. Siltä ensi kertaa taidemuseossa kävijältä, joka toteaa, että tulee uudestaan. Tai luokanopettajalta, joka toteaa, kuinka koko luokka kuunteli ja keskittyi kerrankin hiljaa. Tai omaa sukupuoli-identiteettiään pohtivalta teiniltä, joka toteaa saaneensa näyttelystä rohkeutta.

On etuoikeus tehdä työtä, millä on merkitystä. On ilo tehdä työtä, jonka välityksellä voi jakaa tietoa, opettaa uusia asioita, välittää tunteita ja rohkaista olemaan ihminen sellaisenaan.