”Olkaa realistisia, tavoitelkaa mahdottomia”

Keskusteluun johdattelivat taideneuvoston puheenjohtajan, kirjailija Juha Itkosen haastattelu, Taiken johtaja Kaisa Rönkön alustus, sekä pyöreän pöydän keskustelu, johon osallistuivat lukiolainen Linda Kinnunen, kuvataiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi, aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen ja toimitusjohtaja Tommi Ruha. Keskustelua johti kulttuuripoliittisen selonteon työryhmän pääsihteeri Liisa Suvikumpu. Näistä sisällöistä käsin kulttuuria ja taidetta lähestyttiin hyvin erilaisista näkökulmista; maailmanpolitiikan, taiteilijan lapsuuden, lukiolaisen kahvilatyön ja merkittävän yrityksen yhteiskuntavastuun suunnista. 

Näkökulma Kuhmossa on kieltämättä erilainen. Kuhmossa ja Kainuussa tiedostetaan hyvin kulttuurin talousvaikutukset ja tiedetään, että esimerkiksi Kuhmon kamarimusiikki on vaikuttanut niin alueen vetovoimaan kuin kamarimusiikin tilaan Suomessa – onpa festivaalilla kansainvälisetkin ulottuvuutensa. Laadukas tekeminen ei rajoitu vain kamarimusiikkiin, vaan Kainuusta löytyy alueteatteri, kaksi esittävän taiteen vapaata ammattiryhmää, kirjailijataloja ja kirjallisuusyhdistyksiä, festivaaleja ja tapahtumia. Eikä mitä tahansa, vaan sellaisia omaleimaisia toimijoita, kuten Mustarinda, Vaara-kollektiivi, Routa Company, Kajaanin Runoviikko – ja monia muita. 

Keskustelimme Kuhmossa kuitenkin myös käsityöstä. Yhteistyöstä. Ammattilaisista ja harrastajista. Ikean huonekaluista. Yhteisöstä, yhteisöllisyydestä. Merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Arjesta. 

Keskustelussa nousi esiin käsityön merkitys paikallisidentiteetin ilmentymänä ja tapana kiinnittyä omaan historiaansa. Jonkinlaiset juuret meillä on kaikilla, mutta vain harvoilla meistä on luontaista yhteyttä korkeakulttuuriin. 

Keskustelussa nousi esiin käsityön merkitys paikallisidentiteetin ilmentymänä ja tapana kiinnittyä omaan historiaansa. Jonkinlaiset juuret meillä on kaikilla, mutta vain harvoilla meistä on luontaista yhteyttä korkeakulttuuriin. Kuhmossa tärkeää on se, miten ja mitä harrastaa, miten pääsee itse tekijäksi ja kokijaksi – kasvukeskusten ulkopuolella kansalaisopiston tarjonta voi olla merkityksellisen elämän tae tai pitovoiman ydintä. Olennaista on toki sekin, että myös Kuhmossa on oikeus korkealaatuiseen taiteeseen. 

Kun lähin varsinainen kulttuurilaitos on sekin hyvin kaukana, muodostuu tärkeäksi se, mitä tehdään ihan lähellä, omassa kylässä tai naapurustossa.

Kun lähin varsinainen kulttuurilaitos on sekin hyvin kaukana, muodostuu tärkeäksi se, mitä tehdään ihan lähellä, omassa kylässä tai naapurustossa. Tämä on monelle suomalaiselle kainuulaisten näkökulmasta sitä tärkeintä ja vaikuttavinta kulttuuria, vaikka sitä ei kulttuuriksi aina ymmärrettäisikään. Paikoin vaikuttavin tai elähdyttävin taidekokemus tai osallisuuden kokemus, voi syntyä projektista, joka tehdään yhteisössä, ammattilaisten johdolla. Tällainen tekemisen tapa voi olla kansalaiselle kaikkein tärkein, vaikuttavin ja hyvinvointivaikutuksiltaan suurin, vaikka rahoittajatahot eivät sitä taiteeksi tai rahoituksen arvoiseksi heti tunnistaisikaan. Vaara-kollektiivin tuottaja Veikko Leinonen muistutti, että tulevaisuutta ei kannata rakentaa sellaisin tuki-instrumentein, joissa tällaisia vaikuttavia tekemisen tapoja rajataan pois. Yhteisöstä lähtevällä tekemisellä voi olla sellainen yhteen tuova voima ja voimaannuttava merkitys, ettei sitä voida muilla tavoin saavuttaa.  

Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson nosti omassa puheenvuorossaan esiin kolme näkökulmaa. Mikkelssonin ensimmäinen näkökulma liittyi paradigman muutokseen ja siihen, miten paikoin alueilla törmää jopa taide- tai kulttuurivihamieliseen päätöksentekoon. Ratkaisuksi Mikkelson tarjosi raja-aitojen purkamista ja taidekäsityksen laventamista sellaiseksi, että taiteen ja kulttuurin todella ymmärrettäisi vaikuttavan laajalti meihin kaikkiin. Käsityöstä puhuminen voi puhutella poliitikkoa tai päättäjää enemmän, kuin etäännyttävä taidepuhe. Toinen Mikkelssonin nostoista käsitteli kaupunginteattereiden profiilin muuttamista alueteattereiden suuntaan – laitosten näköalan on lavennuttava, ja toimintamuotojen hyödynnettävä kiertuetoimintaa omalla alueellaan, residenssitoimintaa, yhteistyötä vapaan kentän toimijoiden kanssa. Mikkelsson puhuukin Kajaanin kaupunginteatterista Kainuun kansallisteatterina. Tämä sama näkökulma ja tarve on noussut esiin myös erilaisissa ammattilaistapahtumissa, keskusteluissa, joissa Taike on kulttuuripoliittista selonteko käsitellyt. Kolmantena Mikkelsson toi esiin ketterän tukemisen mahdollisuuden, start up -henkisiin ilmiöihin reagoimisen investointirahoituksella. Tämäkin näkökulma on jo noussut esiin aiemmissa keskusteluissa – kaikupohjaa siis löytyy niin alueilta, kuin ammattilaisilta. 

Työskentelen itse kulttuuripoliittisen selonteon parissa kevään 2024 ajan. Tavallisesti työni Taikessa liittyy valtionavustustoimintaan, ja on pakko myöntää, että olen virkahenkilönä jo nyt tullut yllätetyksi. Olemme hädin tuskin maaliskuussa, ja jo nyt tietyt näkökulmat nousevat kulttuuripoliittisen selonteon keskusteluissa esiin – hyvin eri suunnista. Samalla en olisi voinut aavistaa, että nyökyttelen hyväksyvästi taiteilijakäsityksen laventamiselle ja ammattilaisnäkökulman murtamiselle. Tätä ei toki tule käsittää väärin – ammattilaisuus ja laatu läpileikkasivat keskustelua myös Kuhmossa, mutta samalla esiin tuli oivallisesti se, miten yleisön ja kansalaisen näkökulma on toinen. Myös kokijan näkökulmaan Taike haluaa tänä keväänä keskittyä – kulttuurikeskustelussa on keskeistä kuulla myös niitä, jotka useasti ovat olleet keskustelun ulkopuolella. Keskustelun loppupuolella 1970-luvun radikaaliksi itseään kuvaileva herra ohjeistaa meitä: ”Olkaa realistisia, mutta tavoitelkaa mahdottomia.” 

Seuraava kulttuuripoliittisen selonteon aluetapahtuma on Inarissa 12.3.2024.