Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Hämeen taidetoimikunta jakoivat 198 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Hämeen taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 198 000 euroa Kanta- ja Päijät-Hämeen alueille. Hakemusten määrä väheni alueella. Hämeen taidetoimikunta vastaanotti 162 hakemusta kun vuosi sitten hakemuksia samoihin kategorioihin tuli 199 kappaletta.
Julkaistu

Myös käytettävissä oleva määräraha pieneni samassa suhteessa kuin hakemukset.  Taidetoimikunta myönsi työskentelyapurahoja 10 taiteilijalle yhteensä 93 856 euroa. Yksivuotinen apuraha myönnettiin kirjailija Mila Teräkselle kahden romaanin työstämiseen. Puolivuotisia apurahoja jaettiin neljä kappaletta, Sampsa Ertamolle sävellystyöhön, Tiina-Liisa Kaalamolle taiteelliseen työskentelyyn, Salla Laurinollille taiteelliseen työskentelyyn ja Anniina Vainiopäälle taiteelliseen työskentelyyn. Lisäksi jaettiin neljän kuukauden mittaisia työskentelyapurahoja viidelle.

Kohdeapurahoja jaettiin 20 kappaletta yhteensä 60 500 euroa. Myönnetty summa kasvoi 50% edellisvuoteen verrattuna. Suurin kohdeapuraha 9000 euroa myönnettiin Sami Juhani Hultille ja työryhmälle dokumenttielokuvan tuottamiseen. Lastenkulttuuria tuettiin 28 000 eurolla, mikä on 6000 euroa vähemmän kuin vuonna 2015. Lisäksi yhteisöille jaettiin 15 644 euroa valtionavustuksia.

Toimikunta toivoo, että alueen ammattitaiteilijat hakevat aktiivisesti apurahoja jatkossakin, että rahoituksen tarve tulisi näkyväksi.

Hämeen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lisätiedot:

Johanna Vuolasto, erityisasiantuntija

Taiteen edistämiskeskus, Kaakkois-Suomen ja Hämeen aluetoimipiste

Kauppamiehenkatu 4, 45100 KOUVOLA

Puh. 0295 330 870

[email protected]

 

Hämeen taidetoimikunnan ja Taiteen edistämiskeskuksen apurahat ja avustukset 2016

Työskentelyyn                                                                                                  

Ertamo Sampsa Jussi, Hämeenlinna, 10056.00 €

kuuden kuukauden työskentelyyn

 

Hyvärinen Ismo Olavi, Hattula, 6704.00 €

neljän kuukauden työskentelyyn

 

Kaalamo Tiina-Liisa, Lahti, 10056.00 €

kuuden kuukauden työskentelyyn

 

Laurinolli Salla Maria, Hämeenlinna, 10056.00 €

kuuden kuukauden työskentelyyn

 

Lemettinen Johanna Marjo-Riitta,  (Johanna Lemettinen), Lahti, 6704.00 €

neljän kuukauden työskentelyyn

 

Myöhänen Mikko Henrikki, Hämeenlinna, 6704.00 €

neljän kuukauden työskentelyyn

 

Niskala Antti, Forssa, 6704.00 €

neljän kuukauden työskentelyyn

 

Snicker Elina Anne Maria, Hämeenlinna, 6704.00 €

neljän kuukauden työskentelyyn

 

Teräs Mila Johanna, Orimattila, 20112.00 €

1-vuotinen työskentelyyn

 

Vainionpää Anniina, Riihimäki, 10056.00 €

kuuden kuukauden työskentelyyn

 

Yhteensä: 93,856.00 €

                                                                                                                                                                                        

Kohteisiin                                                                    

Hintsanen Eero Taavetti, Lahti, 3000.00 €

työryhmälle (2 henkilöä)valmistautumiseen ja työskentelyyn kansainväliseen korutapahtumaan New Yorkissa

 

Hult Sami Juhani, Järvenpää, 9000.00 €

työryhmälle (3 henkilöä) dokumenttielokuvan tuottamiseen

 

Kallio Miikka Kristian, Lahti, 4000.00 €

Taidetta hoitolaitoksiin Lahdessa

 

Kanerva Virva Marjut, Lahti, 1500.00 €

näyttelykustannuksiin ja uusien teosten toteuttamiseen

 

Karttunen-Heikkinen Hillevi, Forssa, 3000.00 €

Työryhmälle Wahren-kamarioopperan sävellystyöhön ja libreton kirjoittamiseen

 

Keinonen Jouni Petri, Hämeenlinna, 4000.00 €

Työryhmälle (2 henkilöä) konserttiohjelmiston Ilon ja hiljaisuuden tarinoita luomiseen.

 

Kujala Veli Matias, Vantaa, 4000.00 €

Hämeenlinnan Verkatehtaalla kantaesitettävän ukulelekonserton säveltämiseen

 

Laine Maria Liisa, Lahti, 2000.00 €

Taiteellisesta työskentelystä aiheutuviin kuluihin

 

Lassila Sampo Tapani, Helsinki, 2000.00 €

Konserttikiertueeseen Hämeen alueella

 

Leppä Marjo, Lahti, 2000.00 €

Lahden rumpufestivaalin 10-vuotisjuhlatapahtuman järjestämiseen

 

Mansikkaniemi Sanna-Johanna,  (Sanna Mansikkaniemi), Tammela, 5000.00 €

työryhmälle (14 henkeä) konserttisarjan järjestämiseen

 

Pajavuori Jouni Mikael, Hämeenlinna, 2000.00 €

Materiaali hankintaan. Eli kankaan,kiilapuiden, öljy maalien, yms... Haen 3000 €

 

Partanen Milja, Lahti, 3000.00 €

Näyttelyn järjestämiseen Milanoon muotoilijoiden työryhmälle (10 henkilöä)

 

Piironen Eija Irmeli,  (Eija Pii), Lahti, 3500.00 €

Näyttelykustannuksiin

 

Rautiainen Iiris Kristiina, Helsinki, 1500.00 €

Apurahaa haetaan Lahti Block Party -kaupunkikulttuuritapahtumasta aiheutuvien kustannusten kattamiseen.

 

Rusanen Jukka Erik, Lahti, 2000.00 €

Näyttelyn järjestämiseen

 

Salonen Sanna Janika,  (Janika Salonen), Lahti, 1500.00 €

Kahden näyttelyprojektin toteutukseen

 

Uotila Marianne Viola,  (Marianne Uotila), Kouvola, 1500.00 €

Konsertteja hoitolaitoksiin

 

Vaari-Silventoinen Helena Päivikki,  (Helena Vaari), Hollola, 3000.00 €

Suurten taidetekstiilien kirjontaan tarvittavaan erikoisompelukoneeseen

 

Wornell Gary William Rutley, Riihimäki, 3000.00 €

To design, write, create and print a book - Treasure of Nepal connected to exhibition at Lahden Taidemuseo 2016-17.

Yhteensä:  60,500.00 €

 

Valtionavustukset yhteisöille

Forssan Kulttuuri-Axel ry, Forssa, 4000.00 €

Musiikki- ja konserttitapahtumien järjestäminen Forssassa

 

Heinolan Elokuvakerho ry, Heinola, 1644.00 €

Elokuvataidetapahtuma

 

Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry, Hämeenlinna, 1500.00 €

Kansainvälinen yhteistyönäyttely Saksan Cellessä syyskaudella 2016

 

Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry, Hämeenlinna, 4000.00 €

Tehdas Tanssii -festivaalin järjestämiseen Hämeenlinnassa 8.-13.8.2016

 

Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana-66 ry, Hämeenlinna, 1500.00 €

Vanavedessä-juhlajulkaisun kirjoittajapalkkioihin ja 50-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiseen

 

Lahden Taiteilijaseura ry, Lahti, 1500.00 €

Taidelainaamonäyttelyn järjestämiseen Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa keväällä 2016

 

Lounais-Hämeen Kirjan Ystävät ry, Tammela, 1500.00 €

Runo Piknik -tapahtuman järjestäminen 3.7.2016.  Aleksis Kivi -päivän tapahtuman järjestäminen 10.10.2016

Yhteensä:  15,644.00 €

 

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Aaltoluoto Tanja,  (Tanja Aaltoluoto), Lahti, 3000.00 €

Haen 3 kuukauden työskentelyapurahaa lastenkirjan kirjoittamiseen ja kuvitustyöhön.

 

Jakobsson Kai Petteri,  (Petteri Jakobsson), Lappeenranta, 2000.00 €

Työryhmälle sirkusesityksen suunnitteluun ja toteutukseen

 

Jokitalo Marja-Liisa, Lahti, 2000.00 €

Faces of Christ - Lasten taidetyöpajat Lahden taidemuseossa 

 

Mluge John Jackob, Lahti, 2900.00 €

Tarinapaja-animaatiokiertueen jatkamiseen

 

Tarna Hannele, Janakkala, 1500.00 €

Valokuvataidenäyttelyt päiväkodeissa.

 

Yhteensä:  11,400.00 €

                                                                

Lastenkulttuurin erityisavustukset              

Forssan Kulttuuri-Axel ry, Forssa, 1500.00 €

Lasten musiikki- ja konserttitapahtumien järjestäminen Forssassa

                                                                                                                                                       

Hollolan Nuorisoseura ry, Hollola, 1500.00 €

Kansantanssiesityksen valmistamiseen lapsi- ja nuorisoikäisille tanssijoille

 

Hämeenlinnan seudun tanssin ammattilaiset ry, Hämeenlinna, 2600.00 €

Lasten tanssileiri 7-10 vuotiaille Hämeenlinnassa elokuussa 2016

 

Kauno ry, Lahti, 3000.00 €

Osallistavan koko perheen näyttelyn järjestämisen kuluihin

 

Lahden seudun tanssin ammattilaiset ry, Helsinki, 4000.00 €

Lapsille suunnatun tanssiteoksen ja siihen liittyvän työpaja-konseptin valmistukseen ja toteutukseen ammattilaisvoimin Päijät-Hämeen alueella

 

Riihimäen Kesäkonsertit -yhdistys ry, Riihimäki, 2500.00 €

Riihimäen Kesäkonsertit 2016, lastenkonsertit

 

Sysmän Suvisoitto ry, Sysmä, 1500.00 €

Sysmän Suvisoitto -festivaalin yhteydessä järjestettävän Lasten Suvisoitto -musiikkileirin järjestämiseen vuonna 2016

 

 Yhteensä:  16 600 €