Uupunut, yrittelijä, sinnittelijä – taiteilija
Työskentelen laulun ja laulunteon opettajana sekä toimittajana. Toimin studio- ja livemuusikkona. Teen, julkaisen ja esitän omaa musiikkiani. No se on uutta, että olen esikoiskirjailija! Sopivanlaiset-romaani ja -albumi julkaistiin maaliskuun lopussa, ja niitä voi seurata myös yhdessä, kuin musiikkinäytelmää.
Minulla on vetämässä noin kymmenen apurahahakemusta, enkä yhdeltä istumalta edes muistanut, mistä kaikkialta olen mitäkin mihinkin ja kenellekin hakenut. Tuttu kuvio, monipuolisen alan ominainen kierre, kehä. Eräs tuttava totesi, että niinhän niitä apurahoja kuuluukin hakea, ettei muista kaikkea hakemaansa – tänä keväänä sähköpostiin voi kilahtaa iloinen yllätys, teille on myönnetty apuraha, onneksi olkoon!
Jos pidempi työskentelyapuraha nappaa, pitää varmaan jättää vuosien varrella vaivalla kerätyt mukavat opettajan pätkätyöt. Tai ehkä pitäisi sittenkin opiskella vielä jokin musiikkiin tai kulttuurin liittyvä ylempi tutkinto, niin olisi edes hakukelpoinen virkoihin? Vai olisiko parasta kuitenkin se, että saisi vihdoin ja viimein sen kokoaikaisen työskentelyapurahan ainakin vuodeksi? Voisi ollakin, jos sen jälkeen ei koittaisi lähes varmuudella täystyöttömyys. Raha pyörittää maailmaa, vaikkemme me taiteilijat haluaisi usein rahaa ajatella. Mutta meidän pitäisi, jotta oppisimme arvostamaan osaamistamme ja hinnoittelemaan tekemisemme oikein.
Repaleinen palkkatyö, sivutoiminen yrittäjyys ja freelancerius ovat monelle pakko.
Usean kollegani kanssa olemme olleet vuosia samoissa kuluneissa pisteissä, kiemuroissa, syövereissäkin. Liian moni meistä on uupunut, yrittelijä, sinnittelijä. Repaleinen palkkatyö, sivutoiminen yrittäjyys ja freelancerius ovat monelle pakko. Tälläkin hetkellä TE-toimisto selvittelee, voisiko minut sulkea tukien piiristä pois, koska työnantajia ja tulomuotoja on osan vuodesta monia. Olisi yksinkertaisempaa olla tekemättä, julkaisematta ja kustantamatta mitään.
Usein sillä, mitä eniten haluaisimme tehdä, ei elätä itseään, saati perhettään. Ja kun apurahat menevät vuosia sivusuun, tekisi mieli lopettaa itselle rakas ja merkityksellinen työ. Emmekä me taiteilijat voi jäädä lakkoon, koska eihän meitä mihinkään oikeasti tarvita! Sitä paitsi kaikki hyvähän on jo tehty, ja ilmaista materiaalia on netti ja kirjastot pullollaan. Jokaisen elämässä on taidetta ja kulttuuria, aamukahvista iltasaunaan, meemistä äänikirjaan. Mutta ei se auta, vaikka löisi hanskat tiskiin, sillä sitten joku toinen saa sen apurahan tai ottaa pestin, joka olisi voinut olla sinun, jos olisit vielä hieman jaksanut painaa. Puskea. Pinnistellä.
Mutta ei se auta, vaikka löisi hanskat tiskiin, sillä sitten joku toinen saa sen apurahan tai ottaa pestin, joka olisi voinut olla sinun, jos olisit vielä hieman jaksanut painaa. Puskea. Pinnistellä.
Masentunut ja uupunut taiteilija on lukossa taiteensa kanssa. Paras jää syntymättä, syttymättä, kun pää on täynnä ja rinnassa puristaa. Tuki, turva, tasapaino ja kokonaisvaltainen hyvinvointi kuuluvat myös taiteen tekijöille. Tunnen liian monta lahjakasta ja omistautunutta ihmistä, jotka ovat väsymyksissään hylänneet ammattimaisen tekemisen, ja tyytyvät vain harrastelemaan, jos enää sitäkään. Miten paljon hienoa meiltä jää näkemättä, kuulematta ja kokematta? Vai pitääkö taiteilijan elämän olla kärsimystä? Pitääkö taiteilijan voida vähän huonosti, olla lievästi ahdistunut ja pinteessä? Mielestäni tämä myytti pitäisi muuttaa ja murtaa. Taike voisi näyttää suuntaa, tässäkin.
Sain ilokseni tiedon, että Taiken strategiaan kirjattiin, että Taiken omat apurahat tukisivat jatkossa paremmin eri tulomuotojen yhdistelmiä. Toivoisin muillekin apurahoja myöntäville tahoille avarakatseisuutta ja joustavuutta sekä tapauskohtaista sopimista – jotta voisimme sekä tehdä taidetta keskittyneesti pitkään, tosissamme, ja toimia siinä sivussa vaikkapa opettajana, toimittajana tai lähihoitajana. Olisi myös tärkeää saada lyhyetkin työskentelyapurahat kerryttämään eläkettä ja sosiaalietuuksia.
Toivon kärsivällisyyttä ja onnea kaikille kevään apurahanhakijoille sekä meille toimikuntalaisille, joiden työtä helpottaa se, ettei päätöksiä tarvitse tehdä yksin, vaan hyvässä ja ammattitaitoisessa seurassa. Rauhaa, rakkautta ja taidetta!
