Taiken kuntailtapäivä: Kuntien yhteistyön mahdollisuudet kulttuuripalvelujen tuottamisessa
Operaatio Pirkanmaan kokemuksista tulee kertomaan projektipäällikkö Ilona Kyykoski Tampereen kaupungilta. Kainuun liitolta projektikoordinaattori Joni Kinnunen avaa ylimaakunnallisen yhteistyön mahdollisuuksia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteishankkeissa. Lisäksi kuulemme Kainuun liiton roolista kehittämisessä ja hankkeistamisessa.
Viitasaaren vapaa-aikapalvelujen johtaja Jorma Rihto tuo esille kuntayhteistyön mahdollisuuksia ja mahdollisia haasteita kuntien omassa palvelutuotannossa.
Lumovoimaa kulttuurista on Rantasalmen, Joroisten, Juvan ja Sulkavan yhteishanke, missä kehitetään alueen kuntien sekä kulttuuri- ja luovien alojen ammattilaisten, harrastajien, yhdistysten sekä paikallisten yritysten välistä alueellista yhteistyötä ja palveluita. Kokemuksista tulevat kertomaan hankekoordinaattori Riitta Kärkkäinen ja Rantasalmen kunnan kulttuurikoordinaattori Eija Guttormsen.
Taiken kuntailtapäivät ovat etätapahtumien sarja, jossa tartutaan kiinnostaviin teemoihin kunnan kulttuuritoiminnan ja taiteen alalta. Käytännönläheisiin esimerkkeihin tutustutaan keskustellen.
Ilmoittautuminen
Tilaisuuteen tulee ilmoittautua etukäteen ilmoittautumislomakkeen kautta.