Myönnetty tuki

Popkatu-yhdistys sai Pohjois-Karjalan taidepalkinnon

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta palkitsi Popkatu-yhdistyksen taiteellisesti kunnianhimoisen Popkatu-kaupunkifestivaalin järjestämisestä. Palkinto on 5 000 euroa, ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Julkaistu

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Popkatu on koko perheen kaupunkifestivaali, joka järjestetään Joensuun keskustassa vuosittain heinäkuussa. Festivaalin ytimessä on monipuolinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen ohjelma, jonka tyylillinen kirjo on laaja. Musiikkitarjonta ulottuu popista ja rockista kansanmusiikkiin, kuplettiin, juurimusiikkiin, jazziin, klassiseen ja lastenmusiikkiin. Popkadulla nähdään myös sirkusta, teatteria ja tanssia.

Viisi viimeisintä vuotta kertovat Popkadun kasvavasta vetovoimasta. Yleisöennätyksiä rikotaan vuosittain ja kävijämäärä lähestyy 20 000:tta. Myös tapahtuman valtakunnallinen näkyvyys on vahvistunut.

Jo vuodesta 2001 alkaen järjestetty festivaali tarjoaa maksutonta kulttuuriohjelmaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Tapahtumat levittäytyvät toreille, puistoalueille ja ravintoloihin. Osallistumisen kynnys on haluttu pitää matalana.

Joensuun heinäkuinen tapahtumien ketju koostuu useista eri tapahtumista, jotka täydentävät toisiaan. Tämä Rokkiviikoksikin kutsuttu kokonaisuus rakentaa Joensuun imagoa nuorekkaana musiikkikaupunkina.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja:

Hanna Susitaival, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 910.