Taide katsoo tulevaisuuteen
Taiteen edistämiskeskus kutsui 11.9. taiteen tekijät, edunvalvojat, eri alojen asiantuntijat sekä päättäjät pohtimaan visuaalisten taiteiden tulevaisuutta.
Keskustelua käytiin taiteen ja vallan suhteesta, yhteiskunnallisten ja poliittisten ilmiöiden vaikutuksesta, taiteeseen kohdistuvien leikkausten seurauksista ja siitä, millaisena taiteilijoiden työskentely ja arki näyttäytyvät.
Jo tilaisuuden alussa tuli selväksi, että taiteen potentiaalin toimeenpanemiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja ja uudistumista. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja, Kaisa Rönkkö, lainasi näkemyksensä tueksi ranskalaista filosofia, Gilles Deleuzea.
”Meiltä ei suinkaan puutu kommunikaatiota, sitä meillä päinvastoin on liikaa; meiltä puuttuu luovuutta. Meiltä puuttuu vastarintaa nykyisyydelle.”
Myös vuoden nuori taiteilija 2024 Suvi Sysi asettui konkretian kannalle. Hän lähestyi päivän teemaa täyttämällä tulevaisuuden taiteen kassin turvalla, teoilla, tunteilla ja läsnäololla.
”Taide puolustaa itse itseään olemalla sitä erikoista mitä on. Me synnymme fyysisesti ja hyvällä tuurilla myös henkisesti, mikä tarkoittaa tietoiseksi tulemista. Itse en olisi syntynyt henkisesti ilman, että pääsin taiteen pariin”, Sysi totesi.
Rakenteet kaipaavat uudistusta
Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntovaiheessa oleva kulttuuripoliittinen selonteko nousi päivän aikana esille useaan otteeseen. Selonteon tarkoituksena on kehittää Suomen taide- ja kulttuuripolitiikkaa pitkäjänteisesti, ja siinä linjataan keskeiset toimeenpanoehdotukset tavoitteiden saavuttamiseksi.
Myös kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen erikoistutkija Sari Karttunen ja taiteilija Pekka Niskanen viittasivat selontekoon vuoropuhelussaan. Karttusen mukaan selonteon keskeiset seikat liittyvät taiteilijoiden näkökulmasta katsottuna alan rakenteisiin ja työn yhteiskunnalliseen organisoitumiseen.
”Barometreissä tulee esille, että korvausjärjestelmä ei toimi. Taiteilijat ovat yleensä itse hankkineet rahoituksen omalle työlleen tai tehneet työtä saadakseen rahaa taiteen tekemiseen. He ovat itse taiteen suurimpia rahoittajia”, Karttunen totesi.
Niskanen kertoi kaipaavansa vaikeuksien keskellä olevalta taidekentältä vastarintaa ranskalaisittain.
”Eli että mennään kadulle äänekkäinä pitkäksi aikaa. Yliopisto-opiskelijoiden vastarinta hallitukselle oli ilahduttavaa”, hän totesi.
Keskustelun edetessä aihe kääntyi ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin. Niskanen toi esille neljästä brittiläisestä taidemuseosta koostuvan Tate-instituution tekemän selvityksen, jonka mukaan 92 % alan kasvihuonepäästöistä syntyy yleisömatkoista.
”Se on häkellyttävä luku. Jos halutaan puhua päästöistä, siitä on pakko puhua”, Niskanen totesi.
Katse kohti taidetta
Taiteilijan tulevaisuusvalta puhutti Sitran asiantuntija Sanna Rekolaa ja taiteilija Joel Karppasta. Koska valta ja raha liittyvät toisiinsa, Karppanen kertoo suhtautuvansa aiheeseen skeptisesti.
”Taiteilijat pitävät itseään sorrettuna vähemmistönä ja todella harva uskoo voivansa elättää itsensä taiteella. Taiteilijuus vaatii usein keskiluokkaista taustaa, koulutusta, turvaverkkoja ja suhteita. Siinä määrin taiteilijoilla on enemmän valtaa kuin muilla työväenluokkaisilla ihmisillä”, hän totesi.
Rekolan mukaan taiteen vallan voi ajatella liittyvän sen kykyyn osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi ekokriisin ratkaiseminen edellyttää Rekolan mukaan kulttuurista muutosta, jossa taide voi olla alulle paneva voima.
”Taide voi antaa muutokselle tarvittaville ajatusmalleille sytykettä, auttaa ihmisiä katsomaan peiliin ja näkemään ajankohtaiset haasteet”, hän totesi.
Karppanen huomautti, että usein puhutaan siitä, kuinka taide katsoo yhteiskuntaa. Hän käänsi puheenvuorossaan asetelman toisinpäin. Millaista valtaa taiteilijoihin käytetään ja mitä tapahtuisi, jos yhteiskunnan katse käännettäisiin taiteeseen?
Uusia kasvun lähteitä
Valtiosihteeri Kristiina Kokko ja taiteilija Anna Tuori jatkoivat dialogia taiteen sekä yhteiskunnan suhteesta ja alaan kohdistuvista leikkauksista. Kokon mukaan kulttuurileikkaukset eivät koskaan ole hyviä, koska summat ovat niin pieniä. Lähivuosina rahoitukseen ei Kokon mukaan kuitenkaan ole odotettavissa kasvua.
”On pakko säilyttää tulevaisuudenusko, että löydetään uusia kasvun lähteitä. Taiteen rahoituksen ratkaisee vientiteollisuuden määrä. Myös keskiluokan tulisi ymmärtää käyttää kapenevaa kulutusvaraansa aitoihin asioihin kuten vaikkapa kuvataiteeseen”, Kokko totesi.
Tuorin mukaan pelkkä leikkausten vastustaminen ei ole hedelmällistä, ja siksi leikkauskohteita on välttämätöntä pohtia. Isona ongelmana Tuori näkee sen, että taiteilijoita koulutetaan nykyään liikaa yhteiskunnan ja rahoituksen kantokykyyn suhteutettuna.
Toisaalta hänen mukaansa ei voida ajatella, että julkisten varojen turvin tuotettaisiin vain merkittävää taidetta.
”Olisi hirvittävän tärkeää, että syntyy myös kaikkea huonoa. En minäkään voi ajatella, että menen työhuoneelle tekemään vain loistavia töitä, ei se toimi niin. Merkittävää taidetta ei voi saada ilman, että turvataan laajempi alusta, josta sitä voi syntyä”, Tuori tiivisti.
Taiteen edistämiskeskuksen järjestämässä Visuaalisten taiteiden tulevaisuuspäivässä nähtiin myös taiteilija Saara Ekströmin videoteos Amnion, ja koettiin taiteilija Kirsi Pitkäsen taiteen ja yhteiskunnan suhdetta parodioiva julistajaperformanssi.
Teksti: Laura Iisalo