Uusi avaus ja uutta rahaa
Yhteensä 10 miljoonan euron suuruinen pääoma ei ole kulttuurirahoituksen kokonaisuudessa vielä valtava summa, mutta siitä tekee ainutlaatuisen eräs toinen seikka: rahasto tuo uudella tavalla yhteen yksityisen ja julkisen toimijan.
Yhteistyön tiivistämisellä voi nähdä pitkälle meneviä hyötyjä. Säätiöiden rooli taiteen rahoittajana on ollut vuosi vuodelta kasvava ja ylitti viime vuonna jo 70 miljoonaa. Pitkällä aikavälillä strategisten tavoitteiden sovittaminen yhteen on molemmille osapuolille erittäin tärkeää, mihin työhön yhteinen rahasto sopii alustana erinomaisesti.
Mikäli rahaston alkupääoman muodostamisessa käytetään hyväksi valtion osakevarallisuutta, on kyseessä vielä tätäkin historiallisempi avaus. Perinteiset päähanat, rahapelitoiminta ja budjettirahoitus, ovat nimittäin viime aikoina kolisseet ja pärskähdelleet huolestuttavasti.
Laadin opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta rahaston perustamista pohjustavan esiselvityksen juuri ennen koronapandemian puhkeamista. Selvityksen julkaisu ja Suomen laittaminen sulkuun osuivat samalle maaliskuun viikolle ja pelkäsin pitkään, että työ hautautuisi kriisin alle. Lopulta kävi kuitenkin päinvastoin. Poikkeustilanne vain alleviivasi taiteen ja kulttuurin tekijöiden haavoittuvaa asemaa ja tarvetta etsiä uusia ratkaisuja kulttuurirahoituksen kestävyyskriisin selättämiseksi. Samalla se nosti esiin tarpeen lisätä mainittua julkisen ja yksityisen sektorin vuoropuhelua.
Omat taustakeskusteluni säätiöiden kanssa olivat hieman kömpelöä tunnustelua, ja rahaston toiminnallinen idea on syntynyt vasta selvityksen jälkeisissä neuvotteluissa. Päädyinkin siteeraamaan jo työn aikana Anders Chydeniusta ”…korkein valta voinee vielä ottaa tämän ehdotuksen käsittelyynsä ja ne, joilla on käytössään tietoja, joita minulla ei ole, voinevat kehitellä sitä paremmaksi”.
Kysymys kestävyydestä
Uusi rahasto on hyvä alku, mutta katse tähyää jo kauemmaksi. Jos rahasto osoittautuu toimivaksi, voidaanko sitä pääomittaa yhä uudelleen? Miten mallia aiotaan laajentaa koskemaan kaikkia taiteenaloja?
Turbulentteina aikoina etsitään mieluusti kestäviä ratkaisuja. Olen alkanut tuntea pientä epävarmuutta päätöksestä ajaa Veikkaus Oy:n tuotot suoraan valtion budjettiin. Olen huolissani julkisen talouden isosta kuvasta, valtion velanoton kasvusta ja kyvystämme hoitaa tuota velkaa tulevaisuudessa. Edunsaajien kokonaisuuden ottaminen osaksi budjettia poistaa tähän saakka hyvin palvelleen korvamerkinnän ja sen jälkeen mennään yhteisessä veneessä menoleikkausten koskiin.
Yleisesti on tiedossa, että Suomea vaivaa pitkän aikavälin kestävyysvajeongelma. Kroonisen alijäämän paikkaisi ainoastaan huikea ja monivuotinen talouskasvu. Tämä kuulostaa ikääntyvän, maahanmuuttokriittisen ja terveysmenoihinsa tukehtuvan maan näkökulmasta epärealistiselta. 1990-luvun lamavuosia seurannut insinöörivetoinen Nokia-huuma on kenties jättänyt jälkeensä valheellisen odotuksen tunteen. Pelkään, että riittävän pitkäkestoista ja vaikuttavaa kasvun kautta ei ole aivan heti näköpiirissä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on parhaillaan käynnissä taide- ja kulttuurialan jälleenrakennustyö, jonka tehtävänä on tuottaa ehdotuksia siitä, kuinka alaa voitaisiin jatkossa vahvistaa ja tukea sen elpymistä.
Tärkeimpiä ratkottavia kysymyksiä rahoituksen ohella ovat arvatenkin taiteilijoiden heikon työmarkkina-aseman parantaminen sekä uusien ansaintamallien luominen niille tekijöille, joille yhteiskunnan sulkeminen aiheutti tipahtamisen korkealta ja kovaa.
Työ kaipaa tuekseen ennakkoluulotonta ajattelua ja lisää rohkeita avauksia. Toivottavasti yhteinen rahasto merkitsee alkusoittoa uusien ideoiden vyörylle – paras tulos saavutetaan lopulta aina yhteistyöllä.
JK Yhteistyöstä puheen ollen: tulevalla vaalikaudella voitaisiin pohtia parlamentaarisen työryhmän perustamista turvaamaan kulttuurirahoituksen minimitaso. Eduskunnassa tällä toimintatavalla on aiemmin menestyksekkäästi ehkäisty riihiriitelyä ja tarpeetonta vastakkainasettelua.
