Myönnetty tuki

Residenssiavustukset 2015

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt vuoden 2015 residenssiavustukset kansainväliseen residenssitoimintaan Suomessa. Avustuksia myönnettiin yhteensä 315 000 euroa.
Julkaistu

Avustusten saajat:

Arkkitehtuuri- ja Ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti, taiteilijaresidenssitoiminnan kehittämisen kuluihin, 3 000 €

Arte ry, Turku, Titanik-äänitaideresidenssin vuoden 2015 toimintaan, 3 000 €

Arteles Pirkanmaa Oy, Haukijärvi, kansainvälisen residenssikeskuksen vuoden 2015 toimintaan, 4 000 €

Association WHS ry, Helsinki, Teatteri Unionin kansainvälisen residenssitoiminnan kehittämisen kuluihin, 9 000 €

Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, työskentelyresidenssien kehittämisen kuluihin, 4 000 €

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, Fiskari, Fiskarsin vierasateljeen vuoden 2015 toimintaan, 3 000 €

Haihatuksen Henki ry, Joutsa, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 3 000 €

HIAP ry, Helsinki, vuoden 2015 toimintaan, 135 000 €

Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö, Kemijärvi, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 4 000 €

KulttuuriKauppila Ii ry, Ii, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 8 000 €

Kvarnen Samkommun, Kokkola, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 2 000 €

Loviisan kaupunki, Loviisa, Loviisan vierasateljeen vuoden 2015 toimintaan, 12 000 €

Mustarinda-seura ry, Hyrynsalmi, residenssitoiminnan kehittämisen kuluihin, 20 000 €

Nuoren Voiman Liitto ry, Helsinki, Villa Sarkia -residenssin kehittämisen kuluihin Sysmässä, 3 000 €

Platform rf, Vasa, för residensverksamhet för år 2015, 4 000 €

Pohjoinen valokuvakeskus ry - Nordliga fotocentret ry, Oulu, valokuvataiteilijoiden Suomi-Ranska vaihto-ohjelman kuluihin, 2 000 €

Raumars ry, Rauma, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 15 000 €

Stiftelsen Pro Artibus, Ekenäs, för verksamhetskostnader för år 2015 i anslutning till Pro Artibus AiR residensprogram, 3 000 €

Suomen biotaiteen seura ry, Helsinki, Ars Bioarctica art & science -residenssiohjelman vuoden 2015 toimintaan, 4 000 €

Suomen ja Meksikon kulttuurivaihdon tuki ry, Helsinki, Oaxacan taiteilijahuoneiston ylläpitoon vuonna 2015, 5 000 €

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Helsinki, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 55 000 €

Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Rovaniemi, Hiljaisuus-residenssin perustamisen kuluihin, 3 000 €

Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere, vuoden 2015 residenssitoimintaan, 2 000 €

Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, nykytaidetila Kutomon vuoden 2015 residenssitoimintaan, 3 000 €

Vantaan taiteilijaseura ry, Vantaa, taiteilijatalo Gjutarsin residenssitoimintaan vuonna 2015, 2 000 €

Örön Residenssikeskus ry, Suomusjärvi, residenssitoiminnan käynnistämisen kuluihin, 4 000 €