"Ehjien rakennusten korjailu ja käyttökelpoisen purkaminen ovat suuri ongelma" – haastattelussa valtionpalkittu Erkki Mäkiö

Millainen merkitys taiteen valtionpalkinnon saamisella on sinulle?

Paljon kaikenlaista tehneenä ja edelleen tekevänä tuntuu erityisen hyvältä saada tällainen elämäntyötunnustus. Etenkin, kun olen tehnyt arkkitehdin työtä, joka ei ole painottunut perinteisenä pidettyyn talosuunnitteluun, eikä ole kovin näkyvää.

Tunnustus tämä on edustamilleni näkemyksille sadoissa restaurointihankkeissa. Se on tarkoittanut säästävää kunnossapitoa ja vanhan talotekniikan hyväksikäyttöä. Tunnustus koko alalle, rakennussuojelulle, restauroinnille ja talonkorjaukselle. Tunnustus sadoista luennoista 1970-luvulta 2000-luvun alkuun eri korkeakouluissa ja kursseilla, kymmenistä artikkeleista ja useista näyttelyistä. Niiden pääsisältönä on ollut rakennustekniikan popularisointi ja arkkitehtuurin käsittely rakennustekniikan näkökulmaa painottaen, runko arkkitehtuurin peruselementtinä.

Palkinto mahdollistaa laajaan piirros- ja muistiinpanokokoelmani toimittamisen julkaisukuntoon sekä sen painatuksen.

Mikä on saanut sinut toimimaan alalla?

Intohimo ja uteliaisuus ovat vieneet eteenpäin. Onnistumiset ja saadut palkinnot ovat kannustaneet. Niin tulee tekemään tämäkin. Lapsuudessa, 1940-luvulla joululahjaksi saamani peltinen vieteriauto oli varmuudella joulupäivän aamuun mennessä purettu osiin. Halusin tietää, mitä peltikuoren alla on, mikä autoa liikuttaa. Luontaisena mielitekona on lapsesta saakka ollut käsillä tekeminen, piirtäminen ja puusta veistäminen.

Tuntuu luonnolliselta, että käsityönä tehdyt kivirakennukset alkoivat ammatinvalinnan jälkeen kiinnostaa, myös kestävyytensä ja toimivuutensa vuoksi. Työurassani on ollut tärkeää, että olen tehnyt arkkitehdin töiden ohella myös kuvitustöitä yhdessä vaimoni, graafikko Leena Lumpeen kanssa. Piirtäminen ja veistely ovat jatkuneet tauotta.

Näyttelyistä merkittävänä on mielessä Rakennustaiteen museolle 1990-luvun lopulla tutkija Lauri Putkosen ja tutkimuspäällikkö Timo Tuomen kanssa tekemämme näyttely Rautaiset rakenteet. Halusimme tuoda arkkitehtuurille rakenteen.

Rakennustietosäätiössä tehdyn kerrostalotutkimusjakson aikana 1990-luvun alussa arkkitehti Hannu Tommisen kanssa suunniteltu, Kotkan edustalla olevan 1700-luvun lopun saarilinnoitus Fort Slavan restaurointi ja suojaus on ollut tärkeä hanke. Se täydensi osaltaan 1300-luvulta elementtiaikaan ulottuvaa kivirakentamisen kokonaiskuvaa.

Neljännesvuosisata Museovirastossa sisälsi 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa myös suunnittelua. Raaseporin linnanraunion onnistunut restaurointi ja suojaus oli hyvin merkityksellinen. Virkatehtävissä näköalapaikalla toimiminen, valtion omistamien suojeltujen rakennusten restaurointiryhmien yhtenä jäsenenä, ei pelkästään lausuntoja antavan viranomaisen edustajana, tuotti tyydytystä ja tietoa. Ammattitaito kasvoi hanke hankkeelta ja teki mukanaolon yhä kiinnostavammaksi ja helpommaksi. Samanaikaisesti luentojen valmistelutyö tuotti työmaalla hyödynnettävää kirjatietoa. Ratkaisevan tärkeä työmaatieto täydensi luentojen sisältöä.

Yhteistyö useiden kollegojen ja insinöörien kanssa on ollut avainasemassa ja ylläpitänyt kiinnostusta alaan. Ennen kaikkea 35-vuotinen kiinteä yhteistyö jo edesmenneen insinööri Eero Kotkaksen kanssa muodostui insinööritaidon kouluksi tai ainakin avasi ymmärtämään toisen työtä. Keskustelu työmailla kokeneiden mestarien ja työntekijöiden on aina ollut arvokasta. Sitä ei sopinut sivuuttaa. Työvuosien aikana useista eri ammattikuntien edustajista muodostunut turvaverkko muodostui vähitellen osaksi omaa ammattitaitoa.

Millaisia haasteita rakennussuojeluun ja korjaukseen liittyy?

Ehjien rakennusten korjailu ja käyttökelpoisen purkaminen ovat suuri ongelma. Sitä tehdään ilmasto- ja ympäristökysymyksistä piittaamatta. Emme kohta tiedä, miltä vanha talo näyttää. Patinaa, käyttöä haittaamatonta pintojen kulumista ja materiaalien vanhenemista, ei siedetä. Se tulkitaan vaurioksi.

Kun kansliapäällikkö kompastuu naarmuun, maalataan lattia uudelleen. Sen jälkeen seinät ja katto näyttävät tarvitsevan myös uutta maalia. Ovet ja ikkunat myös. Valaistus huomataan riittämättömäksi ja sisäilma ummehtuneeksi. Talo menee peruskorjaukseen. Tällaisesta toiminnasta on päästävä eroon.   

Talojen rakentamista sisätiloiltaan kokonaan uudelleen, ehkä suojeltujen julkisivujen suojissa, sanotaan korjausrakentamiseksi. Muodikkaat tilajärjestelyt ja pintamateriaalimuutokset aiheuttavat suurta tuhoa vanhassa kivirakennuskannassa. Raskas konevoimainen talotekniikka täydentää lohdutonta jälkeä.

Ei muoto pelkästään ole pinnan ominaisuus. Muoto tiilimuurirunkoisen talon ulkopinnassa on talon julkisivua ja samalla ulkoseinämuurin ulkopintaa. Muoto nykytalon julkisivussa on muuttunut jostain materiaalista tehdyn kuoren muodoksi, joka on kiinnitetty kantavaan runkoon. Rungosta on tullut ”arkkitehtuurin” ripustusteline. Kuinka näitä taloja pidetään kunnossa ja korjataan? Massiiviseinäisen rungon rakennusfysikaaliset hyödyt on hylätty.

Millaisilla keinoilla edistäisit rakennussuojelun ja restauroinnin roolia yhteiskunnassa?

Rakentaminen on supliikkilaji. Talot, niiden rakentaminen, korjaus ja restaurointi ovat puhumisen tulosta. Pitää osata ilmaista itsensä ymmärrettävästi. Arkkitehdeille ja insinööreille pitää opettaa puhumista ja piirtämistä – kynällä paperille! Tarvitaan eri ammattikuntien yhteiskoulutusta, joka sisältää rakennustekniikan historiaa, rakennusfysiikkaa, statiikkaa ja filosofiaa. Pitää avata työmaan ovet opetuksessa. Haalarit päälle ja työmaalle. Työmaata ei voi kuvin eikä puhumalla siirtää luentosaliin. Pitää luoda järjestelmä, jolla eläköityvien valtava tieto- ja kokemusvaranto saadaan siirretyksi opiskelijoille.

Talojen purkamisen luvanvaraisuutta ja sen ehtoja pitää kiristää. 1960- ja 70-lukujen purkuaallossa hävisi kaupunkien keskustoista sadoittain vanhempaa rakennuskantaa. Näyttää huolestuttavasti siltä, että nyt on menossa jonkinlainen koston kierre. Kohteina ovat puoli vuosisataa sitten purettujen paikalle rakennetut talot. Niitä perustellaan monenlaisin selityksin käyttökelvottomiksi. Ympäristöjen ei anneta rauhoittua, vakiintua, vanheta. Käyttökelpoista tuhotaan. Suunnatonta tuhlausta, jota perustellaan oikeastaan sillä, että ne eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia kuin tänään rakennetut talot.

Purkajilla näyttää aina olevan samat perustelut. Purkuluvan edellytyksenä pitäisi olla, että rakennus voidaan osoittaa käyttökelvottomaksi, eikä sitä voida minkäänlaisilla, kustannuksiltaan kohtuullisilla – uutta halvemmilla – toimenpiteillä saattaa käyttökelpoiseksi. Mielestäni mahdoton tehtävä, olihan talo vielä eilen käytössä. Toisaalta ihminen asettuu taloksi taloon kuin taloon huomattavan helposti ja huomattavan halvalla, verrattuna vanhan talon muokkaamiseen uudisrakennukseksi.

Rakentamista on kehitettävä taaksepäin katsomalla, tutkimalla satavuotiaiden ja sitä vanhempien rakennusten ominaisuuksia. Niillä on kiistaton näyttö kestävyydestä. Uhkana kestävyydelle on pelkästään ihminen, joka jättää kunnossapidon ja purkaa.

Lue arkkitehtuurin valtionpalkinnon palkintoperusteet tästä.

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa haastatellaan vuoden 2022 taiteen valtionpalkinnon saajia. He pohtivat haastatteluissa taiteilijuuttaan ja taiteen asemaa yhteiskunnassa.