Kansainvälinen Ii | Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä

Me ollaan yhdistetty se taidepuisto niin, että siellä keskellä kulkee semmoinen rata. Kesäisiin siellä pystyy kulkea esimerkiksi rollaattorilla tai pyörillä tai kävellen ja katselee niitä taidetteoksia ja talvella se jäädytetään, eli siellä pääsee luistelemaan. 
Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä. Podcast taiteen ja kulttuurin tekijöiden hyvinvoinnista ja kulttuurin hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista kuntalaisille. Tämä on Taiteen edistämiskeskuksen podcast, joka on toteutettu Mielenterveyden työkalupakki hankkeessa. Me nostamme hyvien esimerkkien voimalla kulttuurillippuja kunnallisiin salkoihin kautta Suomen. Minä olen Lotta Londroos, näyttelijä, ratkaisukeskeinen valmentaja ja kulttuurikansalainen. Tässä jaksossa lumoudumme Pohjoispohjanmaasta, Ii:n kunnasta, jossa pääsemme kuulemaan 2006 perustetusta taidekeskus KulttuuriKauppilasta, kansainvälisyyttä tarjoavasta kulttuuritoiminnasta ja sen voimasta meille kertoo kulttuurituottaja Katri Haapakoski ja kunnanjohtaja Marjukka Manninen. Ulottaakohan Oulu, kulttuuripääkaupunki 2026 lonkeronsa Ii:n asti. Jaksossa esittelemme myös hailuotolaisen kuvataiteilija, kuvanveistäjä ja Anni Rapinojan, joka kertoo taiteen tekemisestä, sen voimasta ja vaikuttavuudesta, merkityksellisyydestä jota vain kulttuuri tuottaa. Annilla on toive kuntapäättäjille. 
 

Olemme täällä Ii:ssä taidekeskus KulttuuriKauppilan tiloissa ja tänään mun kanssa on keskustelemassa Ii:n kunnanjohtaja Marjukka Manninen. Hei! 
 

Terve! On mukava olla mukana. 
 

Kiva kun pääsit. Ja Kulttuurikauppilan kulttuurituottaja Katri Haapakoski. Hei!
 

Terve! 
 

Marjukka, sä oot ollut nyt Ii:n kunnanjohtajana reilun neljä vuotta. 
 

No itse asiassa kolmen vuotta tulee aprilipäivänä täyteen. 
 

Okei. No mikä on ollut sulle positiivisin yllätys Iiläisissä? 
 

Mä olen ollut aika monessa kunnassa hommissa ja itse asiassa välillä tuolla sote-puolellakin ja palasin sitten takaisin kuntamaailmaan. Kyllä mä tykkään Ii:ssä siitä, että täällä on varsin ketterä meininkin. Ja sitten niinku nämä taide asiat, kulttuuri asiat, kestävyys asiat on tosi syvällä tässä kokonaisuudessa. Ja sitten hyvä porukka, joka toteuttaa näitä asioita sillä tavalla läpi leikkaavasti. Yhdistetään aika poikkeuksellisella tavalla sekä kulttuuria että liikuntaa. Ja rakennetaan semmoista hyvinvointi kokonaisuutta näiden pohjalta. 

Kuulostaa hienolta. Entäpä Katri, sä oot ollut reilun vuoden tässä kulttuurituottajana. 

Kyllä joo. 

Minkä katsot tällä hetkellä isoimmaksi onnistumiseksi? 

No ne on ehkä sellaisia pieniä hetkiä, mitä tulee joka päivä melkein. Sellaisia, että huomaan, että joku päiväkotilainen kokee elämyksen kun pääsee taiteen äärelle. Tai on myös huikeita isoja kansainvälisiä taiteilijoita ja niiden hienoja teoksia. Vaikee nostaa yhtä tiettyä asiaa. Ehkä ne kohtaamiset ylipäätä erilaiset kohtaamiset on hienointa. 

Joo. 

Ja mä luulen, että se kaikkein hienoin, niin kun täällä on nimenomaan se monipuolisuus, joka sitten mahdollistaa myöskin hyvin eri tasoisen osallistumisen kulttuuri ja taide asioihin. Ja siitä halutaan pitää kiinni. Että on tavallaan sitä aika korkea tasoistakin ja kansainvälisen tason taide asiaa esimerkiksi  ton residenssin kautta ja sitten taas toisaalta on hyvinkin sellaista maanläheistä, kaikki pystyy osallistumaan tyyppistä asiaa. Paneudutaan kohta KulttuuriKauppilaan vielä tarkemmin, siihen mitä kaikkea tämä instituutio on syönyt. Mutta puhutaan Ii:stä hetki, Ii:stä kuntana. Mitäs kulttuurille kuuluu Ii:ssä, Marjukka Manninen?

________________________________________

No kulttuurille kuuluu ihan hyvää Ii:ssä. Noin vuosi sitten me oltiin jopa tässä kulttuurikehto kilpailussa MTV:n kulttuuri gaalassa kolmen parhaan joukossa. Ja se tietyllä tapaa, vaikka palkinnot on palkintoja, mutta se antoi myös meille sellaisen hyvän leiman, että oikealla tiellä ollaan. Ja musta meillä on pystytty myös hyvin tekemään kulttuuria silleen, että se on läpileikkaava, ja että se on tietyllä tapaa aitoa. Vaikka jonkinasteista vastakkainasettelua voi meilläkin olla, mutta ei isoa. Siitä halutaan pitää kiinni kyllä jatkossakin.

Entä Katri, sun perspektiivistä minkälaista elinvoimaa kulttuuri tuo tänne Ii:n?

Meillä on tosi paljon erilaisia tapahtumia, työpajoja. Eli aika vireää mun mielestä. Se, mikä mua ehkä yllätti, kun tulin tänne, niin se, että miten paljon suhtaudutaan positiivisesti tähän. Tosin monet kenen kans tehdään yhteistyötä, on se sitten seurakunta tai tekninen toimi, tai että kaikki tahot myös kunnassa on mukana siinä ja on sillä, että yes tehdään tämä. Se ehkä yllätti mua, koska saattaisi olla myös niin, että siellä olisi sellaista, että ei tämä onnistu. Ja tämä ei kuulu meille, niin sellaista ei ole oikeastaan ollenkaan. Lähinnä aina, vaikka mitä ehdotetaan, niin sanotaan, että jes onnistuu ja laitetaan tämä tapahtumaan.

Voisin ehkä vähän kertoa ja kuvata sitä, miten me ollaan organisaatioon rakennettu tämä taide- ja kulttuuri mukaan, koska se ei ole ehkä ihan tavallinen tapa tehdä sitä. Me tehtiin reilu kolmen vuotta sitten strategiaa ja tehtiin aika iso hallinnon uudistus. Kuntakentässä nyt on paljon muutoksia kuin sote-synty ja niin edespäin. Me tehtiin semmonen hyvinvointijohtajan kokonaisuus ja hyvinvointitoimiala. Siellä on siinä kokonaisuudessa on kulttuuri, kirjasto, taide, hyvinvointi, liikunta ja sitten myös yhdyspinnat ja osallisuus. Se paletti minusta rokkaa aika hyvin ja tuottaa aidosti sitä hyvinvointia. Siitä ehkä saa myöskin se oikeutus sille kokonaisuudelle. Musta on tosi hienoa esimerkiksi se, mitä KulttuuriKauppilan alaisuudessa tehdään. Kaksi asiaa, jotka näyttäytyvät kuntalaisille. Toisaalta se, että aina kun meillä on residenssissä taiteilijoita tai tapahtuu jotakin, niin heidät otetaan myöskin mukaan siihen yhteisöön ja esimerkiksi lapset ja nuoret pääsevät tekemään aina jotakin. Silloin he pääsee myös nauttimaan siitä sekä kansainvälisyydestä, mutta myös hyvin erilaisesta taide jutuista. Toinen asia, mikä on hyvä, että on pyritty kestävään kokonaisuuteen, että esimerkiksi kun on Art Ii Biennal, joka toinen vuosi, niin siellä tehdään ympäristötaideteoksia ja ne kaikki on enemmän tai vähemmän sijoitetaan tuohon meidän ympäristötaidepuistoon. Eli se rakentuu palainen palaselta ja sinne jää pysyvä jälki aina siitä kyseisestä tapahtumasta. Sitten me ollaan yhdistetty se taidepuisto niin, että siellä keskellä kulkee sellainen rata. Olisiko se joku 600 metriä vai mitä se olisi pitkä? Ja kesäisin siellä pystyy kulkea esimerkiksi rollaattorilla tai pyörillä tai kävellen ja katsoa niitä taideteoksia ja talvella se jäädytetään, eli siellä pääsee luistelemaan ja se on koko perheen paikka, sinne pystyy aikuinen käveleen vieressä ja lapsi luistelee ja tai sitten siellä on myös potkureita, meillä tuolla pajalla kunnostettiin muutama potkuri. Siellä on puolenkymmentä potkuria, siellä voi lainata ja käydä kiertämässä sen. Sitten vielä tuo meidän tekninen puoli teki siinä semmoset hienot valot, joita pystyy ohjaamaan, esimerkiksi itsenäisyyspäivänä oli sinivalkoinen valaistus siellä ja uutena vuotena ei ollut raketteja, vaan oli valoshowta, eli värikästä valoa siellä radalla ja silloin sitä pysty myös ympäri vuorokauden, täällä pimeälläkin seudulla, niin kulkemaan sitten tai käydä luistelemassa. 

Onko millaista palautetta kuntalaisilta tai kommentteja, tuleeko teitä joku nykimään hihasta ja kertomaan, miten nämä asiat vaikuttavat? 

No kyllä noista, varsinkin näistä, että on helppo lähestyä matalalla kynnyksellä olevista asioista, niin tulee paljon hyvää palautetta ja niissä on vielä pyritty siihen, että eri ikäisille löytyisi aina se tarttumapinta myöskin ja kyllä meillä nähdään niin kuin aidosti taide ja kulttuuri hyvinvoinnin lähteenä. 

Mitenpä sitten Ii tässä suuren kaupungin Oulun kupeessa ja nyt Oulu kulttuuripääkaupungin 2026 hanke, kovaa tohinaa käynnissä. Miten Ii profiloituu, niin kuin eroaa Oulusta ja pitää omaleimaisuutensa, mutta sitten taas tapahtuuko yhteistyötä?

Yhteistyötä tehdään tosi paljon sekä Oulun kanssa, että muiden kuntien kanssa, että meillä on esimerkiksi residenssitaiteilijoita, jotka työskentelee Ii:ssä ja työskentelee Oulussa ja työskentelee muissa kunnissa. Sitten meillä on nuorten air taideresidenssi verkosto, joka yltää Hailuodosta Kuusamoon ja tosi paljon tehdään yhteistyötä. 

Mä näen tosi isona asiana Oulu 2026 sen, että siinä on erilaisia kuntia ja erilaisia toteuttajia mukana. Se tuo siihen monipuolisuutta ja tuo myöskin erilaisia lähestymiskulmia. Hyvää yhteistyötä ollaan heidän kanssa nyt tämänkin teeman alla tehty ja meillä itse asiassa oli heidän kauttaan kansainvälistä mediaa tässä olisiko pari viikkoa sitten. Meillä tulee olemaan silloin 26-vuonna, meillä on kunnan puolelta ajateltu, että me laitetaan niitä juttuja, jotka meillä ehkä joka tapauksessa järjestettäisiin, niin on sitten laitettu sen sateenvarjon alle. Eli meillä tullaan 26-vuonna järjestämään sekä ilmastonareena, että sitten tuo... No siinä tulee Nätte pikniikki siihen samaan. Ja sitten myöskin Akola järjestää tämmöisen Akola-foorumin. Ja mitä muuta meillä siinä on? 

Art Ii Biennaali. Eli sitten avajaistapahtuma lumi ja jää-taidetapahtuma. Ja siihen oma leimasuuteen niin jotenkin toi eläväkulttuuriperintö on tosi tärkeä asia mun mielestä tällä alueella ja uittoperinne on tosi tärkeää tälle alueelle ja nyt ollaan kokoamassa tämmöistä uitto viikkoa täällä tämmöistä tapahtuma viikkoa, jossa sitten erilaiset kyläyhdistykset ja muut toimijat sitten yhdessä tuo siihen omia tapahtumia, niin toi on kanssa jotakin semmoista nimenomaan tälle alueelle ainutlaatusta, joka on varmasti kiinnostavaa niin kuin kävijöille ja sitten toisaalta taas vahvistaa sitä paikallisidentiteettia.

Tiesitkö? WHO suosittelee jäsenvaltioitaan käyttämään kulttuuria osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja terveydenhuoltoa. Lähde WHO. 

Mennäänpä tähän paikkaan missä tällä hetkellä istutaan eli tosiaan taidekeskus KulttuuriKauppilaan ja kaikki kuulijat eivät välttämättä tiedä niin minkälainen kulttuuritoiminta täällä on kyseessä, mitä kaikkea täällä tapahtuu?

KulttuuriKauppila on osa Ii:n kunnan kulttuuripalveluita ja meillä on tässä kansainvälinen taideresidenssi ja sitten järjestetään erilaisia tapahtumia täällä, esimerkiksi valon juhlaa ja koordinoidaan taiteiden iltaa ja kesänäyttelyitä ja toki tosi iso tapahtuma meille on joka toinen vuosi järjestettävä Art Ii Biennaali ja lisäksi meillä on tässä kolmen kotitaiteilijan studiot tässä KulttuuriKauppilan rakennuksessa. 

Eli tässä on residenssitoimintaa, tässä on muutama rakennus, tuolla on taiteilijoiden ateljeet residenssi toiminnassa ja sitten tässä itse rakennuksessa on pysyviä taiteilijatiloja. 

Kyllä ja lisäksi me ollaan asiantuntijoina sitten Ii:n kunnan julkisen taiteen hankinnoissa ja huolehditaan myös sitten niistä.’
No mitä tällainen taide instanssi kun KulttuuriKauppila tuottaa sitten kuntalaisille? Eli miten tämä aika huikean toimintakeskus profiloituu täällä?

No musta se on tosi tärkeää, että täällä käy vieraita tuossa residenssissä, se tuo siihen niin kuin tavallaan muuttuvuutta ja monipuolisuutta ja juuri se, että sitten pyritään siihen, että myöskin lapset ja nuoret pääsee, että esimerkiksi taiteilijat vierailevat koulussa tai ovat jossakin meidän tilaisuuksissa ja siellä tekevät sitä taidetta kuntalaisten kanssa. Se on yksi puoli tätä kokonaisuutta mun mielessä tai kunnan näkökulmasta ja sitten toisaalta tämä pysyvät tilat täällä ja se, että pysyvästi tehdään ja muodostuu semmoinen tietynlainen yhteisö tähän, niin se on olennainen osa mun mielestä meidän kokonaisuutta.

Tässä koko ajan niin kuin jotenkin ollaan sen kysymyksen äärellä, että miten tämä kansainvälinen korkeatasoinen nykytaide ja sitten Ii:läinen kuntalainen, että miten tämä niin kuin linkitetään. On olemassa kulttuurikasvatussuunnitelma ja kulttuuripolku, jota noudetetaan, mutta tavallaan me myös ikään kuin räätälöidään se jokaisen taiteilijan kohdalla aina erikseen, että residenssitaiteilijat on hyvin erilaisia, heillä on hyvin erilaista osaamista, niin mikä sitten on juuri se tapa, jolla kukin taiteilija voi osallistua, niin aina mietitään se erikseen. Ja on löydetty nyt tosi hyviä tapoja, että meidän residenssitaiteilijat on pitänyt työpajoja, esimerkiksi Pohteen kanssa ollaan yhteistyössä ovat pitäneet kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille työpajoja, juuri nämä kouluvierailut, mistä Marjukka mainitsi, ja sitten esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta yksiköissä vierailee, eli osa tulee näistä kävijöistä tänne ja sitten osa on taas semmosia, että taiteilija menee sinne, missä ne ihmiset ovat.

Ja esimerkiksi tuossa viime viikolla, meillä oli ensimmäistä kertaa tämmöistä hyvinvointipuolen messut, jossa oli aika laaja kattaus meidän eri yhteisöjä ja toimijoita paikalla esittelemässä, minkälaista kaikkia mahdollisuuksia kuntalaisille ja vähän vieraillekin meillä täällä on, niin residenssitaiteilijat, että oli siellä paikalla, heillä oli siellä piste ja, sillä tavalla mukavasti mukana yhteisöä ja itse asiassa he olivat ollut myöskin tuolla kokeilemassa vähän lumilautailua, sillä tavalla semmosia erilaisen kohtaamisen hetkiä. 

Niin, ja vastavuoroista toimintaa, eli kuntalaiset ovat jotain ulkomaisille residenssi taiteilijoille, tai eivät he aina ole ulkomaisiakaan ja sitten taas toisinpäin he tuottavat jotain kuntalaisille. Eli tosi hienosti jotenkin ajateltu kokonaisuus.
Kyllä se on molemmille iso mahdollisuus ja laajentaa sitä meidän tarjontaa täällä. Ja sitten ehkä juuri se, että me avataan ja tehdään sitä aitoa yhteistyötä, kun vähän erilaisten, kuntalaisten kanssa, niin se myöskin vähentää sitä potentiaalista vastakkainasettelua, että mitä kulttuuria ja miksi tänne tulee joitakin muita, jotka hyödyntää meidän tiloja tai muita, niin semmosista keskustelua tosi vähän kuulee. Mutta se on, mä luulen, että se on yksi syy, että aidosti nähdään, että he myöskin tuovat tänne paljon juttuja.

Nyt meillä on just tällä hetkellä residenssissä vietamilaistaustainen Lê Quyên Nguyễn. En osaa ehkä lausua tätä nimeä oikein Quyniksi, häntä kutsutaan ja saksalainen Sebastian Kuhz. Ja he on tekemässä näyttelyä nyt Quyên valokuvaa ja Sebastian äänittää. Ja heidän kanssa on tosi paljon juuri puuttuu siitä, että esimerkiksi kun Basti on nyt käynyt äänittelemässä tätä Ii:tä, niin sellaiset asiat, jotka Ii:laisille voi olla tosi tavallisia, niin saattaa näin ulkopuoliselle olla tosi uutta ja kiinnostavaa, että hän kävi äänittämässä ääntä, mikä tulee kun hyppää avantoon ja sieltä veden alta tai sitä just potkukelkan ääntä tai suksien suhinaa tai lumen narsketta jalkojen alla. Ja Quyên valokuvaa hälle esimerkiksi tällaiset hetket, kun hengityksen huuru, joka näkyy hetken ilmassa ja sitten katoaa, niin jotenkin se, että kun he tekee näistä teoksen, niin myös sitten ehkä jotenkin se, että miten se näyttäytyy taas paikallisille, niin se voi tuoda jotain semmoista, että tavallaan mikä on arjessa läsnä joka päivä, mutta johon ei kiinnitä huomiota, koska se on niin tuttua. Ja sitten joku, joka tulee ulkopuolelta ja näkee tavallaan sen ainutlaatuisuuden, niin tässä on mun mielestä kans niin kuin jotain kiinnostavaa, että saattaa myös olla semmoista, että ehkä arvostaa jotain semmoista asiaa, mikä omassa arjessa on, mutta mihin ei välttämättä kiinnitä huomiota. 
Niin, me monesti tarvitaan joku ulkopuolinen, joka tunnistaa ne hienot jutut, jotka on muuttunut meille ehkä aika tavalliseksi ja tietenkin taiteen keinoin ja tällaisten ulkopuolisten toimijoiden keinoin, niin se tunnistus saa tietyllä lailla semmoisen arvostuksen ja leiman, mikä on iso asia. Ja mä näen meillä niin kuin myöskin sillä tavalla ton taide puolen ja kulttuuri puolen niin liittyy myöskin liikuntaan, että meillä halutaan niin kuin aidosti kehittää ihmisten luontosuhdetta. Meillä on strategiassa muun muassa lupaus siitä, että jokaisella Iiläisellä on 15 minuutin matkan päässä vähintään virkistäytymispaikka, mitä se sitten ikinä onkaan. Meillä on paljon luontoa, vesistöä, jokia ja meri tuossa vieressä, ihan koskematonta erämaata tuolla, kun mennään koillisosaan, se on ihan poronhoitoaluetta ja niin edespäin. Ja tämä tuo sen monipuolisuuden kaikkien saralle, mutta myöskin kulttuurin saralle. Ja toivon, että nuo residents taiteilijat varmaan joku vie ne tonne oikeasti soille ja hiihtämään, niin se voisi olla melkoinen kokemus. 

Tiesitkö? Unesco määrittelee kulttuurin näin: Kulttuuri on yhteiskunnan tai ihmisryhmän henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumus. Ja se sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset. Lähde, Unesco 

Katri Haapakoski, täällä on tämmöiset residenssiohjelmat luotu, missä on nimenomaan ympäristötaidetta ja sitten on kuntalaisten kesken taidetta. Kerrotko lisää niistä residenssi-ohjelmista vielä? 

Joo, meillä on kolme erilaista residenssiohjelma, artist in residence -ohjelma, jossa taiteilija pystyy enemmän keskittymään siihen omaan työhönsä. Sitten on tämmöinen sosiaalisen taiteen residenssiohjelma, mikä tämmöisen meillä olleen -22 vuonna päättyneen Lähde-hankkeen aikana luotiin sosiaalisen taiteen residenssiohjelma, jossa nimenomaan luotin näitä yhteyksiä erilaisiin, eli taiteilijat vierailee erilaisissa hoitolaitoksissa vanhusten parissa, mielenterveyskuntoutujien parissa ja tällaisissa erilaisissa yksiköissä, joka on tosi tärkeää myös taiteen saavutettavuuden näkökulmasta. 

Onko mitään esimerkkejä esimerkiksi tuosta ympäristö kautta ilmastoresidensiohjelmasta tai sitten tuosta kuntalaiselle suunnatusta tai esimerkiksi vanhuksille suunnatusta, jotain onnistumisia? 

Viimeisimpänä nousee mieleen tämä Talvikki Pisilä, mielenterveyskuntoutujien kanssa työskenteli ja he teki Valonjuhlaan tämmösen mielenjuhla-teoksen. Siihen pystyi osallistumaan tosi monenlaisella psyykkisellä voinnilla oman jaksamisen ja oman kunnon mukaan. Tosi merkityksellistä se että saa olla mukana tekemässä jotain yhdessä muiden kanssa josta tulee jokin julkinen teos. On avajaiset, on ensi-ilta ja Ja tulee sellaista henkeä että me tehtiin tämä yhdessä ja mä olen saanut olla mukana tässä ja nyt täällä on yleisöä kattomassa tota teosta, niin se on tosi tärkeää niille osallistujille. 

Kuulostaa ihan tosi hienolta tapahtumalta ja tosi tärkeältä. 

Se on minusta myöskin sitä aitoa hyvinvoinnin kokonaisuutta, että miten taiteen kautta voidaan saada se osallisuus ja muodostettua sitä kautta ihmisen hyvinvointia eteenpäin ja yhteisön hyvinvointia. 

Residenssitoiminta ja kansainvälisyys tuo selkeästi paljon lisäarvoa Ii:lle ja tietysti lisäarvoa näille tekijöille itselleen. Mikä on tällaisen toiminnan tulevaisuus? Mihin tämä voisi vielä parhaimmillaan kasvaa, jos haaveillaan suuria? 

Kyllähän varmasti jos ajattelen, minkä tahansa kunnan vetovoimatekijä ja elinvoima tekijöitä jatkossa, niin kuntien pitää pystyä tukeutumaan niihin omiin vahvuuksiin ja sitä kautta luoda se oma identiteetti ja ehkä tietyllä tapaa brandikin ja olla se vetovoimatekijä. Kyllä meillä, jos ajattelen Ii:tä, että meillä on paljon ympäristöön, ilmastoon liittyviä pitkäjänteistä työtä ja meillä on pitkäjänteistä ja monipuolista työtä kulttuurin saralla. Ne on sellaista, joka meillä näkyy ja tunnistetaan ja kyllähän ne kasvattaa sitä pääomaa ja kokonaisuutta ja tietyllä tapaa kuntien välisessä kilpailussa ja polarisoitumisessa. Olemme vähän toisin toimiva ja toisinajatteleva kunta ja mä uskon, että se on meidän vetovoimatekijä jatkossa entistä vahvemmin. 

Näkyykö tämä vetovoimaisuus siinä, että tänne esimerkiksi hakeutuu taiteilijoita tälle alueelle toimimaan, koska selkeästi kunnalta tulee tukea itsensä työllistäville taiteilijoille? 

No mä toivon niin että näin tapahtuu. Tiedän että meillä on täällä, ei pelkästään nää taiteilijat, jotka on tässä residenssissä, mutta meillä on enemmän tai vähemmän pysyvästi asuvia kulttuuripuolen ja ja taidepuolen ihmisiä. Moni heistä tulee myös ei pelkästään yhteisön ja residenssi asian takia, vaan myös meidän erittäin hieno luonnon takia, josta haetaan sitä inspiraatiota ja paikka on ehkä myöskin rauhottua. Meillä on myös aika korkeatasoisen musiikin harjoittajia, jolla on juuret täällä ja tämä on heille se henkireikä paikka myös. Tässä on tämmösiäkin ulottuvuuksia. 

Sepäse juuri tärkeää, että se niin sanottu aivovuoto tai taitovuoto ei valuu kaikki etelä-suomeen sinne resurssien perässä, vaan täällä on elinvoimainen Ii:n kunta, joka tarjoaa resursseja. Se on silloin se pitovoima, taiteilijoiden pitovoima. 

Kyllä ja tietenkin sitä toivoa ainakin, että me pystymme semmoista pohjaa luomaan ja se on ehkä myös asennekysymys tai aika paljonkin asennekysymys. Keskisuuri kunta mekin ollaan, tai joku voi sanoa, että pienehkö, mutta kuitenkin elinvoimainen kasvava ison yliopistokaupungin vieressä, jolla on oma brandinsa. Me ollaan helposti saavutettavissa ja ollaan tietyllä tapa saatu vähän maailman mainettakin sekä kulttuurin saralla, että myöskin ilmasto asioista ja energia asioista, niin ne vetää ja toivon, että ne vetää jatkossa entistä enemmän. Me voimme esimerkiksi taiteen ja kulttuurin saralla, että mitä vuosittain tehdään, ei välttämättä ole mikään maailman suurin asia, eikä se ole ylitsepääsemättömän suuri, mitä me satsataan. Mutta se, että me tehdään se niin kuin pitkäjänteisesti esimerkiksi tämän taideohjelman ja residenssiohjelmien kautta ja tämän tyyppisesti tai vaikka koko ajan kerryttämällä ympäristötaidepuistoa yhdistämällä sitä ennakkoluulottomasti muihin toimintoihin liittyen, vaikka liikuntaan tai hyvinvointiin kokonaisuudessaan. Niin sillä tavalla me saamme itsestämme tavallaan harkituin ja järkevin resurssein pitkäjänteisesti rakennettua ikään kuin itseä suurempi. Se on, ainakin henkilökohtaisesti ajattelen, että se on se meidän tavoite. 

Marjukka Manninen, onko tämmöinen tahtotila, kulttuurin tukemisen, ilmastotavoitteiden tahtotila helppo säilyttää kuntapäätännässä? 

Sen pitää tavallaan aina silloin tällöin lunastaa se oma oikeutuksensa. Että totta kai maailmassa tänä päivänä on järjettömän paljon vastakkainasettelua ja helposti voidaan ihan termien kautta löytää esimerkiksi poliittisen päätöksenteossa tässä genressä aika kovakin sota. Sitten toisaalta me pystymme osallistumaan siihen taiteeseen monipuolisesti ja se kerryttää meille tänne pääomaa. Me voidaan näyttää, että sillä on hyvinvointivaikutuksia ja sillä on vaikutuksia meidän pitovoimaan ja vetovoimaan. Se antaa oikeutuksen myös suhtautua avoimesti taiteeseen ja kulttuuriin, suhtautua avoimesti kestävyyteen ja semmoisen fiksuun tekemiseen. Mutta kyllä siitä keskustella pitää aina välillä ja sieltä pitää nostamaan eikä sitten myöskään, että vaikka meillä on tietyllä tapaa tavoitteena nähdä ja pystyä saamaan korkeatasoista kansainvälistä juttuakin, mutta se pitää aina pystyä kuitenkin löytämään se leveli, millä se korkealaatuinenkin tulee sitten lähelle kuntalaista. Me kuitenkin toimitaan yhteisillä rahoilla ja yhteisillä resursseilla ja kuntalaisten kanssa ja kuntalaisten tavallaan etu- ja takapihoilla. 

Kulttuurin tekijöiden kanssa ja taiteilijoiden kanssa tässä keskusteltuani, niin moni sanoo sitä, että kun taiteen ja kulttuurin vaikutusta on niin vaikea osoittaa, kun se ei oikein mene exceliin ja monesti se tarvitsee pitkäjänteistä työtä, jotta siitä tulee myös tuloksia näkyville. Mutta oletteko te täällä keksinyt jonkinlaisia mittareita, millä osoitetaan esimerkiksi kulttuurin hyvinvointivaikutuksia? 

Mä oon seurannut tätä keskustelua nyt varsinkin tässä leikkausten aikana ja tutkija Kaisa Murtoniemi, niin hän on nostanut paljon esiin väitöskirjassa ja mediassa sitä, että on taiteella on tullut tarve näiden leikkausten myötä jotenkin perustella rahallisesti ja laskennallisesti sitä olemassaoloa ja hänkin viittasi tähän Museoliiton julkaisuun, jossa oli laskettu että yksi museovierailu tuottaa 864 euron arvosta hyvinvointivaikutuksia. Tämä herättää kyllä paljon ajatuksia siitä, että onko se raha se jolla sitä kulttuuriin ja taiteen merkitystä perustellaan. Kuntastrategiassa keskiössä on se kuntalaisten hyvinvointi, niin toinen, mihin suuntaan helposti lähdetään, on hyvinvointivaikutukset, jossa on kuitenkin ikään kuin taiteen välinearvon ajatus. Monet taiteilijat puhuvat siitä, että taiteella on itseisarvo, mutta ei välttämättä osata avata sitä, mitä se itseisarvo on. Mä ajattelen sitä asiaa, niin että miten taiteen merkitystä aina uusillekin kuntapäättäjille voidaan perustella. Palaan yleisötyöhön, mitä aikaisemminkin puhuttiin. Taide jota tehdään, on elävässä suhteessa kuntalaisiin monissa eri elämänvaiheissa. Ihmisillä on aitoa kokemuksellista tietoa, että meillä on sen faktatiedon lisäksi, että näin monta kävijää oli ja hyvinvointivaikutuksia, mutta lisäksi on aitoa kokemuksellista tietoa siitä, miten taide vaikuttaa monissa eri elämänvaiheissa.

Se on kuitenkin se, mihin mä näkisin, että sitä olemassaolon perustelua voidaan rakentaa. 

Jos mä nyt sitten ekonomin ja kunnanjohtajan näkemyksen tähän seuraavaksi yritän perustella, niin kyllähän se totta on, että euro puhuu, ja euro puhuu tässä maailmantilanteessa aika kovastikin. Ja tietyllä tapaa toivon aina, että pystyttäisi näyttämään se arvo, mikä taiteella ja kulttuurilla on. Riippuen kohderyhmästä niin kannattaa nostaa erilaisia teemoja ja pystyä jollakin tapaa näyttämään. Jos meillä on isoja tapahtumia ja muita, niin sehän poikii tosi isoa näkyvyyttä ja vetovoimaa, ja ihan majoitusta ja työpaikkoja. On hyvä välillä vähän palata siihen ja laskea niitä auki. Se on kuitenkin iso ja niitä hyvinvointivaikutuksia, esimerkiksi  meillä nyt kun on näitä kuntoutujia ja muita, että millä tapaa se vaikuttaa. Ja tietenkin se, että kuinka paljon ja mitä voi saa ja kannattaa eurottaa, niin on aika monipuolinen kysymys, josta voi aika pitkäänkin keskustella. Se mitä toivoisin, että vaikka nyt aika jyrkälläkin tavalla leikataan, niin taiteesta ja kulttuurista, kuin kaikista muustakin, niin välttämättä se, että sitten aletaan vastakkain asettelemaan siinä tilanteessa tai surkuttelemaan sitä että ihan tolkuttomasti, niin mä en näe, että se välttämättä vie eteenpäin. Se ehkä vielä enemmän tekee siitä kuilun ja se tekee myöskin jollekin leirille helposti sen mahdollisuuden vastustaa tätä. Ja sillä tavalla toivoisin aina, että myöskin sitten nähdään se yhdessä tekemisen ja se monipuolisuuden merkitys, että ei lähdetä hakemaan niitä äärilaitoja ja sitten käymään sotaa siitä ja miettimään, että mihin puolueeseen kukakin kuuluu tai mihin ryhmään kukin kuuluu. Ja musta me ollaan onnistuttu tasapainoilemaan, toivottavasti onnistutaan jatkossakin just sillä monipuolisuudella ja sillä tietyllä läpileikkaavuudella. Meillä on meidän strategiassa on neljä painopistettä, siellä on vahva ja kestävä kasvu, henkinen hyvinvointi, luonnonläheinen Ii ja systeeminen muutos. Ja tällä nelikolla mun mielestä taiteella ja kulttuurilla on kaikissa näissä neljässä pisteessä oma tilansa. Ja se on myöskin sellainen ja siihen liittyvä yhteisöllisyys ja osallisuuden tuntemus. Niin se on se, mikä liimaa myöskin näitä asioita. Esimerkiksi se, että me pystytään ikään kuin tämmöisen systeemisen muutoksen, joka kuulostaa hienolta, mutta mä haluan nähdä siinä alla verkostot ja sen eri tavalla tekemisen ja vähän poikkeuksellisenkin yhteistyön mahdollisuuksien rakentamisen. Ja verkostot on ne sitten kansallisia tai kansainvälisiä, niin ne liikkuu siinä muutoksen tekemisen kokonaisuudessa. Ja se on musta semmonen iso mahdollisuus. 

Tässä on puhuttu taiteen ja kulttuurin tuomasta hyvinvoinnista. Siitä voiko sitä mittareilla mitata ja osoittaa, mutta mitenpä yksittäisen taiteilijan hyvinvointi? Ajattelen, että täällä on ulkomaisia taiteilijoita, jotka tulevat, eivä välttämättä ole koskaan käyneet Suomessa ja tulevat pohjoisen kuntaan Ii:n. Miten heidän hyvinvoinnistaan, mielen hyvinvoinnista ja työkyvystä pidetään täällä KulttuuriKauppilassa huolta? 

No taiteilijat, jotka tulee meille, on tietenkin hyvin erilaisia, niin kuin me kaikki ihmiset keskenämme hyvin erilaisia ollaan. Silloin heidän tarpeet ja toiveet voivat olla myös hyvin erilaisia. Joku toivoo nimenomaan sitä rauhaa ja keskittymistä omaan työhönsä ja pyritään se tarjoamaan. Ja sitten osa toivoo taas nimenomaan sitä yhteisöllisyyttä ja kontaktia paikallisiin. Silloin pyritään järjestämään niitä mahdollisuuksia sen lisäksi, että toki sitten halutaan esitellä niitä luontopaikkoja ja tällaisia virkistyspaikkoja ja mahdollisuuksia tekemiseen, mitä täällä on. 

Kuunnellaan millaisia ajatuksia kuvataiteilija, kuvanveistäjä Anni Rapinojalla on yhteisön merkityksestä taiteilijalle. 

Olen Anni Rapinoja, kuvataiteilija, kuvanveistäjä ja kokonaan nykyään työskentelytapani ja on tehdä luonnon kanssa yhteistyötä. Eli että työskennellä luonnonmateriaaleilla. Esimerkiksi pajunkissat on ollut hyviä. Niistä olen tehnyt erilaisia kenkiä, laukkuja ja järviruoko on hyvä. Erilaisia värejä eri vuodenaikoina, siitä olen tehnyt turkkeja, hattuja. Nämä ihmisen maailmasta olevat työt ovat tällaisia kuvaa, että ihminen on osa luontoa. Siinä on ihmisen maailman muodot, mutta materiaalit tulee luonnosta. Sitten on erikseen luonto, esimerkiksi iso sarja luonnonvalot, jotka olivat viime kesänä Mäntän kuvataideviikoilla katosta roikkumassa, kun korkeintaan kattokruunuja 11 kappaletta, tehtynä hirven papanoista, jäniksen papanoista ja rusakon papanoista. Ne ovat mielestäni aika sakraaleja. Luonnosta löytyy materiaaleja, mutta on kulkemista ja katsomista. Sitä kautta löydän materiaalin ja kokeilujen kautta, että voiko tätä käyttää. Työ- ja vapaa-aika ei hirveä selkeästi eroa toisistaan. Kun mä teen luonnonmateriaaleilla, niin se alkaa kulkemisesta, katselemisesta ja kuuntelemisesta, jatkuu keräilynä ja on kaikkia on yhtä aikaa. Eli työtä ja vapa-aikaa. Arvioisin, että oman työkykyni olevan hyvä, ehkä jopa todella hyvä. Kun ajattelee minun ikää, että olen 75-vuotias. En osaa enkä halua lopettaa tekemistä. Koe edelleen niin mielenkiintoiseksi tekemiseni. Sitä kautta tietenkin elämäni ja olemisenikin. Tämä kaikki, tämä mun työskentely, kun se on kulkemista, tutkimista, keräämistä, kokeilemista, onnistumista ja epäonnistumista. Tämä kaikki, niin kuin pitää sitä mielen hyvinvointia yllä. Sitten, tähän mielen hyvinvointiin kuuluu kylläkin, että ei pelkästään työ, siihen kuuluu kuntosalilla käyminen, lenkkeileminen ja asuntovaunu matkailu. Uutena tulee ensi kesänä vielä veneily. Välillä tuntuu kyllä, että onkohan jotain jo liikaa, mutta ei mitään oikein halua ottaa pois. Mä oon muuttanut tänne Hailuotoon vuonna -84 taiteilijana, silloin kuin myös kuvaamataidon opettajana. Niin oli kyllä semmoista ennakkoluuloja ja saattoi olla vieroksumista, saattoi olla jopa eristämistä. Mikä on aika luonnollista silloin kun uusi ihmeen tulee, jos sillä on joku vähän epätavallinen ammatti. Mutta sitä kautta kyllä suoraan hyväksyntääkin heti oli sitten pikkuhiljaa, mutta sitten se selvästi lisääntyi, kun yhteisön ulkopuolelta alkoi tuolla hyväksyntää ja tiedotusta ja julkisuutta, niin oli ehkä helpompi hyväksyä sitten täälläkin. Se varmaan on aika luontaisesti tällainen kehitys asioilla. Hailuoto on nykyään hyvin myönteinen paikka minulle asua. Varmaan hyvin moni tuntee ja tietää minut ja juttelee minun kanssa. Mä koen, että kuulun joukkoon. Hailuotoon hiljattain perustettu tällainen luonnontaiteen museo, ja siinä on alanimikkeenä Anni Rapinoja. Tässä on tekstinä, minkä siinä on kirjoitettu: museo on Anni Rapinojan nimeä kantava museo, joka vaali ympäristötaiteilija Anni Rapinojan henkistä perintöä. Museon seininä toimii Hailuodon saarta ympäröivä Perämeri. Museo vaalii ja nostaa esiin Hailuodon saaren erityispiirteitä, luontoarvojen ja yhteisöllisyyden säilyttämisen sekä globaaleja ympäristökysymyksiä. Sitten kuntapäättäjille voisi terveisiä lähettää, että kulttuuri ei ole heittopussi. Kulttuuri on kansakunnan tärkeää pääomaa. Se oikeastaan määrittää mitä olemme ihmisinä. Se rakentaa identiteettiämme. Kulttuurialan rahoituksesta päätettäessä, se tulisi nähdä investointina joka kohentaa kansantaloutta ja hyvinvointia. Kulttuuri on kunnan vetovoimatekijä ja merkittävä brändinrakentaja. Kulttuuri lisää resilienssiä. Sitä me tällä hetkellä tarvitsemme erityisen paljon. 

Kuulimme Hailuotolaista taiteilijaa, kuvataiteilija, kuvanveistäjä, Anni Rapinojaa, joka kertoi hyväksynnän merkityksestä. Kun hän oli tullut hieman tuntemattomana hailuotoon asumaan ja taiteilijana, häntä ei ensin otettu yhteisöön ja pikkuhiljaa yhteistyö on kasvanut siihen, että hailuotoon on perustettu Annin nimeä kantava luonnontaiteenkeskus. Jotenkin tosi kaunis tarina siitä, että mitä merkitystä on hyväksynnällä taiteilijalle itselleen että hän voi alkaa kukoistamaan. Tuntuu, että täällä Ii:ssä tehdään asioita juuri samalla tavalla. Nimenomaan taitelijat pääsevät ääneen ja heidät hyväksytään ja heitä kunnioitetaan, ja heitä jopa pidetään kuin kukkaa kämmenellä. 

Minun mielestäni tosi koskettavaa, mitä Anni Rapinoja kertoi, mitä hän puhui tuosta resilienssistä ja suvaitsevaisuudesta. Sekä siitä, miten yhteisössä suvaitaan erilaisia ihmisiä. Mutta hieno näkökulma myös siihen, että mitä puhuttiin tästä, kun taiteen arvosta tai taiteen tukemisen perusteluista, että mielen joustavuutta ja avartumista uusille ihmisille ja erilaisille tavoille katsoa maailmaa ja suvaita erilaisuutta, että yksi tärkeä syy olla taiteen äärellä. 

Tietyllä tapaa, mitä esimerkiksi kunta tai yhteisö sen hyväksynnän ja asenteen lisäksi voi luoda niitä mahdollisuuksia toteuttaa. Jos halutaan konkreettisesti auttaa, niin löytää jotakin hankkeita. Tai kun tehdään joka tapauksessa jotakin, on se vaikka ympäristön kohdentamista tai joku rakennus tai joku tämmönen, otetaan jossakin vaiheessa mukaan myöskin teilijat tekemään sinne jotakin, joka parantaa sitä lopputulosta ihan varmasti, mutta siinä myöskin näytetään, että he ovat osa sitä yhteisöä. Välillä nämä onnistuu, aina ei. 

Siinä lähti aika hyvät terveiset kuntapäättäjille ympäri Suomen, että ottakaa taiteilijat mukaan päätöksentekoon, mutta myös hankkeiden rakentamiseen. Entäpä Katri Haapakoski, minkälaisia terveisiä lähettäisit kuntapäättäjille ympäri Suomen? 

Käykää ainakin itse aktiivisesti tutustumassa siihen, että mitä siellä omassa kunnassa tapahtuu ja minkälaista taidetoimintaa siellä on ja tavatkaa niitä tekijöitä ja toimijoita ja taiteilijoita ja miettikää yhdessä, että mikä tässä toimii ja mitä voisit tehdä vielä paremmin. 

Ja älkää rakentaa kun vastakkainasettelua, vaan nimenomaan miettikää, että onko tämä yksi tapa tehdä siltaa tässä maailmassa. 

Minä kiitän keskustelusta ja esimerkillisestä toiminnasta taiteen ja kulttuurin saralla. Kiitos, Ii:n kunnanjohtaja Marjukka Manninen. 

Kiitoksia, oli mukava olla keskustelemassa ja toivottavasti näistä on iloa tai sitä nimenomaan hyvää esimerkkiä muillekin. 

Kiitos ja ihanaa kevään odotusta Katri Haapakoski. 

Kiitos täällä ihanasti aurinko paistelee ja kevättä on tosiaan ilmassa. 

Kiitos teille. 

Kiitos. 

Kiitos.

Kunnon kulttuuria kunnallisissa kehyksissä. Podcast-taiteen ja kulttuurin tekijöiden hyvinvoinnista ja kulttuurin hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista kuntalaisille. Podcast on osa mielenterveyden työkalupakki -hanketta, yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Työterveyslaitos, Muusikkojen liitto, Teatteri ja-mediatyöntekijöiden liitto sekä Cupore. Hanketta toteutetaan Next Generation EU-rahoituksella. Kuuntelethan hän myös muut jaksomme.