Projekti
Taikerit
Varsinais-Suomen ja Satakunnan alue
Taikerit on vuonna 2023 aloittanut alueellinen kehittämishanke, joka kartoittaa oman alueensa taitelijoiden tarpeita ja toiveita. Aluehankkeen voimin järjestetään taiteilijoille suunnattuja verkostoitumistapahtumia ja seminaareja. Taitelijoiden työskentelyedellytyksiä vahvistetaan yhteistyössä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Hankkeen tila:
Käynnissä
Ajankohta:
-
Vuonna 2025 Taikerit keskittyvät muun muassa taiteen, tekoälyn ja tekijänoikeuksien risteyskohtiin taiteilijoiden työssä. Lisäksi suunnitelmissa on hankealueen sirkustaiteilijoiden verkoston luominen, esittävän taiteen yritys- ja kuntayhteistyön kehittäminen ja sekä taiteilijoiden yhteen tuominen alueellisesti.
Taikereiden tavoitteet
- Verkostoituminen: kuuntelemme hankealueemme taiteilijoita ja räätälöimme hankkeen toimenpiteitä vastaamaan taiteilijoiden tarpeita.
- Yhteistyön lisääminen: osaamisen ja verkostojen vahvistaminen ja kehittäminen. Taidekentän ulkopuolelta tulevien yhteystyötahojen ja hyvien käytänteiden hyödyntäminen.
- Taiteilijoiden asiantuntijuuden ja osaamisen näkyvyyden lisääminen; yhytämme taiteilijoita esimerkiksi yksityisen sektorin kanssa.
Toimenpiteet vuonna 2025
- RumArt25: touko-kesäkuu, Taikerit mukana tuottamassa näyttelyä, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.
- Rajaton luovuus: Taide, teknologia ja tekijänoikeudet – Kuka omistaa luovuuden?
- 27.5. Klo 12–15.30, Sibelius Museo, Turku.
- Rajaton luovuus: Tekoäly- ja digitaideaiheinen tapahtuma
- 27.9. Klo 12–15.30, Kaupunkiolohuone, Pori
- Varsinais-Suomen ja Satakunnan sirkustaiteilijoiden verkoston luominen
- Portfoliopäivä 10.9. Varsinais-Suomen ja Satakunnan visuaalisen alan taiteilijoille, Vierailukeskus Joki, Turku
- Esittävän taiteen kumppanuusilta syyskuussa Turussa.
- Taidemafia-verkostoitumistilaisuudet touko-marraskuussa Porissa.
Toimenpiteet vuonna 2024
- Kemiönsaari lab järjestettiin syksyn 2023 verkostoitumistapahtuman pohjalta vastaamaan kemiönsaarelaisten taiteilijoiden tarpeeseen. Kevään 2024 aikana järjestettiin neljä työpajakokonaisuutta sekä yksi webinaari tukemaan tuotannollista osaamista:
- 21.3. Oman työn dokumentointi ja kuvallisen esityksen valmistaminen -työpaja, Lisa Roberts ja Tiina Puranen, 4.4. webinaari Pitchaa luovaa arvoa ja tee yhteistyötä!, Elsa Ervasti, 11.4. Pitchaus-työpaja, Katriina Haikala, 18.4. Paremmaksi neuvottelijaksi -työpaja, Lottaliina Pokkinen sekä 7.5. Sosiaalinen media taiteilijan työssä -työpaja, Milla Grönman.
- 24.-28.6.2024 /SLASH-festivaali Porissa
- Ensimmäinen portfolioklinikka järjestettiin 17.4. Turussa. Tapahtumaan osallistui 10 kuraattoria ja noin 50 taiteilijaa Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta
Ota yhteyttä
Oletko satakuntalainen tai varsinaissuomalainen taiteilija? Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, miten Taikerit-hanke voi sinua palvella.