Jakso 1: Uudenkiiltävästä uudelleenkäytettyyn | Kuution jälkeen (kausi 2)

[äänite alkaa]

Juontaja [00:00:13]: Terve! Tämä on Taiteen edistämiskeskuksen Kuution jälkeen – keskustelua julkisesta taiteesta -podcastin toinen kausi. Nimeni on Maija Kasvinen ja työskentelen Taikella julkisen taiteen asiantuntijana. Mukana tätä podcastia on tänä vuonna ollut tekemässä myös Aleksi Lohtaja Archinfolta ja kollegani Mika Savela Taikelta. Viime kaudella keskusteltiin vaihtuvien vieraiden kanssa taiteen olemuksesta ja ilmiöistä ja yritettiin ymmärtää, mistä puhutaan, kun puhutaan julkisesta taiteesta. Tällä kaudella laajennetaan keskustelua rakennustaiteen eli arkkitehtuurin piiriin. Tulemme keskustelemaan arkkitehtuurista ja arkkitehtuuripolitiikasta paikallisesti, mutta mietimme myös sitä laajempaa kehikkoa, mistä arkkitehtuurin linjaukset syntyvät. Yleisenä maisemana näissä keskusteluissa on kestävä kehitys ja sille haemme käytännön sovellutuksia Taiken kehitysryhmän osallistujien kanssa. Niistä lisää tuonnempana.

Juontaja [00:01:12]: Podcastin ensimmäinen jakso nauhoitettiin jo jokin aika sitten. Ennen tätä julkaisua jakson vieras ehti vaihtaa työpaikkaa. Matti Kuittinen toimii siis tätä nykyä ensisijaisesti Aalto-yliopiston kestävän rakentamisen professorina.

***

Juontaja [00:01:30]: Tällä kertaa vieraana on Matti Kuittinen, rakennusneuvos ympäristöministeriöstä, ja lisäksi Matti on Aalto-yliopiston professori, toimii siellä resurssitehokkaan rakentamisen ja ympäristövaikutusten proffana, mutta sinulla oli joku uusi päivitys tähän, eli...

Puhuja 1 [00:01:50]: Joo, tämä on nykyään kestävän rakentamisen professuuri.

Juontaja [00:01:54]: Linkkisi tähän on myös se oikeastaan, että toimit tässä New European Bauhaus -aloitteessa Suomessa, tai olet ainakin puhunut siitä eri yhteyksissä.

Puhuja 1 [00:02:02]: Kyllä vain.

Juontaja [00:02:03]: Otetaan vaikka tähän alkuun lämmittelykierros. Kerro vähän suhteestasi taiteeseen, tai miten työsi liittyy taiteeseen.

Puhuja 1 [00:02:11]: Ympäristöministeriössä ja rakennusneuvoksen hommissa se, mitä käytännössä teen, niin kehitän rakentamisen lainsäädäntöä, mutta koska olen arkkitehti, niin tulokulmani siihen on luonnollisesti arkkitehtuurin ja rakennustaiteen näkökulma, ja sehän on taidetta, jos mikä. Tämä arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, mitä tehtiin muutama vuosi sitten, niin siinä pääsi juuri näitä asioita pohtimaan. Se työ ei ollut pelkästään Euroopasta tulevien direktiivien vaikkapa kansallista jalkauttamista tai Suomen rakentamislain kehittämistä, vaan nyt siinä oli myös tämä arkkitehtuuri ja taiteen näkökulma vahvasti mukana. Mutta sitten tämä mainitsemasi uusi eurooppalainen Bauhaus -aloite, niin siinä jos missähän on hyvin vahvasti taiteen ja kulttuurin rooli mukana.

Juontaja [00:02:56]: Mennään vähän syvemmälle tuohon apoliin, kun sen nostit jo esiin. Apoli on tosiaan arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, joka julkaistiin noin vuosi sitten. Itse asiassa tällä kaudella tullaan keskustelemaan siitä vähän enemmänkin. Meillä on Taikella uusi paikallinen kehitysryhmä, jossa on kahdeksan eri toimijaa, siellä on kaupunkeja ja muita, esimerkiksi taiteen toimijoita, ja näissä ryhmissä mietitään, mitä arkkitehtuuripolitiikka tarkoittaa käytännössä näissä eri kohteissa. Eli me kuulemme sitten käytännössä lisää näistä eri hankkeista. Mutta apolista, mikä se on ja miksi tällainen paperi on ylipäätänsä tehty?

Puhuja 1 [00:03:38]: Kyse on siis arkkitehtuuripoliittisesta ohjelmasta, joka on työkalu ja myös tavoitteen asetanta siihen, että minkälaista arkkitehtuuria meidän tulisi tukea ja kehittää Suomessa. Nyt tämä uusi arkkitehtuuripoliittinen ohjelma ulottuu vuoteen 2035 asti. Sehän on sinänsä mielenkiintoinen vuosiluku, että silloinhan Suomen pitäisi olla hiilineutraali. Kun Suomessakin kasvihuonekaasupäästöistä kolmannes tulee rakennetusta ympäristöstä, niin silloinhan tämä yhtymäkohta juuri arkkitehtuuripolitiikkaan on tosi kiinnostava. Eli miten tulisi olemassa olevaa rakennuskantaa pitää kunnossa ja minkälaisia uusia rakennuksia voitaisiin rakentaa. jotta tämä ilmastotavoite saavutettaisiin. Se on ensimmäinen näistä arkkitehtuuripoliittisen ohjelman viidestä osatavoitteesta. Ei suinkaan ainoa, mutta ehkä nyt aikaisempaa verrattuna tämä on tosi vahvasti noussut esille tämä ympäristö- ja ilmastoteema. Jos vertaa tätä Suomen arkkitehtuuripolitiikkaa muiden maiden arkkitehtuuripolitiikkaan, jos katsotaan vaikka Pohjoismaita, joissa kaikissa on voimassa oleva arkkitehtuuripolitiikka tällä hetkellä, paitsi Islannissa, jossa se kausi taisi loppua tuossa vuosi, pari sitten, niin niissähän on tosi vahvasti myös tämä kestävä kehitys ollut esillä. Suomen edellinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, joka oli tehty jo hyvä tovi sitten, niin siihen aikaan ei vielä ollut tämä kestävä kehitys ja ymmärrys ilmastokriisistä ja kiertotalouden välttämättömyydestä niin laajassa tietoisuudessa. Mutta täytyy sanoa, että nyt kun tätä uutta ehkä vähän sinänsä paperinmakuista arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa kehitettiin hyvin virallisissa tunnelmissa, niin meillä tosi monessa puheenvuorossa ja tilaisuudessa, mitä järjestettiin, varsinkin nuoressa arkkitehti- ja suunnittelijakunnasta nousi tosi vahvasti tämä ajatus, että meidän pitää rakentaa planeetan rajoissa. Me ei voida kuluttaa holtittomasti nykyiseen malliin, ja se on tietenkin myös meillä ympäristöministeriössä kaikkea toimintaa ohjaava tekijä, että todella pitää sanonnan mukaan laittaa suu säkkiä myöten.

Juontaja [00:05:43]: Kyllä, ja perinteisesti tässä arkkitehtuuripolitiikassahan yleensä myös mainitaan tämä julkinen taide. Tämä viimeisin ohjelmahan on aika heppoinen sen osalta, mutta kyllä se siellä mukana kulkee. Mainitsit noista muiden maiden arkkitehtuuripoliittisista ohjelmista, niin esimerkiksi Ruotsissahan on tämä gestaltad livsmiljö, hahmoteltu, suunniteltu elinympäristö. Käytännössähän siellä esimerkiksi tätä arkkitehtuuripolitiikkaa tosi voimakkaasti taiteen toimijat vievät eteenpäin. Vaikka tätä julkista taidetta ei ole ehkä eksplisiittisesti suoraan siellä hirveästi käyty läpi, niin kuten sanoit, niin tämä arkkitehtuuri jo itsessään kantaa tosi vahvasti aina mukana sitä taidetta. Minusta oli tosi kiinnostavaa, että tämän ohjelman sivulla 9 on määritelty arkkitehtuuriin klassiset päämäärät uudestaan. Täällä mainitaan esimerkiksi kauneus. Tässä lukee, että kauneuteen sisältyy estetiikan lisäksi psykologista kokemuksellisuutta, hyvinvointivaikutuksia sekä toivon ja arvostuksen rakentumista. Nämä kaksi muuta arkkitehtuuriin klassista päämäärää ovat kestävyys ja käyttökelpoisuus. Nämä ovat ehkä läsnä kaikkialla. Arkkitehtuuripolitiikka on kaiken kattava asia, jossa ajan ilmiöt tulevat esiin. Ehkä tästä voitaisiin mennä siihen New European Bauhausiin aika luontevasti, eli uuteen eurooppalaiseen Bauhausiin. Mitä se tarkoittaa? Mikä se on? Varmaan voidaan puhua myös vähän tuosta historiallisesta Bauhausista vuoden takaa, mutta lähdetään NEB:istä liikkeelle, New European Bauhaus.

Puhuja 1 [00:07:25]: Kyllä, se on siis Ursula von der Leyenin lanseeraama aloite, joka liittyy kiertotalouden ja hiilineutraaliuden edistämiseen Euroopassa. Tähänhän on kiinnitetty erityistä huomiota, että rakentaminen on toinen niistä sektoreista, jotka on aika ongelmallinen. Toinen on siis tekstiilipuoli. Rakentamisessa kulutetaan valtavat määrät luonnonvaroja ja aiheutetaan todella paljon päästöjä. Eli siis puolethan vuosittain kulutusta raaka-aineista menee nimenomaan rakentamiseen ja yli kolmannes kaikista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu rakentamisesta. Sen takia tarvitaan radikaaleja uusia keinoja parantaa rakennetun ympäristön kestävää kehitystä. Tähän asti on aika paljon pyritty erilaisilla ekoteknisillä keinoilla, aurinkopaneelia ja optimointia ja sitä ja tätä, mutta nyt me tarvitsemme siihen työkalupakkiin taiteen ja muotoilun, koska muuten jäädään vajaaksi. Se ongelma, jos me jäämme vajaaksi tässä, on todella itse asiassa iso haaste. Eli jos me emme saa kuriin rakennetun ympäristön kasvihuonekaasupäästöjä, niin meillä uhkaa livetä kokonaan tämä Pariisin ilmastosopimuksen tavoite lapasesta, ja se on todella iso probleema. Jos me menemme yli kahden asteen lämpenemisen, niin nämä planeetan omat tämmöiset mekanismit, jotka aktivoituu, ikään kuin herää unestaan, niin ne voivat viedä meidät niin pitkälle ylikuumenemisen radalle, että me emme pääse ihmisen keinoin enää sieltä takaisin. Sen vuoksi nyt pitäisi nimenomaan tehdä kaikki voitava, jotta saataisiin ne päästöt nopeasti alas. Tähän liittyy myös tämmöinen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden kysymys muunlajisia kohtaan. Kun me kulutamme rakentamiseen materiaalia, niin mehän otamme sen pois muiden lajien asuinympäristöistä ja kiihdytämme sitä kautta luonnon monimuotoisuuden katoa. Mut se uusi Bauhaus, niin jos me saamme sieltä näitä uusia ideaaleja vähän samalla tavalla kuin sata vuotta sitten alkuperäisessä Bauhausissa lähdettiin hakemaan yhteiskunnallisiin haasteisiin teollisen muotoilun ja teollisen valmistamisen kautta ratkaisuja, niin meidän pitäisi nyt ottaa uusi semmoinen kvanttihyppy, että uudella tavalla ajattelemalla muotoilua, tuotantoa, suunnittelua saisimme tämän päivän haasteisiin ratkaisut. Kiinnostava paralleeli myös, että alkuperäinen Bauhaus, joka aiheutti pöyristystä silloin, miksi ihmeessä laitetaan käsityöammattilaiset toimettomiksi ja laitetaan koneet tekemään ikään kuin muka parempaa laatua, niin nyt kun ollaan tultu sata vuotta eteenpäin siitä, niin tämä teollinen tuotanto ja voi sanoa tietyllä tavalla myös se Bauhausin luoma estetiikka, jos ajattelee vaikka Mies van der Rohen upeita teoksia, niin nehän ovat hyvin epäekologisia. Joku vaikka Seagram Building New Yorkissa, niin sehän on mitä hurjin esimerkki teräksen ja lasin resurssi-intensiivisestä energiatehottomuutta julistavasta muotoilusta. Nyt me olemme tilanteessa, missä ymmärrämme tämän ja meidän pitäisi uusilla radikaaleilla suunnittelu- ja design-agendoilla muuttaa koko meidän tapamme rakentaa ja hahmottaa rakennettuja ympäristöjä sellaisiksi, että pysyttäisiin planeetan kantokyvyn rajoissa.

Juontaja [00:10:31]: Kyllä. Koko ajan haluan kysyä sinulta, että miten taide liittyy tähän? Onko kyse pikemminkin siitä, että samalla tavalla kuin Bauhaus, halutaan, että taiteella on laaja yhteiskunnallinen näkemys, vaikka tilanne on ikään kuin ehkä päinvastainen tänä päivänä? Siinä vaiheessa, kun ehkä 100 vuotta sitten pyrittiin siihen, että teollisella tuotannolla voidaan tuoda taidetta yhteiskuntaan ja tuottaa jotenkin lisää tai tehokkaammin asioita, niin ehkä nyt se suunta voisi olla pikemminkin semmoinen, että miten me voisimme hillitä tätä kulutusta ja tuotantoa jollain tavalla.

Puhuja 1 [00:11:10]: Itse, kun nuoria arkkitehtejä opetan, niin monesti huomaa sieltä jostain hienoista harjoitustöistä, että hyvällä suunnittelulla ja hyvällä muotoilulla voidaan vähemmällä tilan määrällä tai resurssien määrällä saada ehkä laadukkaampaakin asumista tai muuta tilaa kuin suuremmalla resurssien käytöllä. Se hyvän muotoilun, suunnittelun lähtökohta ja tarve nousee silloin, kun meidän pitäisi saada vähemmällä aikaan nykyistä laatua tai ehkä vielä parempaa laatua. Sitten se, miten taide siihen liittyy, niin minun henkilökohtainen ajatukseni siinä on se, että kun näyttää väistämättömältä, että meidän on vahvasti vähennettävä materiaalista kulutusta, ja samalla me tulemme yhä enemmän kasvokkain sen tilanteen kanssa, että meidän kulutuskäyttäytymisemme ja minun henkilökohtaiset kulutusvalintani ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen suurta luontokatoa ja ilmasto-ongelmaa, niin taiteella voi olla hyvin merkittävä rooli tällaisten ristiriitaisten ja ehkä vaikeidenkin tunteiden käsittelyssä. Itse näen näin, että taide voi olla semmoinen, joka helpottaa omaa orientoitumista siihen, että pitäisi elää ihan eri tavalla. Taiteessa on minusta hyviä esimerkkejä siitä, jos vaikkapa ajattelee jotain suomalaisia nykytaiteilijoita, vaikkapa Jani Leinosen kulutuskriittisiä teoksia, niin mielestäni niissä on paljon semmoisia piirteitä, joissa samanaikaisesti ymmärretään kuluttamisen haasteet, mutta osoitetaan jonkinlaista myös ehkä empatiaa tai ironista ymmärrystä ainakin siihen suuntaan, että miksi tähän on päädytty.

Juontaja [00:12:47]: Olet nostanut aikaisemmin esiin esimerkiksi Holokaustin muistomerkin tällaisena ja ymmärrän oikein hyvin tämän ajatuksen siitä, että taiteen kautta voidaan käsitellä vaikeita tunteita ja asioita, joita ei ehkä pystytä sanoittamaan kauhean helposti, mutta tämä kulutusasia kiinnostaa minua tässä yhteydessä ehkä enemmän. Mainitsit, että hyvällä muotoilulla ja suunnittelulla saadaan aikaa parempaa laatua vähemmillä resursseilla. Olin hyvin inspiroitunut. Olit keskustellut aikaisemmin kulutustutkija Juudit Ottelinin kanssa, ja hän puhui esimerkiksi kulutuksen ponnahdusvaikutuksesta, ja mikäli käsitin oikein, kyse oli siitä, että kun me kulutamme, niin se asia, johon me sidomme resursseja, on tietenkin aina pois jostain muusta. Melkein sanoisin päinvastoin, että meillä ei maailmassa suihinkaan ole niukkuusongelma, vaan meillä on itse asiassa runsausongelma. Meillä on niin käsittämättömän paljon asioita, tuotteita, johon me voimme kuluttaa. Meillä on myös aivan käsittämättömän paljon rahaa, ja raha, niin kuin tiedetään, niin tuo aina mukanaan ongelmia, koska sitä haluaa kuluttaa ja niin edelleen. Eli jotenkin ajattelen, että taidehan on siinäkin mielessä ratkaisu, että se sitoo aika paljon resursseja. Se sitoo paljon rahallisia resursseja, se sitoo aikaa, se sitoo työpanosta. Kaikki se on pois jostain muusta kuluttamisesta, jostain ympäristötuhosta ja haitasta. Se, että me keskitymme asioihin ja teemme yhtä pientä asiaa, hiotaan ja pyöritetään sitä, niin se tarkoittaa sitä, että me itse asiassa olemme vapaita käyttämään sitä johonkin muuhun kulutukseen. Tämä on musta sellainen jotenkin radikaali ajatuskuperkeikka, mikä pitäisi tehdä. Itse asiassa kuluttaminen on ongelma.

Puhuja 1 [00:14:43]: Joo, varmasti on näin, että on niitä ihmisryhmiä, joilla tuo toimisi juuri noin, että jos kulutetaan enemmän taiteeseen, niin silloin kulutuskapasiteetti on vähemmän johonkin muuhun asiaan, joka saattaa olla haitallisempaa. Mutta samanaikaisesti olettaisin, että maapallolla on kuitenkin suurempi osa ihmisiä on sellaisia, joilla ei ole mahdollisuutta kuluttaa taiteeseen, vaan se kuluttaminen on aika suoraan päivittäisiin elämiseen ja toimeentuloon ja selviämiseen liittyvään, tai vaikkapa liikkumiseen tai ruokaan liittyvää. Eli siellä voi olla, että se logiikka voi olla hieman erilainen siellä. Itse näkisin näin, että tässä on kyse myös estetiikasta, että minkälaisista asioista, mitkä on haluttuja, mistä me pidämme, mistä me olemme valmiita maksamaan, ja siinä tarvittaisiin myös taiteen uutta luovaa ja eteenpäin vievää voimaa, ja sinun termiesi mukaan tämmöistä kuperkeikkavaikutusta. Miten me voisimme alkaa pitää semmoisista asioista, mitkä edellyttää vähemmän maapallon resurssien ylikulutusta? Monella ihmisellä on tänä päivänä mahdollisuus kuluttaa liikaa. Kulutusmahdollisuuksia on liikaa. Mutta jos katsotaan tätä koko planeetan kantokyvyn rajoissa, niin ihmislajin tekemä kulutus on pois muilta lajeilta. Eli käytännössä kuitenkin samoista resursseista, jos ei kilpailla, niin käytetään resursseja, jotka otetaan suoraan muunlajisten elinympäristöistä. Silloin tavallaan niitä resursseja käyttämällä meidän kuluttamisemme ja sitä kautta saatu hyvinvointi tai tyytyväisyys tai elämän merkityksellisyys vie näitä vastaavia attribuutteja pois muunlajisilta. Siitä syystä ajattelen, että taide voi ehkä olla avaamassa ymmärrystä siihen, että itse asiassa mehän elämme tämmöistä pula-aikaa. Ei pelkästään siten, mitä vaikkapa joku suomalainen rakennusneuvos Prismassa ostaa, niin se ei nyt oikeastaan ole niinkään se. Siellä se pula-aika ei näy, mutta se näkyy siinä, että jos katsotaan, miten suomalaisen tai eurooppalaisen kulutuskäyttäytyminen vaikuttaa vaikkapa luonnon monimuotoisuuteen, niin ymmärretään paremmin se, että me elämme niukkuutta ja pula-aikaa, mutta ihmiskunta ei kaikilta osin vielä joudu kantamaan sen tuomia haasteita, vaan ne ovat muunlajiset, jotka ovat sitä ennen kaikkea kantaneet ja myös marginaaliset ihmisryhmät, jotka joutuvat siitä kärsimään.

Juontaja [00:17:19]: Kyllä, ja tämmöinen posthumanistinen ajattelu onkin varmasti tällä hetkellä yksi isoimmista akateemisista ja taiteellisista trendeistä, että on tosi paljon taiteilijoita, jotka juuri miettii, että mitä se tarkoittaa, että me olemme vihdoin ihmiskuntana oivaltaneet, että täällä on itse asiassa muitakin kuin me ihmiset. Itse muistelen usein sellaista kommenttia, jonka joku arkkitehti sanoi, että hän ajattelee, että meidän pitäisi itse asiassa alkaa suunnittelemaan rakennuksia kaikille eläin- ja eliölajille, ettei pelkästään ihmisille. Tiettyjä haasteita liittyy tietenkin tähän ajatukseen, muun muassa se, että ihmisellä on joku ylipositio, josta hän ymmärtää, mitä kärpänen haluaa elämäänsä, mutta kiinnostava ajatus, suunta.

Puhuja 1 [00:18:04]: Joo, olen vahvasti sitä mieltä, että rakennussuunnittelussa, ja ennen kaikkea alueiden käytön suunnittelussa, pitäisi mielestäni ottaa sellainen muotisana, regeneratiivinen lähestyminen. Eli miten voidaan luonnon prosesseja elvyttää tai palauttaa samalla kun tehdään jotain alueiden käyttöön tai siinä liittyvää suunnitelmaa tai rakentamiseen liittyvää suunnitelmaa ihmisille. Siinä juuri se muunlajisten näkökulma olisi hyvä ottaa huomioon, koska lopultahan kyse on myös meidän omasta hyvinvoinnistamme. Tämä ei ole vaan tämmöistä, niin kuin nyt tässä vaikkapa vaalikeskustelua seuranneena, niin jotkut puhuu tämmöisestä hyvesignaloinnista, että kysehän ei tietenkään ole siitä, vaan siitä, että lopulta, jos me tuhoamme tämän planeetan ekosysteemipalveluita ja luonnon kiertokulkua tarpeeksi, niin se kolahtaa meidän nilkkaamme, ja on jo kolahtanut. Sen takia musta on tosi koskettavaa se, mitä YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi pari vuotta sitten linjapuheessaan, kun hän pitää tämän planeetan tila -puheen aina säännöllisesti, niin hän sanoi siinä, että tämän kuluvan vuosisadan keskeisin tehtävä tehdä rauha luonnon kanssa. Mielestäni se on sellainen todella tärkeä piirre, joka varmasti määrittää arkkitehtuuria, rakentamista ja varmasti heijastuu myös taiteen kenttää laajemmin.

Juontaja [00:19:28]: Kyllä, ja olit jo hyvin lähellä tätä aihetta, mutta haluaisin puhua lisää tästä estetiikasta, että mitä tämä asia tarkoittaa estetiikan suhteen. Mielestäni nähtävissä on jo monia signaaleja siitä, että jonkinlainen uudelleenkäytön tai käytetyn estetiikka vahvistuu koko ajan. Tietenkin nuoret ovat jo vuosikausia käyneet ostamassa vaatteet paljon käytettynä ja tavallaan jonkinnäköinen patinan tuleminen on ollut havaittavissa, ja ehkä ihmiset haluavat sen uuden kiiltävän muovipinnan sijaan tarinoita ja historiaa ja jonkinnäköistä syvyyttä. Ehkä tämä keskustelu ennallistamisesta ja kaikesta tällaisesta liittyy myös siihen, että tavallaan on oivallettu se, että uusi ei välttämättä aina olekaan suotuisaa kehitystä. Jos palaamme siihen arkkitehtuuripolitiikkaan, niin tämä koskee oikeastaan myös tätä hierarkiaa, jonka sinä loit tähän ohjelmaan. Eli sinun ohjeesi on oikeastaan se, että sen sijaan... No, kerro lisää tästä sinun rakentamisen hierarkiastasi, sanotaan näin.

Puhuja 1 [00:20:32]: Tämä kulkee tämmöisellä otsikolla kuin "resurssitehokkaan rakentamisen hierarkia". Sen ajatus on siinä, että luoda tämmöinen teoreettinen malli siihen, miten meidän tulisi rakentaa tämän rajallisen planeetan resurssien puitteissa. Ensimmäinen ykkösprioriteetti, kaikkien paras vaihtoehto, on olla kokonaan rakentamatta. Ei tehdä mitään, vaan käytetään pelkästään olemassa olevia tiloja sellaisenaan. Siihen liittyy se ajatus, että meidän, tilojen käyttäjien, tulisi tässä olla valmiita silloin sopeuttamaan omia tilallisia tarpeitamme tilojen antamiin mahdollisuuksiin. Ei ehkä aina ideaalia. Sen jälkeen seuraavaksi paras vaihtoehto olisi taas muokata olevassa olevaa tilaa sellaiseksi, että se vastaa meidän käyttötarpeitamme. Silloin käytetään jonkin verran resursseja, mutta se on huomattavasti parempaa kuin sitten se viimeisin vaihtoehto, johon päädyttäisiin silloin, jos ei mitenkään voida sopeuttaa olemassa olevia tiloja eikä korjata, eikä edes laajamittaisesti peruskorjata, niin silloin olisi se viimeinen vaihtoehto rakentaa uutta. Kuten ymmärrettävää on, niin tämä on aika teoreettinen malli, joka pyrkii lähinnä viestimään niistä prioriteettijärjestyksistä, eikä se sellaisenaan tietenkään kaikille sovellu. Mutta tärkeintä olisi pyrkiä ratkaisemaan ne tilalliset tarpeet kuluttamatta lisää energiaa ja materiaalia.

Juontaja [00:21:57]: Kyllä. Eli yksi oli, että hyödynnä vajaakäyttöisiä tiloja, kaksi, kunnosta ja korjaa olemassa olevia rakennuksia, kolme, lisärakenna nykyisen pohjalle ja neljä, rakenna uutta, siellä vasta viimeisenä. Minä aina mietin, kun tietenkin työssäni luen kaiken näköisiä poliittisia ohjelmapapereita sun muita ja mietin, että miksi näitä tehdään, että kuka näitä lukee, ja näitä on kauhea määrä, mikä näiden funktio on. Niin miten sinä näet, että miksi tämä on tärkeä paperi? Miten sitä voi hyödyntää?

Puhuja 1 [00:22:30]: Arkkitehtuuripolitiikka on ikään kuin pehmeähkö ohjauskeino. Sehän ei ole millään tavalla velvoittava. Se ei ole laki, että näin tai noin olisi tehtävä. Arkkitehtuuripolitiikka ohjaa erilaisia yhteiskunnan osa-alueita ja vaikkapa kaupunkien omaa tekemistä, joka liittyy jollain tavalla rakennussuunnitteluun tai maankäytön suunnitteluun. Sillä on paikallisia yhtymäkohtia kaupunkien ja seutujen omiin alueiden käyttö- ja arkkitehtuuritavoitteisiin ja valtakunnan tasolla vastaaviin tavoitteisiin. Mutta lakihan se ei ole, että se on pehmeä ohjausinstrumentti. Mutta minusta on tärkeää, että tällaisia tehdään ministeriöiden taholta, että ikään kuin ilmaistaan se tavoitetila ja tahtotila, mikä valtioneuvostolla on. Minusta on hyvä sanoittaa, mikä on ministeriöiden ja poliittisten päättäjien tavoite ja toive siitä suunnasta, mihin arkkitehtuuri Suomessa kehittyisi. Mutta totta kai kaikki ymmärtävät, että eihän tätä arkkitehtuuria tietenkään ohjata mitenkään top-down-tyyppisesti, että Arkadianmäeltä sanotaan ja sitten kaikki arkkitehtitoimistot piirtävät sen mukaisesti. Sehän olisi ihan hassu ajatus. Mutta silti on musta tärkeää, että se on julkilausuttuna, että mitkä on niitä laajempia konteksteja, mihin myös arkkitehtuuria ja rakennettua ympäristöä pitää peilata.

Juontaja [00:23:56]: Onko se vähän sellainen keino myös kytkeytyä johonkin ylemmän tason tavoitteisiin? Ajattelen, että varmaan tämä arkkitehtuuripoliittinen ohjelma on ehkä linjassa, sanotaan vaikka jonkun YK:n Agenda 2030-tavoitteiden kanssa ja sitten Maailman talousforumin Davoksen julkaisujen ja lausuntojen kanssa, ja myös tämä New European Bauhaus on jotenkin semmoinen kanava ymmärtää maailmanpolitiikan keskeisiä käsitteitä ja arvoja ja suuntaa tällä hetkellä. Käytännössähän näiden kautta myös varmasti jotenkin ohjataan käytössä olevia resursseja. Jos mietin, että taiteen edistämiskeskuskin on tämmöinen rahoittava taho, niin varmasti nämä tavoitteet on jotenkin sisäistetty meidän kaikkien arvoissa, että me ymmärrämme, että YK:n Agenda 2030, vaikka me emme osaa niitä tavoitteita, niin me tiedämme, että se puhuu kestävästä kehityksestä ja tämän tyyppisistä asioista ja että nämä on nyt niitä tärkeitä teemoja, joihin halutaan oikeastaan kaikilla tasoilla, Suomen tasolla ja maailman tasolla puuttua. Sitä kautta ehkä voi myös tällä tavalla tiukan käytännön näkökulmasta sanoa, että näihin asioihin varmaan halutaan ohjata niitä resursseja.

Puhuja 1 [00:25:14]: Joo, kyllä, samaa mieltä olen tuosta tulkinnasta. Mutta se ohjaaminen on ehkä juuri nimenomaan tavoitteen asetantaa ja suuntaviittoja, mihin suuntaan resursseja olisi vietävä. Mutta on hyvä ajatella myös näin, että joku YK:n Agenda 2030, mikä on todella hyvä ja tärkeä taustadokumentti, niin sekään ei ole mikään täydellinen eikä viimeinen sana. Uutta vastaavaahan aletaan kohta puhua ja nikkaroimaan. Ajatellaan vaikka YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden seitsemän eri osa-alueen kaikkia lukemattomia alakohtia, niin siellä on paljon sellaisia, jotka ovat keskenään jännitteisiä. Silloin tulee aina punnittavaksi, että mitä priorisoidaan, kuka priorisoi ja missä yhteydessä priorisoidaan. Se on yksi niistä funktioista, mikä tuolla arkkitehtuuripoliittisella ohjelmalla myös on, että se on Suomen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma. Silloin siinä pyritään vähän peilaamaan, mitkä ovat juuri tässä meidän tilanteessamme tärkeitä asioita.

Juontaja [00:26:11]: Tässä loppuun haluaisin vielä kysyä, että mitä haluaisit nostaa siitä apolista ja ehkä tässä New European Bauhausista? Voit sanoa sieltä suoraan jotain tai ylipäätänsä, mikä on se sinun mielen päälläsi oleva tärkein asia?

Puhuja 1 [00:26:27]: Mielestäni tärkeintä on se, että meidän olisi mahdollisimman nopeasti hyväksyttävä se tosiasia, että tähän johtanut kehityskulku, vaikka se on tuonut paljon hyvinvointia, niin sitä on mahdoton jatkaa. Meidän on todella muutettava se tapa, miten me suunnittelemme ja rakennamme ympäristöämme. Tämä nykyinen tapa kuluttaa rajallisen planeetan resursseja on tuhoisa meille ja kaikille muille eläville tällä pallolla. Tämä murros, joka onneksi näyttää jo hieman olevan käynnissä, edellyttää hyvin syvällistä itse tutkiskelua, mutta myös eri tavalla eri taiteen muotojen mukaan ottamista, koska tämä ei tule olemaan helppo murros, mutta se on välttämätön.

Juontaja [00:27:10]: Näihin sanoihin on hyvä päättää. Kiitos paljon, Matti Kuittinen.

Puhuja 1 [00:27:14]: Kiitos.

[äänite päättyy]