Taiteilijan työ on kokonaisvaltaista, monimuotoista ja ristiriitaista

Taiteen ja kulttuurin barometrin 2023 tulokset julkistettiin 17.4. Semifinalissa, Helsingissä. Barometrin teemana oli tällä kertaa taiteilijan työn monet muodot. Tulosten esittelyn jälkeen järjestetyssä taiteilijakeskustelussa mukana olivat näyttelijä Sari Havas, muusikko, lauluntekijä Pekko Käppi, kirjailija Rosa Liksom ja kuvataiteilija Niko Saarinen. Keskustelun moderaattorina toimi erikoistutkija, dosentti Sari Karttunen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksesta (Cupore). Keskusteluun osallistuneita taiteilijoita yhdistää se, että he kaikki tekevät taiteilijan työnsä ja taiteilija-ammattinsa ohella myös muuta taiteilijan asiantuntemusta edellyttävää työtä tai taiteilijan työtä useilla taiteenaloilla. Barometrin tulosten mukaan taiteilijoille on hyvin tyypillistä työskennellä monitaiteisesti, monissa eri työmarkkina-asemissa sekä useilla eri toimialoilla.

Keskustelijoita oli etukäteen pyydetty miettimään barometrin teemaa – taiteilijan työn monet muodot – omasta näkökulmastaan. Keskustelun moderaattori Sari Karttunen piti teemaa moninaisena, koska siinä on kyse paitsi taiteenalojen yhdistämisestä, ylittämisestä ja yhteistyön tekemisestä myös monien erilaisten töiden tekemisestä sekä yhden taiteenalan sisällä eri rooleissa toimimisesta. – Hyvin eri suuntiin tempova aihepiiri, koska monilla taiteilijoilla nämä asiat menevät kaiken lisäksi vielä päällekkäin.  

Onko taide työtä?

Ensimmäisenä teemana keskustelussa oli taide työnä, taiteilijan työn monet muodot ja taiteen tekeminen. Karttunen oli löytänyt barometrikyselyn kommenttiosioista hämmentyneitä kommentteja siitä, mitä työllä tarkoitetaan eli onko työ sitä, mistä taiteilija ansaitsee elantonsa vai jotain muuta. Niko Saarinen sai aloittaa keskustelun vastaamalla kysymykseen: Onko taide työtä? Kuvataiteilija Niko Saariselle työn käsitteen pohtiminen oli selvästi tuttua puuhaa. – Yleensä ajattelemme, että työ on jotain sellaista, mikä ylläpitää elämää, ja siinä mielessä taide on työtä. Arkikäsitys työstä kuitenkin on, että se tuo toimeentuloa - siinä tapauksessa taide ei ole työtä. Toimeentulon hankkiminen taiteella on tosi vaikeaa. 

Aina, kun alkaa taiteilijaksi, kyseessä on arvovalinta.

Saarisen mukaan kyseessä on arvoristiriita.  – Aina, kun alkaa taiteilijaksi, kyseessä on arvovalinta. Silloin valitaan arvot ennen taloutta. Jos minä teen taiteilijan työtä, niin saan palkkana arvoja, tuotan arvoja, enkä tuota talouteen välttämättä mitään. Jos taiteilija halutaan palkata tekemään jotain työtä, niin silloin ne kaksi asiaa ovat vähän ristiriidassa keskenään, koska taiteilijan halutaan tuottavan jotain talouteen. Mutta vastaan tähän kysymykseen, että taide on työtä ja taide ei ole työtä. 

Mitä on taiteen tekeminen?

Karttunen toivoi keskustelijoilta lisää kommentteja barometrikyselyn tuloksiin. Seuraavaksi hän nosti tuloksista esiin sen, että taiteellista työtä rahoitetaan usein tekemällä muuta työtä. – Ajallisestikaan taiteelliseen työhön käytetty aika ja siitä saatavat tulot eivät käy yksiin. 

Kirjailija Rosa Liksomille taiteilijuus ja taiteen tekeminen on ollut 20-vuotiaasta asti elämäntapa. – Teen 24 tuntia vuorokaudessa, en erota työaikaa mistään muusta ajasta. Karttunen piti tätä kommenttia myös palautteena tutkimuksen tekijöille. – Usein taiteilijoilta yritetään kysyä, kuinka suuren osan työajastaan he käyttävät taiteen tekemiseen ja myös tässä barometrikyselyssä sitä kysyttiin. Mutta miten ihmeessä määritellään taiteilijan kokonaistyöaika?

Rosa Liksom kertoi tekevänsä työtä myös nukkuessaan, oikeastaan vieläpä kaikkein eniten. Näyttelijä Sari Havas oli samaa mieltä. – Kyllä näyttelijäkin tekee nukkuessaan töitä! Ennen nukahtamista puolivalvetilassa on hyvä käydä ensi-iltaan tulevaa näytelmää läpi. Toivoisin, että meidän harjoitusaikamme ja se, mitä teemme, kun valmistelemme uutta näytelmää, laskettaisiin myös työajaksi eikä vain se, kun olemme lavalla ja yleisö tulee katsomaan esitystä.

Karttunen oli huomannut, että sama tuli esille barometrivastauksissa. Esimerkkinä se, että apurahaa haettaessa siihen ei lasketa minkäänlaisia taiteellista työtä mahdollistavien töiden osuuksia. – Siihen otetaan mukaan vain se ytimessä oleva taiteen tekeminen, joka sekin on aika mysteeri. Mitä taiteilijat tarkoittavat taiteen tekemisellä? 

Taiteilijan eletty kokemus kohtaa teoreettisen mallin

Karttunen pyysi keskustelijoilta palautetta tutkijoille myös siitä, miten hyvin barometrikyselyssä käytetty nelijako toimii. – Taiteilijoiden työt jaettiin kyselyssä erilaisiin lohkoihin:

1. taiteen tekemiseen,
2. taiteen tekemistä mahdollistavaan työhön,
3. muuhun taiteilijan ammattitaitoa edellyttävään työhön ja
4. muuhun työhön, joka ei liity taiteilijan ammattitaitoon. 

Aiemmin tänään tutkijat esittivät, että tämä ei mahdollisesti toimi ihan täydellisesti, sillä kyselyyn vastanneilta taiteilijoilta saatiin palautetta siitä, että näihin työn luokitteluun pohjautuviin kysymyksiin ei aina osattu vastata. Yhtälö on hankala, koska taiteilijan työn monet muodot on hyvä tuoda esiin mahdollisimman kattavasti, mutta luokittelu ei aina mahdollista kaikille taiteilijoille yhdenmukaista käsitystä siitä, miten erilaiset työt sijoittuvat näihin kategorioihin. 

Muusikko Pekko Käpiltä kysyttiin, kuinka hyvin hän tunnistaa tutkijoiden käyttämän luokittelun. – Vastaako tällainen jaottelu taiteilijan elettyä kokemusta, taiteilijan omia valintoja omassa elämässään?

Pekko Käppi kertoi miettineensä nelijakoa muutaman päivän ajan ja piti sitä melko teoreettisena mallina. - En itse tunnista sitä. Kuten Rosa jo aiemmin sanoi, koen itsekin tekeväni työtä koko hereillä oloaikani ja myös unissani, mutta toki tämäkin on hyvin abstraktisti sanottu! Tutkimukseen pitää saada jotain parametreja ja ymmärrän sen, että käytetty luokittelu on eräänlainen kompromissi. 

Mieleeni tuli myös, että taide on työtä mutta se on tosi erilaista työtä.

Käppi jatkoi pohdintojaan. – Nämä erilaiset työt ovat limittäin ja lomittain ja päällekkäin ja toisiinsa sulautuneina. Käytännössä en osaa sanoa, mikä niistä ei liittyisi ollenkaan musiikkiin tai taiteeseen. Vuorokaudessa pitäisi olla vähän enemmän tunteja. Mieleeni tuli myös, että taide on työtä mutta se on tosi erilaista työtä. Minulla ei ole ikinä ollut työterveyshuoltoa tai mitään vastaavaa. Kun käsi menee poikki, kaikki työt loppuvat kolmeksi kuukaudeksi, työvakuutus ei korvaa ja pärjätä pitää muilla konsteilla.

Karttunen löysi yhteyden taiteilijoiden suhteellisen yleisten palkkatyösuhteiden ja erilaisten turvan muotojen välillä. – Vaikka työ ei liittyisi ollenkaan taiteeseen, työsuhteen ohessa saa tiettyjä turvan muotoja.

Saarinen vahvisti tätä näkemystä. – Yksi iso syy siihen, miksi en halua jäädä pois töistä, on hyvät työterveyspalvelut, jotka katkeavat välittömästi, jos jään vapaaksi taiteilijaksi. Alun perin lähdin tekemään muuta työtä sen takia, että voin rahoittaa taiteen tekemisen. Voin maksaa kivenveistovälineet, maalaustarvikkeet ja kaikki, mitä siihen tarvitaan. Lisäksi huomasin, että voin muuttaa samalla oppilaiden arvopohjaa. Nyt olen töissä sen takia, että pääsen kasvattamaan sellaisia nuoria tulevaisuuteen, joiden arvopohja on toisenlainen. Vähän tällä tavalla juonikkaasti. Kuten Pekko jo sanoi, tunteja tarvitaan lisää vuorokauteen.

Karttunen kertoi, että yksi motiivi muun työn tekemiselle barometrin tulosten mukaan on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ei siis ainoastaan taloudelliset syyt.

Taiteilijan työ voi olla elämäntapa tai sekametelisoppa

Karttunen otti keskusteluun mukaan vielä käsitteet: monitaiteisuus ja monialaisuus. – Rosa, miellätkö itse olevasi monitaiteinen?

Liksom kertoi, että ei ajattele asiaa niin, koska hänen mielestään kaikki, mitä hän tekee, on taidetta. – Jos siivoan, tiskaan, mitä tahansa, niin se kuuluu siihen samaan. En todellakaan erottele. Jaottelu, mikä tuossa barometrikyselyssä on, sopii hirveän hyvin virkamiestaiteilijoille ja virkamieskirjailijoille, joita on myös todella paljon. Heidän on varmaan paljon helpompi erotella näitä eri lohkoja. Itselläni kaikki soljuvat hirveän hyvin yhteen, koska teen hyvin vapaasti ja virtaavasti. Olen kuitenkin tehnyt jo 45 vuotta näitä kaikkia yhtä aikaa. Kuten aiemmin sanoin, kysymys on elämäntavasta.

Karttunen esitti hieman eri tavalla muotoilemansa kysymyksen näyttelijä Sari Havakselle. – Olet näyttelijä, teet käsikirjoituksia, ja olet myös vuorovaikutusvalmentaja. Käytät työssäsi improvisaation keinoja. Miten nämä muodostavat kokonaisuuden?

Havas kertoi olevansa tyytyväinen moninaiseksi muodostuneeseen ammattiinsa. – Kaikki on tullut vähän sattuman kautta. Teatterikorkeakoulun aikaan meillä oli Turkka, joka antoi aika tarkat lohkot, mitä saa tehdä. Ei saatu mennä elokuva- tai televisiotöihin tai saati, että siihen aikaan olisi tehty töitä ulkomailla. Eli kaikki oli kiellettyä ja pitkä matka on tultu sattumien kautta tähän hetkeen. Improvisaatio löytyi, kun minut kutsuttiin siihen mukaan ja sehän on antanut todella paljon elämääni. Olen oppinut tosi paljon. Se on ihmisyyden tutkimista ja ihmisenä olemista hyvin vahvasti, ja myös yhteisöllistä. Sitä kautta löytyivät esiintymiskoulutukset ja valmentaminen työhyvinvointiin liittyen. Opiskelin myös parisuhde- ja seksuaaliterapeutiksi ja sitä kautta sain taas lisää itselleni materiaalia, jota voin hyödyntää. Koen sen myös missioksi. Käyn erilaisissa työpaikoissa ja yritän saada aikaan sen, että ihmiset keskustelisivat riitelemisen sijaan. Se tuntuu hirveän tärkeältä ja saan siitä itsekin paljon.

Karttunen piti myös tätä yhteiskunnallisena vaikuttamisena. – Miten paljon saat työskentelemisestä valmentajana ja kouluttajana? Kantautuuko se näyttelijän ja käsikirjoittajan työhön?

Havaksen mukaan taiteen tekemisen ohessa tehtävät työt kantautuvat kirjoittamiseen, mutta siihen, kantautuuko ne näyttelijän työhön, sitä hän ei osannut sanoa. – Olisin tietysti toivonut itselleni enemmän ihania rooleja näyttelijänä. Sehän ei ole ihan itsestään selvää, että niitä tulee etenkään naisnäyttelijälle. Onneksi olen pystynyt tekemään muutakin työtä. Työnkuvaani kutsun sekametelisopaksi eli se on juuri niin kuin tässä tilaisuudessa aiemmin puhuttiin työstä sillisalaattina.

Profiloitumisesta, arvostuksesta ja lokeroimistarpeesta

Karttunen halusi ottaa esille vielä yhden teeman. – Barometrivastauksissa on kommentti- ja palauteosiot, eli barometreissa on myös laadullista aineistoa. Niissä tulee usein esiin kysymyksiä arvostuksesta ja uskottavuudesta. Onko esimerkiksi monitaiteinen, monella taiteenalalla työskentelevä taiteilija uskottava kaikilla taiteenaloilla eli saavatko he samalla tavalla apurahoja vai saavatko joissakin tapauksissa paremmin? Entä taiteilija, joka työskentelee ja hyödyntää ammattitaitoaan muilla sektoreilla kuten Sari Havas on tehnyt? Olisiko hänen pitänyt sinnikkäästi pysyä näyttelijän työssä? Toisaalta yhteiskunta kannustaa taiteilijoita hyödyntämään ammattitaitoaan muilla toimialoilla, koska taide ei välttämättä tuo elantoa eikä se näytä synnyttävän yhteiskunnan kannalta samanlaista taloudellista arvoa. Vaikka me jälkimmäiseen uskommekin hyvin vakavasti.

Rosa Liksom halusi ottaa tähän kantaa näihin kysymyksiin. – Sanotaan näin, että en ole ikinä Suomessa kohdannut mitään hämminkiä siinä, että tekee monenlaisia töitä. Mutta esimerkiksi Ranskassa esiintyessä minulle sanotaan, että älä kerro, että olet muutakin kuin kirjailija. Sama on monessa muussakin maassa. Siellä, missä todella arvostetaan kirjailijoita, myös Venäjällä, koetaan tämä asia vieraaksi tai koetaan, että se hämmentää käsitystä kirjailijan ammatista. Mutta kuten sanoin Suomessa en ole koskaan kokenut sitä.

Karttunen kertoi, että barometrivastauksissa on juuri jonkin verran tällaista uskottavuus- tai profiloitumispalautetta. – Niko Saarinen, viestissäsi oli tosi jännittävä muotoilu. Kerroit, että sinulla on kaksi minää, toinen on kuvataiteilija ja toinen opettaja, filosofi ja lehtori. Olet vapaa taiteilija ja virkamies. Miten kokopäiväinen työ taiteilijan työn rinnalla vaikuttaa taiteilijana profiloitumiseen?

Saarisen mukaan se vaikuttaa kaikista eniten vaikeuksiin kontaktoitumisessa ja suhteiden luomisessa. – Kun sitä tapahtuu, minä olen töissä. Olen varmaan se virkamiestaiteilija, joka tekee kahta päivää ja todellakin virkamiessäädösten keskellä. Kun tulen töistä, teen toisen työpäivän, mikä loppuu yleensä klo 23–24, 24/7 365 päivää vuodessa. Ihan koko ajan yötä myöden ja olen tottunut tähän. En tiedä, osaisinko edes olla muuten. 

Karttunen kertoi vuosien varrella taiteilijoilta tulleista kommenteista eri taiteilijatutkimuksissa. – Taiteilijan pitäisi pysyä lestissään ja pyrkiä sitkeästi jatkamaan, vaikka ei saisi työstään toimeentuloa. Muuten uskottavuus taiteilijana katoaa tai tapahtuu jotain muuta. Kuvataiteilijat tuntuvat monesti olevan tässä erityisen tiukkoja.

Saarinen myönsi asian suhteen ajoittaisen identiteettikriisin. – Joskus jätän sanomatta, mitä muuta minä olen, riippuen seurasta.

Pekko Käppi kertoi, että taiteenalan sisäinen jaottelu tai lokerointi on myös yksi ilmiö taiteen kentällä. –  Oletko laulaja tai hanurinsoittaja, tai ehkä koulutus- ja oppilaitostasolla mietitään näin. Tähän liittyen kohtaan sellaista, että rockpiireissä olen kansanmusiikkia ja kansanmusapiireissä olen liian rock tai jotain muuta. Itse en tietenkään ajattele mitään genrejä, vaan kaikki on sitä omaa tekemistä.

Karttunen on myös havainnut ilmiön. – Lokeroinnin tarve liittyy selkeyden tarpeeseen. Taiteilija ei välttämättä ylitä taiteenalarajoja, mutta tekee kaikenlaista yhdellä taiteenalalla ja toimii monissa eri rooleissa. 

Yleisökysymysten ja niitä sivunneiden kommenttien aiheina olivat taiteilijan työn luokittelu, tutkijoiden välittäjärooli päätöksentekijöiden suuntaan sekä itsensätyöllistäjien matala eläkekertymä ja heikko sosiaaliturva. Monet kysymykset jäivät vielä ilman kaiken kattavia vastauksia, mutta tästä on hyvä jatkaa keskustelua, todellisuuden eri puolien näkyväksi tekemistä ja taiteilijatutkimusten kehittämistä.