Asikkalan kunnan kulttuuri | Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä

Asikkala on keskikokoinen kunta, mutta minusta kulttuurin puolesta se on niin kuin metropoli.

Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä. Podcast-taiteen ja kulttuurin tekijöiden hyvinvoinnista ja kulttuurin hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista kuntalaisille. Tämä on Taiteen edistämiskeskuksen podcast, joka on toteutettu Mielenterveyden työkalupakki hankkeessa. Me nostamme hyvien esimerkkien voimalla kulttuurillippuja kunnallisiin salkoihin kautta Suomen. Minä olen Lotta Lindroos, näyttelijä, ratkaisukeskeinen valmentaja ja kulttuurikansalainen. Tässä jaksossa olemme pittoreskissa Päijät-Hämeessä, Asikkalassa, jossa tapaamme kulttuurituottaja Solja Järvenpäätä ja kunnanvaltuutettua, kansanedustaja Hilkka Kemppiä ja kysymme, minkälaista lisäarvoa kulttuurituottaja luo kunnalle. Jaksossa tutustumme myös Hollolalais lähtöiseen tanssijaan, Aino Päivikkeeseen, joka kertoo työstään ja urasuunnitelmistaan ammatissa, jossa työllistyminen on epävarmaa, usein alipalkattua, mutta joka silti vaatii tekijältään jatkuvaa ammattitaidon ylläpitoa.

Tänään olemme täällä Asikkalassa, istutaan Danielsson-Kalmarin huvilalla. Pöydän ääressä on Asikkalan kunnan kulttuurituottaja Solja Järvenpää, moi.

Moi.

Ja kunnanvaltuutettu, kansanedustaja, keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi, moi.

Moikka.

Olemme täällä puhumassa kulttuurin merkityksestä kunnissa. Se onkin hyvä aihe teille tänne, koska tänne Asikkalaan on perustettu kulttuurituottajan toimi. Solja  Järvenpää sä toimit siinä virassa täällä. Miten sä oot päätynyt tähän asemaan?

Itse asiassa asuttiin perheen kanssa Helsingissä ja sitten kun tuli korona, niin korona ajoi meidän perheen tänne koronaa karkuun. Eihän me päästy lähtemään, kun tuli oivallinen tilaisuus että mut palkattiin Asikkalan kunnalle töihin.

Entä Hilkka Kemppi, miten sä oot lähtenyt mukaan politiikkaan?

Se on pitkä tarina, mutta taiteen kautta kuitenkin, että kiinnostuin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta yhteisötaiteen kautta. Nykyään sitten teen töitä politiikassa vähän enemmän budjettien ja lakien kanssa, mutta kuitenkin aika lomittain. Ne samat aiheet, keskustelut ja ajatukset, mitä silloin aikanaan oli mielessä, niin edelleen tulee mieleen melkein päivittäin. Kyllä nämä aiheet liittyvät toisiinsa, vaikka sitä aina moni pohtii, että miten yhteiskunta ja taide liittyy toisiinsa, mutta erittäin vahvasti.

Mitäs kulttuurille kuuluu Asikkalan kunnassa tällä hetkellä? Millaista kulttuuritoimintaa täällä on? Aloittaako Solja vaikka?

Kiitos kulttuurille kuuluu oikein hyvää omalta kohdalta. Meillä on tulossa upeita näyttelyitä ensi kesänä, tehdään isosti Danielson-Kalmarin huvilalle tulee Ivana Helsingin Paola Suhosen näyttelyä. Paula tuo tänne oman uuden leffansa, meille tulee design piknikkiä ja missä Paolalla on nyt muotinäytöstä ja tällaista lisäksi. Sieltä tuli Jimi Tenor mua hihasta nykimään ja meille tulee Päijännetalolle Jimi Tenorin näyttely ja hänelle 60-vuotisjuhlakonsertti. Ja Jimi ja Paola ovat sinänsä erikoisia, ne on asikkalalaisia kesäasukkaita. Että heidän kanssa pääsen ensi kesän viettämään.

Kuulostaa mahtavalta. Entäpä kunnanvaltuutetun toimesta, miten kulttuurielämän vaikuttaa tällä hetkellä? Millaista Asikkalassa on kulttuurielämä?

Asikkala on keskikokoinen kunta, mutta minusta kulttuurin puolesta se on metropoli. Erityisesti siihen vaikuttaa se, että meillä on niin paljon vapaa-ajan asukkaita, että uskaltaisin sanoa väkiluku kolmen kertaistuu kesäaikana. Ja meille tulee ihan maailman tähtiä tänne vähän väkisinkin, kun niillä on täällä koti ja monella Päijänteen tai Vesijärven ranta ja tulevat uimaan ja viihtymään ja rentoutumaan. Mutta sitä kautta myös on huomannut, että monen sydän sykkii Asikkalalle. Tässä talossa, missä nyt ollaan, oli muassa Nanna Suden näyttely muutama kesä sitten ja mä muistan hirveän hyvin, kun avattiin sitä tästä tilassa, niin Nanna jotenkin sanoi, että hän oli ikuinen haave tehdä iso näyttely omassa synnyin kunnassa. Ja hän sitten palasi nykyään Helsinkiläistynyt, mutta palasi sitten tänne nimenomaan sen takia, että hän halusi juuri täällä tehdä näyttelyn.

Mutta mitä vaatii, että kunta on saadaan perustettua kulttuurituottajan toimi?

Tää oli erittäin vahva, niin kuin poliittisella kentällä, yhteinen tahtotila. Ei tullut eriäviä mielipiteitä siihen päätökseen. Varmasti tahtotila lähti syntymään sitä kautta, että me olemme panostaneet vuosia liikuntaan. Me tultiin palkituksi Suomen liikkuvimpana kuntana, silloin kun se ensimmäistä kertaa tähän maahan palkittiin. Ja sitten sen jälkeen mietimme, miksi emme voisi olla myös kulttuurin saralla Suomen parasta tai ainakin sellainen, että kuntalaiset voisi nauttia kulttuurista paremmin. Katseltiin ympärille, valtuutettu kerrallaan ja todettiin, että me ollaan oltu sitä jo vuosisata tässä kunnassa, että täällä on kyetty arvostamaan kulttuuria, mutta kunnan budjetissa se on aika pieni ja näkymätön osa. Sitten tultiin ajatelleeksi, että ehkä henkilön kautta annettaisiin painoarvoa enemmän. Toisaalta voisi olla enemmän tapahtumia, voisi olla enemmän asioita joista kuntalaiset voisi nauttia ja kulttuuri tulisi näkyväksi paremmin. Sitten palkattiin Solja. Me kirjattiin se strategiaan ihan tavoitteeksi. Sitten sitä kautta löytyy rahat. Vähän alle 50 tonnia on budjetoitu siihen kulttuurin tässä kunnassa. Sitä kautta lähdettiin, että Solja on sitten oikeastaan lähtenyt miettimään, mitä hän voi tehdä ja miten hän parhaiten voi edistää tätä taiteen ammattilaisena.

Kun sä tulit valituksi tähän hienoon pestiin, miltä se näytti silloin ja miltä se näyttää nyt? Eli mitä sä oot oppinut kolmessa vuodessa tästä kulttuurituottajana toimimisesta?

Kyllä se kontaktointi näihin kuntalaisiin on todella tärkeää, että tätä työtä mä teen kuntalaisille ja heiltä tulee se paras palaute, heiltä tulee se kaikista paras tuki. Heidän kanssa tulee tehdä paljon yhteistyötä. Rahaa en pysty antamaan mitä kaikki toivoo, aina kun ne näkee, että pystynkö jeesimään tässä, mutta pystyn auttamaan sillä kannustamisella ja tietysti toimin myös tiedottajana ja markkinoijana. Eli pystyn tukemaan tällaisissakin asioissa, koska kaikilla ei ole siihen resursseja.

Millaisia konkreettisia asioita sä oot saanut aikaiseksi kulttuurituottajana?

Päijännetalo uinui sellaista pientä hiljaiseloa. Nyt jossain vaiheessa teitte päätöksen, että se on auki myös talvisin. Päijännetalolle aloin suunnittelemaan, että meillä on vaihtuvia näyttelyitä siellä ja tapahtumia. Se on kehittynyt tässä ihan kiitettävästi. Kävijämäärät ovat ihan mukavia. Viime vuonna 45 000 kävijää, se on huippusaavutus näillä leveysasteilla.

Päijännetalon sä olet saanut virkoamaan pienestä talviunestansa, mitä muita hankkeita tai aloituksia olet tehnyt tässä?

Se oli helppo tulla tänne kun, että tällä on ollut Nanna Suden näyttely. Tiedettiin, että nyt on näyttävä taiteilija ollut Danielson-Kalmarin huvilalla. Silloin kun mä tulin, oli näyttelyhaku, haki Petri Saarikko ja Sasha Huber, jotka tuli tänne näyttelyyn. Sen jälkeen pyysin, että saanko itse kutsua tänne taiteilijoita. Kutsuin Katja Tukiaisen, Matti Hagelbergin, joka tietysti alkoi poikimaan siitä sitten. Meeri Koutaniemi oli kuullut huhua, että täällä on tällainen paikka ja hän saatiin helposti kutsuttua. Paolahan tuli itse ja sanoi, että terve saanko tulla.

Selkeesti kuulostaa myös siltä, että olet hyvä valinta tähän myös verkostojesi kautta, koska myös tunnet ihmisiä taustasi takia, ja sen takia ihmiset luottaa sinun ja tulevat tänne tekemään näyttelyitä.

No joo, edellisessä elämässäni olen toiminut monissa tapahtumatuotannoissa ja Muu ry:llä mediakoordinaattorina, Suomen muotoilukasvatusseuralla kanssa koordinaattorina. Kyllä löytyy kontakteja.

Hilkka näkyykö tämä Soljan verkostoituminen ja hänen ammattitaitonsa, millä tavalla nyt Asikkalan kunnassa?

Kyllä mä näkisin, että Solian ammattitaito on ollut valtavan tärkeä osa tämän kunnan kulttuurin kehittämistä. Tämä verkosto on ollut iso merkitys sille, että Asikkalaan on tullut nimekkäitä taiteilijoita. Toisaalta mä ajattelen, että kuntien kulttuuri pitää olla sellaista, että se on tarkoitettu kaikille. Meillä on nimekkäitä näyttelyitä tässä talossa ja samalla meillä on paljon ite-taiteilijoita ja itse oppineita. Myös sellaisia toimijoita, jotka esimerkiksi vapaaehtoisesti tekevät pitkää päivää jonkin yhden tapahtuman järjestämiseksi vuosittain. Sitä kautta ovat saaneet tänne tuhansia ihmisiä joka kesä tai talvi.

Tiesitkö? Suomessa on 308 kuntaa, joista 108 nimittää itseään kaupungiksi ja 200 kunnaksi. Kulttuuriala työllistää noin 120 000 henkilöä. Lähde tilastokeskus.

Minkälaista palautetta kulttuurituottajan toimi on saanut kuntalaisilta? Mitä kuntalaiset sanoo tästä niin sanotusta upgreidaamisesta kulttuurin osalta?

Meidän kunnanjohtaja Rinna kertoo että ennen tätä oli hirveästi vastakkainasettelua, että urheilu ja missä on kulttuuri. Kuulemma sen jälkeen kun minut oli palkattu, niin kukaan ei ole tullut sanomaan tästä. Ja mä saan hyvää palautetta ja tukea, että kaikki mitä oon tehnyt tyhjän päälle tullut. Tämä on ongelma se, että kulttuuri on maannut kirjastonjohtajan ja matkailu ihmisten kontolla. Sitä on tehty aina vähän oman työn ohella. Tai sitä ei välttämättä olisi kellotettu siihen duuniin aikaisemmin. Se on ollut ja sitten ei ole ollut asiantuntijaa asioille ja muuta, niin se jäänyt vähän kädenlämpöiseksi. Helppoa on sitten tullut, kun pääsi käyttämään 8 tuntia päivässä työskentelyyn. Mä vertaan tätä tosi paljon Läänintaiteilijan työskentelyyn. Silloin olin sarjakuva-taiteen läänintaiteilija. Eikä sarjakuvalla ollut hirveästi rahaa siihen käyttää aikaa, että pystyisi palkkaan kuin ihmisen. Ja sama juttu tässä näin, että kun tosiaan on se kuukausi duunilaisena tekemässä, niin sen näkyykin, että pystyn käyttää sitä aikaa.

Mun mielestä kulttuuria ei voi kaataa ulkopuolelta. Ei voi kaataa ulkopuolelta ja sanoa, että tässä on teille, jotta saatte sielun ravintoa, että nauttikaa. Tai sitten kun katsoo vaikka Timo Aro kun on puhunut siitä, että tällaisella luovilla asioilla, tapahtumilla, pöhinällä, kulttuurilla, niin sillä itse asiassa aika iso merkitys, minkä kunnan ihmiset valitsee kotikunnakseen. Ja sitten on nähnyt paljon yrityksiä, et kunnat ostaa brandeja ja järjestää jonkun tapahtuman ja ajattelee, että se on nyt niin kuin tässä. Nyt se on se pöhinä, et miksei ne tullut asukkaat. Ja mä en usko siihen, että kyllä se on se paikallisuus ja se kulttuuri, mitä rakennetaan ihmisten ehdoilla ja ympäristön ehdoilla, niin kyllä se on se aito, on se mikä kiinnostaa. Mutta vaikeahan tämä on, täytyy myöntää poliitikkona, vaikeahan tämä on kunnan budjetistakaan todistaa, että miten iso merkitys vaikka Soilen työllä on ollut kunnan talouteen. Mutta minä itse uskon, että se on merkittävä. Meille muuttaa enemmän ihmisiä kuin täältä muuttaa pois. Minusta se on ollut, tämän kunnan, kun maine on ollut tuore ja moderni ja näkyvä. Minä uskon, että Soilen työllä on ollut iso merkitys siihen. Ja toisaalta kaikilla, jotka täällä kunnassa kulttuuria ja tuottaa. Asikkalan kunta jakaa tapahtuma ja -kulttuurirahaa, mikä on tosi merkittävä. Ja itse pelkään, ja oon puhunutkin tästä valtakunnan ongelma, että jos meidän vapaaehtoiset väsyvät, niin sieltä voi tulla sellainen rakennusperintö kunnalle, että me ei pystytä ottaa sitä vastaan. Meillä on jo omat kiinteistöt, joita pitää ylläpitää. Ja sitten jos nämä vapaistuset kyllästyy, niille ei ole rahaa, pistävät omiaan ja alkaa väsymään, niin sieltä alkaa tulla ensin rakennusperintöä, joka on liian iso taakka. Ja sen takia mun mielestä olisi tosi tärkeää tueta näitä meidän yhdistyksiä. Se on aika pieni summa siihen, mitä sillä rahalla saa, se työmäärää ja motivaatio ja muuta.

Miten kuntalaiset saadaan mukaan kulttuuritoimintaan, kun rahaa on vähän?

Kerroitte upeista tapahtumista ja kulttuuriteoista mitä täällä Asikkalassa on tapahtunut etenkin kesällä, mutta ympärivuotisestikin. Miten tämä kaikki hieno ja moninainen toiminta saadaan sitten säilytettyä? Solja sanoit että paljon tehdään vapaaehtoistoimin ja mitä jos ne vapaaehtoiset väsyy tai pettyy siihen. He laittavat myös omia rahojaan ja todella paljon omaa aikaansa ja omia resurssejaan. Miten saadaan ylläpidettyä näin upeata kulttuuritoimintaa jatkossa?

Kyllä toivoisin, että tätä tapahtumaa ja kulttuurirahaa lisättäisiin. Kyllä on huutava tarvekin lisäämiseen. Ne ovat meidän merkittävä. Ei se, että tulen tekemään kulttuuria, tuomaan ulkopuolista kulttuuria, vaan sieltä saadaan pysymään asiat, jotka ovat meidän omaa historiaa ja meidän omaa kulttuuria. Niitä pitäisi tukea. Tosiaan tiedän, että tilanne on niin ikävä, että ihmiset ovat väsyneet tällä hetkellä ja on vähän niin kuin veitsenterällä näiden tapahtumien ja museoiden ja muiden kanssa. Mutta jos sitä ei kukaan tee, niin meiltä katoa tosi paljon. Mulla ei ole resursseja lähteä tekemään, enkä saa sellaista porukkaa tuosta vain. Se maksaa tosi paljon rahaa. Jos lähetään tekemään sadonkorjuujuhlia vaikka kunnan puolesta, niin iso rutistus. Se panostus rahallisesti pieni siihen nähden, mitä se tuo elinvoimaa ja näkyvyyttä meidän kylälle. Ja vierailijoita. Tänne tulee bussilasteittain ihmisiä katsomaan minkälaista on Asikkalassa. Meillä on tosi kaunis toi vanha Vääksy ja kanavan raitteja ja kylät myös tosi spesiaaleja.

Me oltiin kulttuurikunta Asikkalassa minusta myös ennen kulttuurituottajan työtehtävää, mutta oltaisko me oltu sitä ilman kulttuurituottajan työtehtävää vuosikymmeniä eteenpäin? Uskallan sanoa, että ei välttämättä. Minusta kulttuurin tuotanto tässä kunnassa, se upea, mitä meillä tehdään pitkälle vapaaehtoistoimin, ilman palkkaa, niin minusta se pitkälle nojaa ikäluokkien varaan, jotka vanhenee tällä hetkellä. Ongelma on se, niin kuin kaikissa Suomen kunnissa, että kulttuuria pitää resursoida ja johtaa ja tukea. Ei voi ajatella vaan niin, että vapaaehtoiset tekevät. Miksi tämä on erityisen tärkeää puhua tästä, niin on se, että kun rahat on vähenemään päin, kaikkialla valtiolla kunnilla yrityksissä ja niin edelleen eletään vaikea taloudellista aikaa, niin kulttuuri on se, mikä on kunnan budjetissa, ei lakisääteistä. Siinä kohtaa kun lähetään säästämään, niin se näyttäytyy helposti ensimmäisenä lää leikkaus kohteena. Minusta pitäisi tunnistaa, kuten Solja sanoi, että nämä järjestöavustukset tai tapahtuma avustukset erityisesti suojella juuri niitä, koska ne tuottaa paljon enemmän sillä pienellä, erittäin pienellä investoinnilla mikä niihin käytetään. Sitten se, että meillä on kunnalla palkattu kulttuurituottaja, niin sillä pystytään tukemaan, antamaan heille enemmän aikaa tehdä itse asiassa sitä ihan kulttuurityötä, mitä monet haluavat tehdä myös harrastuksen kannalta ja sitten josta tätä esimerkiksi tiedottamista, kokonaisuuksien suunnittelemista, verkostoitumista ja sen tyyppistä työtä pystyy tekemään myös ammatti ihminen kunnan päässä.

Ja nämä valtion leikkaukset alkaa näkymään täällä päädyssä myöskin. Se, että leikataan sieltä, meidän taiteilijat ei enää saa muita avustuksia, niin lähteä hattu kourassa hakemaan koko ajan pienempiä, pienempiä, pienempiä. Ja sekin, että minkä takia varmaan kohta on vielä enemmän meidän kunnan avustuksia hakemassa, niin he ei saa enää mistään toisaalta. Esimerkiksi Solja on tehnyt töitä sarjakuvataiteilijana. Sarjakuville on tietenkin myös kaupallista kysyntää, mutta on sellaisia taiteiden aloja, joille ei ole kaupallisia markkinoita yhtä voimallisesti tai ollenkaan. Ja kuitenkin kuntalaisilta, kun kysyy, niin senkin tyyppinen taide on heille tärkeä asia. Mä oon itse kuvisopettaja ja totta kai kuvisopettajana pohjakoulukselta, niin kuvisopettajana näkee se, miten taidetta voi kaikki tehdä kaikissa tilanteissa myös ilman rahaa, mutta jos haluaa tulla siellä toimeen, niin silloin tarvitaan valtion tukea monesti. Tämä yhtälö menee kyllä tosi vaikeaksi, jos me ei kyetä turvaamaan peruspalveluita, mihin minusta kulttuurikin kuuluu, niin kaikille kuntalaisille.

Tiesitkö? Kulttuurin merkityksestä kertoo vahvasti myös Akavan erityisalojen tuottama tutkimus, jossa vastanneista 82 prosenttia piti kulttuuripalveluita omalle kotipaikkakunnalle tärkeinä elinvoimatekijöinä. Vastaajista neljän viidesosan mielestä oman kotipaikkakunnan on panostettava hyviin kirjasto, museo ja kulttuuripalveluihin. Lähde Akavan erityisalat, Kantar Public 2022.

Paitsi, että kulttuuri on peruspalvelu ja oikeus kuntalaisille kunnissa, niin se on myös tietyllä tavalla tällaisina kriisiaikoina huoltovarmuustekijä. Se on se tekijä, joka meitä jollain tavalla tuo yhteen, saa puhaltamaan yhteiseen hiileen, saa uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen. Sitäkin kautta voisi ajatella, että kulttuurin panostaminen on meidän tulevaisuuteen panostamista pitkällä tähtäimellä, mutta myös meidän kaikkien yhteen sitomista, jonkun semmosen taakse kuin suomalaisuus. Sillä pitäisi nähdä arvo niinäkin aikoina, milloin joka paikasta täytyy leikata, niin sanotusti höylätä.

Mä käyn kansanedustajana ja valtuutettuna monissa, tässä ajassa erityisesti monissa puolustusvoimien tilaisuuksissa, melkein kuukausittain jonkin tyyppisissä tai vähintäänkin seuraan niitä tiiviisti ja niissä on aina jonkinlainen kulttuuri osio. Minusta ja aivan liian pienelle huomiolle se, miten tärkeä osa puolustusta ja yhteen kuulumista, joka on muuten tärkeä osa turvallisuutta, niin miten tärkeä osa kulttuuri on siinä. Samalla lailla tulisi kunnassa ymmärtää kulttuurimerkitys, vieläkin isommassa määrin. Tulisi nähdä, että se, että tarjotaan kulttuuria, saadaan ihmiset samaan paikkaan, niin se on itse asiassa tosi iso puolustusteko tälle maalle. Nyt kun turvallisuus on meille tärkeimpiä asioita, tottakai kun vieressä on sotaa käyvä maa, niin Suomen tulee vaalia yhtenäisyyttä ja vaalia yhteen kuulumisen tunnetta. En mä keksi siihen mitään tärkeämpää kuin kulttuuri, joka meitä yhdistää.

Huoltovarmuuskeskus listaa, heillä on viisi tärkeää kohdetta, mitkä ajatellaan, että on huoltovarmuuden kannalta oleellisimmat ja kulttuuri on yksi niistä. Suomen mittakaavassa katsotaan tärkeäksi elementiksi. Jotenkin ajattelen, että joku vapaaehtoistoiminta ja sen tyyppinen kulttuurin ylläpitävä voima on myöskin jollain tavalla, että se on asia, miten on totuttu, että se on ja jos ihmiset tekevät vapaaehtoisesti asioita, intohimostaan, sydämestä ja sen takia ne näkee, että tämä on tärkeää, haluan, että tällainen asia on esillä ja elossa tässä kunnassa. Onko se myös jollain tavalla vanhanaikaista ajattelua, että pitäisikö meidän ajatella siitä kulttuurista myös että siihen täytyy löytyä rahaa jostain sen ylläpitämiseen? Myöskin työelämähän on tullut vaativammaksi aikaa vieväksi viime vuosina, jolloin ajatellaan, että ihmisten vapaa-aika on myös enemmän kortilla. Pitäisikö olla tekoja sen suhteen, että kulttuurimäärärahat nousisivat?

Kyllähän kuntien budjetti ja valtion budjetti paikkaa tällä hetkellä sitä, että vapaaehtoisten määrä vähenee ihan kaikkialla. Jos ajatellaan sopimuspalokuntien aktiivien määrä on vähentynyt, jonka takia on palkattu lisää vakituisia pelastus henkilöitä, tai ajatellaan vaikkapa sosiaali ja-terveyspalveluissa se, että järjestöjen määrä on vähentynyt, on jouduttu lisäämään julkista mielenterveyspalvelua ja monia muitakin palveluita esimerkiksi ikäihmisille. Silloin ikään kuin se raha kansantaloudessa vaan siirtyy paikasta toiseen. Minusta kulttuurissa on tapahtunut samalla tavalla, että aktiivisuus esimerkiksi järjestötoiminnassa on vähenemään päin kun ikäluokat pienenevät. Sitä kautta pitää ymmärtää, että jos ja kun kulttuuri on tärkeä arvo, peruspalvelu, niin silloin siihen pitää löytää myös riittävät resurssit. Tai muuten sitä ei ole.

Ja hyvinvointivaikutukset, se, että sitä ei pysty mittaamaan. Me kaikki tiedetään, jos lähdet urheilemaan, niin sulle tulee parempi fiilis. Miksi me kaikki ei tiedetä että jos teet kulttuuria tai tuotat jotain, missä sulle tulee hyvä mieli, niin se siirtää sun hyvää fiilistä eteenpäin pitkään aikaa.

Budjetoinnissa pitäisi aina muistaa, että se olisi kestävä se budjetointi. Se, että se rivit näyttävät suorilta tänä vuonna, niin ei vielä tarkoita sitä, että munkin lapsilla on velaton tulevaisuus, vaan se, että sen pitäisi olla kestävää. Tässä minusta meillä on kyllä edelleen vaikeuksia. Meillä on vaikeus osoittaa euroiksi niitä vaikutuksia. Siinä meidän pitäisi petrata, että miten ne vaikutukset tulevat näkyväksi myös eurojen kautta. Opinnoissa opiskelin ekspressiivistä taideterapiaa osana kouluopetusta ja tunnistan, että esimerkiksi taideterapia voisi maksaa osan siitä 11 miljardin euron laskusta, mitä Suomi maksaa mielenterveyden haasteista tällä hetkellä. Tämä se, että se, että kouluopetuksessa huomioitaisiin taiteellisia menetelmiä, niin voisi olla osalle lapsista ja nuorista keino sanoittaa ja keino päästä käsiksi omiin tunteisiinsa, tunnekasvatukseen tai sitten tiedostan että hyvinvointialueella sosiaali ja-terveyspalveluissa tällaista toimintaa tarvitsisi. Mutta kyllä mä rahallisesti sanon, että ei tämä kunta pulmunen ole, että täälläkin on ollut todella laadukasta esimerkiksi ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaa, kulttuuri menetelmiä, jotka on ajettu alas yyteiden ja leikkausten seurauksena ja sellainen tempoileva toiminta kulttuurin kentällä on Suomessa aika tavallista ja näin se ei voi olla, jos halutaan niitä vaikutuksia myös euroissa.

Ja se pitäisi aloittaa jo nuorista, se, että saadaan itseluottamus kohdilleen ja ettei tulisi sellaisia epämääräisiä mielikuvia itsestään ja osaamisesta tai sitten epäonnistumisia, että joku taideteos ei onnistut tai nokkahuilu ei soi, niin ei ole niin traagista, että olisi sellainen luovuus ja näkemys vähän erilainen. Ja tämä vaatii vanhemmilta tosi paljon ja se on ikävää että vanhemmat, meillä on ollut ilmaista tai siis on edelleenkin kerhotoimintaa, mutta se, että tuoko ne vanhemmat lapsia sinne näkevätkö ne sen niin arvokkaaksi. Pitäisi nähdä. Vaikkea ei ole niin, kun omaa alaa tai muuta, mutta kyllähän se lapsi voisi tulla kokeilemaan.

Kyllähän kulttuurilla on todettu olevan merkitystä esimerkiksi muistisairauksien kannalta, että se, että ylläpidetään vireää elämää ja semmoista tekemistä, käsillä tekemistä ja kulttuurisia elämyksiä niistä keskustelemista, niin se on myös se, mikä maksaa osan siitä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laskusta mistä nyt paljon puhutaan.

Niin, kulttuurihan tuo ihmiset yhteen, kulttuurin harrastaminen. Esimerkiksi nuorten keskuudessa kerrotaan, että on tutkimuksia siitä, että paitsi että se lisää itsetuntoa ja kykyä selviytyä yhteiskunnassa, se lisää verkostoja, mutta se myös parantaa mielen hyvinvointia. Kulttuurin parissa, kulttuuriharrastuksissa ja kerhoissa tutkimuksen mukaan on tosi vähän kiusaamista tai pois sulkemista. Sen takia tosi tärkeitä elementtejä kunnissa nuorille, että ei olla vain oman perheen tai koulun varassa, vaan että on niiden ulkopuolella olevaa yhteisöllistä toimintaa. Tässä on paljon puhuttu siitä, että ikään kuin se pitkäjänteisyys kulttuuriin panostamisen pitkäjänteisyys, joka tarkoittaa rahaa ja resursseja, ja että sitä ei nyt ole hirveästi. Siitä on puhuttu nyt, että tuetaan hankkeita ja tuetaan projekteja yksittäisiä asioita, miten saataisiin kunnan päättäjät tai valtiotasolla päättäjät vakuuttuneiksi siitä, että pitkäjänteinen panostus tuottaa myös pitkäjänteistä tulosta ja kauas kantavaa tulosta. Meidän jaksossa kuullaan hollolaislähtöistä tanssijaa Aino Päivikettä, joka nimenomaan sanoi omissa terveisissään kuntapäättäjille, että pitäisi nähdä se pitkäjänteinen tulos, että kaikki ei ole euroistettavissa, eikä mitattavissa rahalla, kaikki tulokset eikä ne välttämättä aineettomat, arvot mene exceliin. Millä tavalla me saadaan painetta siihen, että kulttuuria tuetaan pitkäjänteisesti? Millaisia tekoja se vaatii?

No mä lähden aika karuista sanoista, esimerkiksi strategia. Että nyt kun käydään kunta aluevaalit, sen jälkeen tehdään strategiat jokaisessa kunnassa, jokaisella hyvinvointialueella, niin siinä pitää lukea kulttuuriin panostaminen. Että jos siinä paperissa ei lue kulttuurin panostamista, me eletään vaikeaa taloudellista aikaa, silloin rahaa ei tule. Ja tämä on minusta se paras keino tällä hetkellä, että strategiaan kiteytetään tahtotila kulttuurin arvostamisesta. Siksi minä olen pitänyt tosi arvokkaana voi kuulostaa pieneltä kulttuuriteolta, että kuntaan palkataan kulttuurituottaja onhan niitä muissakin kunnissa, mutta minä olen pitänyt sitä siksi merkittävänä, että se on ollut vakituinen työ. Ja jos ajattelen tätä aikaa, niin se on ainoa millä on merkitystä. Että tempoileva, lyhytjänteinen työ harvoin tuottaa pitkäjänteisiä tuloksia.

En olisi hakenut, jos tämä olisi ollut hanke. Koska ne ovat niin kuluttavia, ja varsinkin kun on taiteilija ja tapahtumatuottaja ja muuta, ne rutistaa aina niin paljon tässä hankkeen rahoitusta, että jos hankkeet, johon annetaan kaikkeensa ja toivotaan, että hankkeen jatkuu. Ja su henki ja elämä sillä hetkellä, että ei se jatkukaan. Sitten sä olet  taas tyhjän päällä, saat tosi väsynyt, sä olet antanut kaikkesi. En olisi hakenut, jos tämä olisi ollut lyhyt projekti.

Kyllä, ja sitä kunnan budjetissa se kyllä näyttää vähän sitä arvoa, että onko se niin kuin projekti vuodeksi vai onko se vakituinen rahoitus. Ne on eri tasossa siinä budjetissa.

Seuraavaksi kuulemme tanssia Aino Päivikettä. Hän kertoo työstään ja työllistymisen haasteista.

Tanssi taidemuotona pystyy selittämään ja kuvastamaan ja välittämään asioita, mitä välttämättä, siis vaikka sanoin, ei pysty sanomaan. Koska se saattaa olla kaikille tosi eri, että se ei ole tavallaan, että tämä on näin. Mutta kun se liikkeellä tehdään ja tulkitaan asioita, niin koska se tarkoittaa kaikille niin eri asiaa. Se on rikas ja moni ulottuvainen asia. Siinä on kaikille jotain. Tanssi on kaikille myös. Musta tuntuu että tanssi on edelleen monelle ihmiselle tosi semmoista, että ai sä teet sitä työksesi, että saako siitä rahaa tyyppisesti, multa kysytään joskus, vaikka se, että miten tanssista sais silleen helpommin lähestyttävän taidemuodon ihmisille. Mulla itse tuli mieleen se, että mun mielestä taidetestaajat on esimerkiksi superhyvä millä nuoria saadaan tulemaan katsomaan tanssia, että se voi jättää monelle jäljen tai jonkun ajatuksen ja tulisi vähän enemmän tutuksi ihmisille. Olen jälkikäteen miettinyt näitä työ, että oliko se selkeä, kun aloitin tämän koulun tai aloitin opiskelee tanssijaksi, että se on haastavaa se työnhaku. Kyllä siitä oltiin sanottu, mutta samalla se tuli vähän yllärinä. Mä muistan koulussa, kävin just siellä Tukholmassa, niin koen, että meitä koulutettiin vähän siihen, että kaikki tullaan menemään tämmöisiin komppaneihin. Siitä freelancerin elämästä ei ihan kauheasti puhuttu. Se tuli aika yllärinä, kun koulu loppui sitten oli "Aha, nyt mä oon yksin, että mitäs mitäs". Siinä meni hetki ennen kuin mä tajusin sen, että "Hei, munhan pitää tehdä kaikki työ, että mä saan niitä töitä, tai siis, että ei kukaan mua tästä studiosta hakemaan". Kyllä, itse asiassa mä oon tähän mennessä saanut vain yhden työn, sillä että mä olen ollut siellä pääsykokeissa. Muuten nämä on tullut vähän just näiden kontaktien kautta, siis kun on niin paljon sitä hakijoita, ja sitten pääsykokeet on suhteessa vähemmän, että on se pieni prosentti, ketkä sitten niistä pääsykokeista valitaan. Mä olin Göteborgissa pääsykokeessa, ja sinne oli 1500 hakijaa, ja he palkkas varmaan, emmä uskalla sanoa mitä, mutta siis ehkä max 5 ne ottais, että siitä voi jo miettiä. Mä en oo saanut kyllä, en saanut koulutuksen aikana, siis palkkaneuvotteluihin minkäänlaista ohjeistusta, ja se on itse asiassa just yksi niistä asioista, kun mä sanoin siitä, että mä oon tajunnut, että meidät on koulutettu sellaiselle komppanitanssijoiksi. Musta tuntuu että se vois olla tosi hyvä semmonen lisä  koulutuksiin, että puhuttaisi siitä, että miten neuvotella palkasta, koska se on tosi vaikeata myös jos ei tiedä, jos sitä ei ole koskaan tehnyt, ja sitten myös jos me kaikki neuvoteltaisiin siitä, niin se myös aiheuttaisi sen, että työnantajat joutuisi sitten oikeasti myös miettimään sitä. Mutta se on tosi hankalaa, niin kun yksilöinä sitten lähtee puhumaan. Joo, se, miten mä pysyn kasassa ja pidän just mielenterveydestä huolta tämmöisinä työnhakuaikoina, niin se on itse asiassa nyt tullut mulla tosi silleen, että mun on oikeasti täytynyt miettiä sitä, koska on ollut aika kuluttavaa mulla nyt tämä kevät, että mä oon käynyt noissa pääsykokeissa ulkomailla, ja se on viennyt paljon energioita, ja tullut siis hetkiä, jolloin miettii, että onko tässä mitään järkeä, että käyttää rahaa näihin, ja sit kuitenkaan mitään ei niin kun tähän mennessä irronnu. Se, että ei laita niin kun kaikkia munia samaan koriin niin sanotusti, että vaikka se tanssi on se, mistä mä saan eniten niitä kiksejä, ja että se on se mun intohimo, että se on niin tärkeä, että mulle nyt just ainakin, että mulla on sitten sellaisia muita mielenkiinnon kohteita, muita juttuja, mihin mä käytän sitä aikaa, ja sellaisia myös mistä mä saan sitä iloa, että se, että jos mä saan kaiken mun ilon, mä käytän kaiken mun ajan, ja mun kaikki mielenkiinto on siinä tanssissa, niin sit se on niinku se, että sit jos tulee niitä pettymyksiä, niin sit tuntuu tosi siis silleen niinku overall vaan semmoselta raastavalta, että se on niin kun, että jakaa myös niitä asioita silleen eri paikkoihin. Ja sen lisäksi myös sellainen vertaistuki siis muilta kollegoilta, niin se on tosi tärkeää, että sä pääset jakaa niitä ajatuksia, ja sit myös se fakta, että koska sä et ole yksin, että me ollaan niin kun kaikki samassa veneessä, ja kaikki halutaan töitä, ja sit kun niitä, että jotenkin se vertaistuki on myös musta tosi tärkeä. Mä ajattelen, että taide luo kestävää ja pitkälle kantavaa vaikutusta yksilölle ja yhteisölle. Ja musta se on niin kun tärkeää myös tunnistaa se, esimerkiksi myös jos miettii jotain taloudellista hyötyä, että se välttämättä ne, jos halutaan jotain tuloksia siinä, että se ei konkreettisesti vaikka näy silleen nyt ja heti, että se saattaa olla siellä jossain tulevaisuudessa, ja mä uskon, että se on siellä, että kyllä mun mielestä taiteella on suuri voima.

Solja Järvenpää, sinulla on tietyllä tavalla pitkäjänteinen tähtäin tässä, eli saat toimia kuukausipalkkaisena kulttuurituottajana Asikkalassa. Jos saat haaveilla isosti, niin mihin kaikkeen tämä vielä riittää?

No, Asikkalasta tulee valtakunnallisesti merkittävä, ja kansainvälisesti merkittävä, tänne tulee ulkomailta ihmiset katsomaan, kuinka tämä on kulttuurin kehto, siihen me tähdätään. Ja meidän oma historia saadaan nostettua sitä, että matkailullisesti tietysti merkittävä paikka, ja asuintilana myöskin houkutteleva.

Kun kysyit, että mitä kulttuuri tuo tulevina vuosina Asikkalaan, niin mä haluisin sanoa, että miljoonien matkailutulot ja kaupan päälle miinusmerkkisiä lukuja sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutarpeeseen ja koulujen tuen tarpeeseen. Ja mä vahvasti uskon, että kulttuurituottajan työpanoksella on siihen todella iso merkitys. Mutta miljoonien matkailutulot ei tule ilman isoja visioita, ja ajattelen että pitää kyetä paketoimaan kansallisia matkailukohteita. Vääksyn kanava on Suomen liikennöidyin, esimerkiksi Suomen liikennöidyin sisävesikanava, mutta väitän että kaikki suomalaiset eivät sitä vielä tunne, että voisiko siitä tulla vaikka uusi Suomen Fiskars, sitä kautta lähtee tukemaan kulttuurituotannon kautta sitä alueen tunnettavuutta- Ja sitä kautta yrittäjien pärjäämistä.

Jokaisesta kunnasta löytyy joku tällainen ihminen, joka on kulttuurialan monitoimija.

Solja Järvenpää, onko sulla sanoa kulttuuri terveisiä muille kuntapäättäjille, jotka toivottavasti kuuntelee tätä podcastia?

Ottakaa reippaasti yhteyttä taiteilijoihin ja keskustelkaa tästä aiheesta. Ja minusta on ollut tosi positiivista, että meidän kuntapäättäjät on ottanut reippaasti yhteyttä muhun, että jokaisesta puolueesta olen kaikkien kanssa keskustelut kulttuurista, niin tehkää muutkin sitä, se avartaa ja myöskin tukee teidän omia ajatuksia ja suuntia.

Hilkka Kemppi, minkälaisia ajatuksia kollegoille ympäri Suomen?

No tehdään yhdessä, ei yritetä keksiä pyörää aina uudestaan, se on ehdottomasti järkevää. Kun resurssit on niukat, niin yritetään kuitenkin vaalia myös pysyviä rahoituksia kulttuuriin. Uskon, että kulttuuri arvo tunnistetaan, kun mietitään turvallisuutta ja tämmöstä aitoa kestävää taloudenpitoa. Kyllä me se tunnistetaan. Tuodaan se näkyväksi.

Kyllä, mahtavaa. Kiitos tosi paljon tästä keskustelusta ja paljon kulttuurin täyteisiä hetkiä Asikkalan kuntaan. Ihanaa kesää se kuulostaa upealta, täytyy tulla käymään ja nauttimaan asikkalalaisesta kulttuurista ja päijät-hämeläisestä kulttuurista. Kiitos keskustelusta.

Kiitos.

Kiitos ja tervetuloa.

Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä. Podcast-taiteen ja kulttuurin tekijöiden hyvinvoinnista ja kulttuurin hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista kuntalaisille. Podcast on osa mielenterveyden työkalupakki -hanketta, yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Työterveyslaitos, Muusikkojen liitto, Teatteri ja-mediatyöntekijöiden liitto sekä Cupore. Hanketta toteutetaan Next Generation EU-rahoituksella. Kuuntelethan hän myös muut jaksomme.