Lapissa taiteen tekeminen on intohimo ja elämäntapa

Taike & Cupore Talks -keskustelutilaisuus pidettiin Rovaniemellä 25.10. Taiteen ja kulttuurin barometrin (taiteilijoiden työhyvinvointi 2022) tuloksista keskustelivat taiteilija, valosuunnittelija Riikka Vuorenmaa, sirkustaiteilija, jonglööri Aleksi Niittyvuopio, kirjailija Tittamari Marttinen ja muusikko Harri Kuusijärvi. Tilaisuuden juontajana ja keskustelun moderaattorina toimi brändistrategi, toimitusjohtaja Katariina Imporanta (Kaltio Creative). Barometrin tuloksia esitteli tilaisuudessa erikoistutkija Minna Ruusuvirta Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporesta. 

Taiteen ja kulttuurin barometrin tulokset eivät tuottaneet yllätystä Pohjois-Suomessa asuville ja siellä toimiville taiteilijoille. Barometritulosten mukaan nuorilla taiteilijoilla menee huonommin kuin vanhemmilla, taiteilijat pitivät työtään merkittävänä ja kokivat, että vakaa toimeentulo ja yhdenvertainen sosiaaliturva vähentäisivät taiteilijoiden työhyvinvointiin liittyviä puutteita. Tulosten mukaan taiteilijoiden työhyvinvointia heikentää merkittävästi yksin työskenteleminen ja siitä johtuva vertaistuen ja yhteisöllisyyden puuttuminen.

Suurimmat erot Pohjois-Suomessa ja muualla Suomessa asuvien taiteilijoiden näkemysten välillä ilmenivät kahdessa asiassa: Pohjois-Suomen taiteilijat olivat harkinneet vaihtavansa tai vaihtaneet ammattiaan hieman useammin sekä kokivat hieman harvemmin ylpeyttä omasta työstään kuin taiteilijat Suomessa keskimäärin. 

Erikoistutkija Minna Ruusuvirran mukaan nuorten taiteilijoiden heikkoon tilanteeseen ei barometrituloksissa esiinny yksittäisiä syitä, vaan tilanteen taustalla on useita tekijöitä. Koronapandemia on aiemman tutkimuksen jälkeen lisännyt vielä lisää paineita etenkin nuoremmille taiteilijoille. 

Taiteilijoiden työhyvinvointiin voisivat myös rahoittajat ja yhteistyökumppanit vaikuttaa omilla toimillaan. – Apurahaa myöntävät tahot ovat joiltakin osin asioihin puuttuneet. Itselläni tulee mieleen mahdollisuus vertaistukeen ja kohtaamisiin. Vuorovaikutustilanteiden ja mahdollisuuksien luominen saattaisi monen taiteilijan kohdalla edistää työhyvinvointia.

Kysymyksissä tuotiin esiin myös se negatiivinen puoli, että tietyt vakiintuneet käytännöt taiteen kentällä saattavat heikentää taiteilijoiden työhyvinvointia.

- Sitten on taiteen vapaus, joka on olennainen ja monella taiteilijalla taiteen tekemisen ytimessä. Mutta siinä on toinen puoli, joka velvoittaa huolehtimaan itse monista sellaisista asioista, jotka saattavat olla hyvin kuormittavia. Myös yksintyöskentely, joka on yleistä taiteen kentällä ja osittain kuuluu työn tekemiseen, aiheuttaa usein työn kuormittavuutta.

Katariina Imporanta jatkoi keskustelua edellisestä aiheesta eteenpäin. – Taiteen tekeminen on oikeaa työtä ja välillä kuulee, että sitä ei tunnisteta oikeaksi työksi. Ruusuvirta totesi useankin barometrin tuloksiin viitaten, että taiteilijoiden palkattoman työn suuri määrä on tosiasia. – Oletetaan, että taiteilijat pystyvät näkyvyydellä tai muulla tekemään taidetta. Tähän pitäisi pystyä puuttumaan.

Taiteilijoiden työhyvinvointiin liittyvät tulokset eivät yllättäneet – huomio taiteenalakohtaisiin kuormitustekijöihin

Keskustelu jatkui pohjoisessa asuvien ja työskentelevien taiteilijoiden kanssa heidän omakohtaisten näkemystensä ja kokemustensa pohjalta. Keskusteluun osallistuvilta taiteilijoilta kysyttiin aluksi, vastasivatko barometrin tulokset heidän kokemuksiaan ja onko pohjoisessa mahdollisesti jotain erityispiirteitä, jotka liittyvät taiteen tekemiseen eri taiteenaloilla. 

Harmonikansoittaja Harri Kuusijärvi kertoi samaistuneensa barometriraporttia lukiessaan sitaattiin: Harkitsen taidealan ulkopuolista työtä jatkuvasti, mutta en jättääkseni taiteen vaan rahoittaakseni sen. Kuusijärvi piti itseään onnekkaana apurahojen suhteen. - Olen saanut apurahoja ja tehnyt useitakin vuoden pätkiä mutta olen aika puhki sen vuoden päätteeksi, kun pitäisi jaksaa jatkaa freelancerina vapaalla kentällä. Silloin ajattelen ihan säännöllisesti sitä, että miten saisin pitkän ja kapean leivän mieluummin kuin lottovoittoja silloin tällöin.

Kirjailija Tittamari Marttisellekin barometrin tulokset tuntuivat erittäin tutuilta. - Alan kohta lähestyä sitä ikäryhmää, jolla oli paras työhyvinvointi. Täytyy toivoa, että tilanne paranee tästä! 

Tittamari Marttinen kertoi työn yksinäisyyteen viitaten eräästä kiireisestä työtilanteestaan, jolloin hän oli vuokrannut yhteisöllisen työtilan. Kiireen vuoksi hän ei kuitenkaan ehtinyt kahvittelemaan ja tutustumaan muihin työtilassa työskenteleviin taiteilijakollegoihin. - Tässä on yksi esimerkki siitä, mikä on vapauden - joka on ihanaa ja liittyy siihen työn mielekkyyteen - kääntöpuoli. Työt kasautuvat ja silloin tulevat nämä muut asiat, kuten vaikeudet hallita vapaa-aikaa ja se, ettei ole varaa sairastaa tai olla sairauslomalla. 

Pohjoisessa tekeminen on kristallisoitunut – harrastaminen, monipaikkaisuus ja etäisyyden ottaminen auttavat palautumisessa  

Harri Kuusijärvi kertoi muuttaneensa pohjoiseen ”riskillä ja testillä.” - Onhan niitä, jos ottaa tämän pohjoisuuden näkökulmaksi. Olen muuttanut tänne muutama vuosi sitten. Olin Helsingissä 16 vuotta ja siellä koin ehkä suurempaa turvallisuutta toimeentulosta ollessani vapaalla kentällä. Siitä ei ollut huolta, mutta se on vähän ristiriitainen juttu, koska koen, että työhyvinvointini on täällä pohjoisessa moninkertaisesti parantunut johtuen siitä, että on jotain muutakin kuin työaikaa ja lisäksi teen järkevän määrän projekteja päällekkäin - pystyn keskittymään olennaisiin asioihin. Tekeminen on kristallisoitunut tosi merkittävästi, mutta toisaalta se on yhtä aikaa enemmän riippuvaista apurahoista. Mukavampaa, mutta kovemmalla riskillä mennään!

Kuusijärveltä kysyttiin, miksi pohjoisessa on helpompi kristallisoida työn tekemistä. Kuusijärvi on ratkaissut käytännön asioita, muun muassa työtilaan liittyvät asiat. - Minulla on oma työtila 24/7, jossa voin tehdä, soittaa, harjoitella, työstää, luoda. Onhan täällä Rovaniemellä vähän erilaista ja ehkä, kun on pieneltä paikkakunnalta alun perin ja se on koodattu elimistöön, niin se, mitä näkyy, kun mennään ovesta ulos, vaikuttaa elimistöön ja sitä kautta hyvinvointiin. - Luonto? - Joo, hiihtokausi on avattu! Esitystoimintani on pääosin etelässä niin, että minulle tämä kaupunki on ikään kuin pysyväisresidenssi, jossa on hyvä työstää. 

Sirkustaiteilija Aleksi Niittyvuopio asuu Tampereella, mutta tekee paljon töitä pohjoisessa. - Minusta tuntuu, että me olemme Harrin (Kuusijärvi) kanssa kolikon kääntöpuolet, jollakin tavalla. Minulla on juuret pohjoisessa ja sukulaiset löytyvät pohjoisen suunnalta, joten on ehdottoman tärkeää, että pääsee myös täällä tekemään töitä. Ja myös se, että pääsee käymään kylässä sukulaisten luona. Sitä kautta pääsee hyvin myös latautumaan ja näin pitämään yhteyttä omiin juuriin ja sukuun. Olen tajunnut myöhemmin, kuinka tärkeät ne omat juuret ovat. On hyvä ja tärkeä asia, että pääsee oman työn kautta pitämään niihin yhteyttä. 

- Minkälaisia työhyvinvointia ylläpitäviä keinoja sinulla on?  - Olen sellainen superhurahtaja, että tykkään harrastaa hirveästi kaikkia asioita, oppia uutta. On kiva tehdä asioita, jotka vievät ajatukset kokonaan pois työstä ja taiteentekemisestä. Mukava harrastaa asioita, että pääsee nollaamaan ja oppimaan uutta, kaikkea muuta työn ulkopuolella. Niin helposti taiteilijoilla on se, että työ on yhtä kuin minä. On mukava päästä sen ulkopuolelle ja rakentaa minää jollakin muullakin tavalla kuin pelkästään työn kautta.

Taiteilijoita arvostetaan sittenkin

Tittamari Marttinen on asunut aiemmin kolmekymmentä vuotta Helsingissä, joten hänellä on hyvä vertailuasema nyt, kun hän toimii lappilaisena kirjailijana. - Lappi antaa hyvät puitteet. Siksi oli hätkähdyttävä kuulla, että täällä oli niin iso osuus taiteilijoita, jotka harkitsevat alanvaihtoa tai ovat vaihtaneet alaa. Itse olen kokenut helsinkiläisenä kirjailijana, olen noin seitsemän vuotta asunut täällä, että täällä on nimenomaan rauhaa ja tilaa ja luontoa sekä mahdollisuus palautua ikään kuin kiireettömämmin. Olen tietoisesti opetellut juuri sitä. Lapissa olen löytänyt ihmisiä, jotka ovat varsin intohimoisia ja joiden elämäntapa on kirjoittaminen. Ihmiset ovat monitaiteellisia, moni on valmis kokeilemaan ja tekemään, kellään ei ole sellaista ajatusta, että en minä voi nyt tuommoista kokeilla. 

- Mietin mikä voisi syödä pohjoisessa taiteilijuutta. Barometrituloksissa monet kokivat, että taiteilijoita ei arvosteta, mutta minun mielestäni arvostetaan aika paljon, esimerkiksi kirjailijan nimike on hyvin haluttu. Tällä hetkellä hyvin moni kirjoittaa, haluaa julkaista kirjoja ja olla kirjailija. Se on samanaikaisesti haluttu mutta ihmiset eivät aina tiedä, mitä siihen kirjailijan työhön tai taiteilijan työhön sisältyy, mitä se oikeastaan on. Toki sellaistakin mielipidettä kuulee, että onko se oikeaa työtä. Toisaalta olen täällä huomannut saman kuin myös Kati Outinen jossain haastattelussa. Kiertäessään eri puolilla Suomea ihmiset tulevat kertomaan Outiselle heidän omista taiteilijoistaan, omista paikallisista taiteilijoista. Tämä tuli mieleen, kun Annikki Kariniemestä on tehty elämäkerta ja elämäkerran kirjoittaja on vetänyt täydet salit täällä kirjastoissa. Kariniemi oli yksi näitä meidän omia tekijöitä, ja siinä mielessä on ihan hyväkin tilanne olla taiteilijana Lapissa, mutta toki se ei aina ole helppoa. Taiteilijoita on vähemmän, jos vertaa Etelä-Suomeen.

Lapissa taidealan työmahdollisuuksia on vähemmän

Kuusijärven mukaan kuormitusta aiheuttavat rahoitustekniset asiat. - En koe kyllä, että pohjoisessa sinänsä… Juuri tämä, että sälätöitä paniikissa, kun on se yksi tyhjä kuukausi ja sitten ne sälätyöt tulee sinne puolen vuoden päähän ja kauhulla yrittää rämpiä sen suon läpi. Ehkä omalla kohdallani, kun olen muusikko, niin Helsingissä toimeentulo oli jotenkin turvatumpi. Tein siellä paljon töitä teattereissa, ja niitä on älyttömän paljon siellä. Siellä on muusikolle toimintaympäristöä toimia freelancerina liiaksi asti, mikä täältä taas puuttuu omalla kohdallani. Jos tekee vähän kokeellisempaa ja marginaalisempaa, niin useita niitä skenejä ei ole missään muualla kuin siellä, toki niiden pienuudesta johtuen.

Niittyvuopio kertoo komppaavansa täysin Kuusijärveä. - Varsinkin sirkuksen työpaikkoja pohjoisessa on vähän tai teattereita tai muuta, missä esiintyä. Täälläkin on tosi kova pöhinä päällä, koko ajan tulee enemmän ja enemmän. Oulussa varsinkin Flow-sirkus, siellä on hyvä meininki ja he ottaa paljon ulkomaalaisia isoja esityksiä sinne. Kun asuu Tampereella, niin on sellainen fiilis, että Helsingissähän kaikki tapahtuu, Tampereella ei niin paljoa. Kuormittavia tekijöitä ehdottomasti epävarmuus, mitä nyt kaikkialla tässä barometrissa on. Jos ei ole tietoa, että mikä on se seuraava työ, niin kyllä se on tosi hankalaa. Se näkyy ihan kaikessa tekemisessä.

Viestintään kaivataan yhteisöllisiä ratkaisuja

Taiteilijoiden työhyvinvointiin liittyen tulisi valosuunnittelija Riikka Vuorenmaan mielestä mainita vielä yksi tärkeä asia. - Sellainen mitä ei tässä ole vielä ääneen mainittu on viestintä eli kaikki läsnäolot sosiaalisessa mediassa. Sitä en haluaisi tehdä ollenkaan ja se on ollut myös työhyvinvointiratkaisuni, että en tee sitä. En ole missään sosiaalisessa mediassa olkoon sillä mikä hinta hyvänsä. Sitten myös tällainen teosviestintä yleisön saamiseksi. Vaikka sitä jonkin verran tähän ikään mennessä osaa ja vaikka siihen on taustajoukkoja, toivoisin, että itse pääsisin tässä mahdollisimman vähällä ja voisin keskittyä siihen, mitä osaan kaikkein parhaiten. Rahan hakemisen lisäksi se on ihan valtava työmäärä. 

Vuorenmaa on tehnyt myös pohjoismaista yhteistyötä pohjoisessa ja havainnut, että moni asia on Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa samankaltaista kuin Pohjois-Suomessa. - Ja se on sellaista, jota toivoisin, että Suomessa rakenteellisesti ja rahoituksellisesti pyrittäisiin vahvistamaan. Muissa Pohjoismaissa yhteistyölle saa paremmin rahoitusta ja Suomi on aina siellä se maa, jolle sanotaan: ”Hankkikaa te viisi tonnia, niin me hankitaan kaksisataa tonnia niin pääsette mukaan”. Pohjoismaissa olisi kiinnostusta, mutta se vaatisi rahoittajien panosta myös Suomesta.

Taide on kommunikaatiota – taiteilijat tarvitsevat palautetta lisää

Tittamari Marttinen toivoi lisää tukea etenkin nuorille apurahanhakijoille. Hänen mukaansa apurahahakemuksia tekeville taiteilijoille olisi syytä antaa enemmän palautetta ja rohkaista heitä edelleen työsuunnitelmiensa tekemiseen.  - Surulliseksi teki se, että nuorilla oli niin iso osuus alanvaihtajia.

Kirjallisuudessakin on puhuttu, että on paljon lahjakkaita tekijöitä, jotka jatkavat harrastuksena tai siirtyvät muille aloille ihan siksi, että monesti nämä realiteetit ovat niin vaativia. Olen aika paljon ollut vertaisarvioijana apurahalautakunnissa ja tällä hetkellä olen Lapin taidetoimikunnan puheenjohtaja. Meillä on kyllä apurahaklinikoita hakuvaiheessa eli neuvotaan ihmisiä, mikä on tosi tarpeellista. Asiat, jotka iäkkäämmälle taiteilijalle voivat olla itsestäänselvyyksiä, niin ei välttämättä ole nuorelle. Se on uusi maasto, jonka joutuu ottamaan haltuun. Niin kuin barometrissa nähtiin, se aiheuttaa myös ahdistusta. 

Lisäksi taiteilijat ovat julkisissa ammateissa eli ovat arvioinnin kohteena joka hetki, ja kuka tahansa voi sanoa mielipiteensä taiteilijan työstä. Marttinen huomioi, että toisaalta barometrissa jopa hieman paradoksaalisesti kaivattiin myös lisää palautetta. Asiassa ei kuitenkaan sikäli ole ristiriitaa, että taide elää vuorovaikutuksesta. - Muistan, kun yksi iäkäs kirjailija sanoi kerran, että jos pudotat kiven kaivoon, niin sieltä kuuluu kolaus, vaikka kaivo olisi tyhjä, mutta jos julkaiset kirjan, niin et välttämättä kuule koskaan mitään, et saa mitään palautetta. Se on ihan äärimmäisen kauhea tilanne. Mistä sitten löytyy motivaatio, kun kaikki taide on kumminkin kommunikaatiota.

Työhyvinvoinnin tukemiseen tarvitaan terveyspalveluita, työelämätietoutta ja vuorovaikutusmahdollisuuksia

Niittyvuopio mietti kysymystä tukevista rakenteista ja toimintatavoista sirkustaiteilijoiden näkökulmasta. - Tosi yleistä sirkuksessa ovat tapaturmat, tulee jotain loukkaantumisia. Tuettaisiin enemmän freelancerina loukkaantuneiden tilannetta. Ja myös, miten voitaisiin tehdä joitain terapiapalveluita, jotka olisivat suoraan taiteilijoille räätälöityjä. Nuorilla nimenomaan varmasti on se suurimpana syynä, että ne paineet tekemisestä ja muusta epävarmuus, että pystyisikö sitä kautta sitten jotain räätälöityjä palveluita tekemään.

Riikka Vuorenmaa piti omaa polkuaan kohtuullisen helppona. - Siinä yksi iso tekijä on ollut se, että kun valmistuin Teatterikorkeakoulusta, perustettiin seuraavana vuonna Piste Kollektiivi. Siinä lähtöajatuksena oli se, että jos me aiomme asua Lapissa, niin meidän pitää tehdä eri taiteenalojen välillä yhteistyötä. Täällä tuskin pärjää erikoistumalla johonkin hyvin suppeaan. Lapin taidekentästä saamani kokemuksen mukaan laajemminkin sellainen taidealojen välinen yhteistyö yhdistää. Esimerkiksi sirkuspuolelta olen oppinut hirveän paljon, ja myös kuvataiteilijoilta. Varsinkin Lapissa, kun täällä ei ole viittäsataa näyttelijää tai viittäsataa kuvataiteilijaa. Taidealan tulisi toimia yhteisöllisesti, kollegiaalisesti.

Kollegiaalisen tuen malliin toivottiin jatkoa

Talousvastaava Piia Kallinen Piste Kollektiivista osallistui myös keskusteluun omilla ratkaisuehdotuksillaan. - Olen yksi niistä, jotka tuovat työhyvinvointia meidän taiteilijoillemme. Yksi tehtävistäni on olla apuna hankkeitten budjettien laatimisessa. Me työllistämme, maksamme palkkoja, ja myös esityksiä myydään Pisteen kautta. Taiteilijoilta jää tämän vuoksi pois paperirumbaa ja vastaavaa. Olisi varmaan hyvä, että se laajenisi muuallekin. Olemme yksi esimerkki tästä ja toki mekin kehitetään koko ajan tätä toimintaamme. Meillä on myös tuottaja-suunnittelija, joka laatii hakemuksia yhdessä taiteilijoiden kanssa. Tätä mallia olisi hyvä ehkä levittää muuallekin.

Riikka Vuorenmaa jatkoi Piste Kollektiivin piirissä toimivien taiteilijoiden työtavoista. - Meillä oli kollegiaalisen tuen malli, jossa pieni taiteilijaryhmä työsti alkuvaiheessa olevaa projektia säännöllisten keskustelujen avulla. Keskusteluissa joutui selittämään hyvin keskeneräisiä ajatuksia ja vähän niin kuin demottamaan. Se oli kollegiaalista kehittelyä ajatukselle, joka oli aluksi ehkä kaikille hatara ja epävarma, mutta sitten kun muilta tuli hyvää palautetta, edettiin asiassa. Se on ollut ihan isosti antamassa minulle tilaisuuden siihen, missä olen nyt. Kollegiaalinen tuki oli hanke, joka loppui. Sen jälkeen olemme hakeneet sille 4–5 vuotta jatkorahoitusta mutta emme ole saaneet. Rahoittajana oli opetus- ja kulttuuriministeriö. Olemme yrittäneet ylläpitää siitä rippeitä toiminta-avustuksen pienellä siivulla. Ensi vuonna emme käsittääkseni pysty sitä jatkamaan, koska ei ole rahaa.

Taiteilijat esittivät ratkaisuja koettuihin työhyvinvointiongelmiin

Keskustelutilaisuuden virittäjänä Taiteen ja kulttuurin barometritulokset toimivat hyvin. Pohjois-Suomessa toimivat taiteilijat olivat löytäneet raportista näkemyksiä, kokemuksia ja tuloksia, jotka vastasivat heidän omia kokemuksiaan taiteilijana toimimisesta. 

Keskustelussa ilmeni, että taiteilijoilla oli esittää myös ratkaisuehdotuksia työhyvinvointiongelmiin. Näiden ehdotusten pohjalta voitaisiin luoda kokonaisvaltainen tuki- ja kehittämisohjelma taiteilijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskustelussa mukana olleiden taiteilijoiden toteuttamiskelpoisista ratkaisuehdotuksista voidaan koota seuraavat:

• johtamiskoulutusta oman ja muiden työn johtamiseen
• mahdollisuudet vertaistukeen, vuorovaikutukseen ja työnohjaukseen
• yhteisölliset työtilat yksin työtä tekeville taiteilijoille
• taidealan ulkopuoliset harrastukset palautumisen tueksi
• monipaikkaisuus – etäisyyden ottaminen ”kiireestä ja uupumuksesta”
• pitkäkestoiset projektit
• monialaisuus – tilan ottaminen taiteelliselle työlle ja oppiminen eri taiteenaloilla toimivilta
• alueen ”omat paikalliset taiteilijat” ilmapiirin nostattajina
• viestintään rakenteita, alustoja, verkostoja ja yhteisöjä
• rahoitusta pohjoismaiselle yhteistyölle
• apurahanhakemusten tekijöille hakemusten sisältöön liittyvää palautetta
• taiteilijoille räätälöidyt terveys- ja terapiapalvelut
• työelämätietouden lisääminen taidealan koulutuksessa.