Taiteilija lastensuojelutyössä

Länsimaisen taiteen ytimessä ovat vapauden ja riippumattomuuden käsitteet. Ammattitaiteilija kuitenkin tietää, että arki on useimmiten kaikkea muuta kuin vapaata ja riippumatonta. Hän tietää myös, että oman työhuoneen rauhassa vietetyt keskittyneet hetket tuottavat jotain sellaista, joka ei muuten tule kulttuurissa esiin. Yksilöllinen, vapaa, riippumaton ja inhimillinen kokemus saa ilmaisunsa.

Tiedän, mitä on olla syrjässä. Kylmien ja hämärien työtilojen sekä epäsään nöllisten tulojen aiheuttaman taloudellisen ahdistuksen ja ulkopuolisuuden tunteen vastapainoksi olen voinut itse määritellä työni muotoa ja sisältöä. Niin tehdessäni olen koko ajan kurottanut oman taiteeni todellisuudesta kohti ympäröivää yhteiskuntaa.

Olen aina jossain määrin vierastanut ilmaisua: l´art pour l´art eli taidetta taiteen vuoksi. Luontevampaa itselleni on ollut ajatella: taidetta ihmisen vuoksi. Pyrkimys valjastaa taide erilaisten tavoitteiden palvelijaksi on kuitenkin koetellut uskoani taiteen yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin. Kulttuurimme kovan ytimen määrittelemä taiteen toisarvoisuus on ollut omiaan työntämään minut takaisin luolani hämärään, tekemään yksin omaa työtäni. Sittenkinkö: l´art pour l´art?

"Elämme nyt sellaisia aikoja, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa palkata taiteilijaa."

Tuon lauseen olen kuullut useasti yrittäessäni omalta osaltani luoda siltaa taiteilijan työn ja muiden yhteiskunnan toimijoiden välille. Olen unelmoinut ajasta, lapsellinen kun olen, jolloin kuulisinkin nuijan paukahduksen säestä mänä johtajan hätääntyneen huudon:

"Nyt elämme sellaisia aikoja, että meidän on pakko palkata organisaatioomme pari taiteilijaa!"

Nimittäin taiteilijat ovat kautta aikojen olleet juuri niitä kustannustehokkaita monitoimi-innovaattoreita, uusia kuvakulmia esiintuovia luovia havainnoijia, joita aikamme työyhteisöt joukkoihinsa kaipaisivat.

Niinä muutamina kertoina, jolloin olen päässyt tekemään omaa työtäni osana jotain suurempaa yhteisöä, on avainasemassa ollut joku organisaatiossa työskentelevä yksittäinen ihminen. Hän on tunnistanut taiteen erityisyyden ja nähnyt sen mahdollisuudet työpaikan ja koko yhteiskunnan sosiaalisessa avaruudessa.

Olin jo menettämäisilläni uskon oman paikkakuntani haluun ja kykyyn tunnistaa taiteilijan työn merkitys muulle yhteisölle. Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen radiohiljaisuuden rikkoi Erja Kivistön puhelinsoitto. Sen seurauksena sain työskennellä kolmen vuoden ajan Lohjan kaupungin Ojamon perhetukikeskuksessa Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Tuolta ajalta kertyneet kokemukset haluan nyt tuottaa laajempaan tietoisuuteen.