Länkkäreiden jäljillä - osa IV: Kati Andrianov | Artikkeli
Uusia versoja loppuun palamisen tuhkasta
Katriina ”Kati” Andrianov tunnetaan taiteilijana parhaiten aikuisille suunnatuista nukketeatteriesityksistä. Tutkijana hänen erityisalansa on esitystutkimus. Viime vuosikymmenen puolivälissä Andrianov havaitsi itsessään loppuun palamisen merkkejä.
”Pitkällisen freenä yksinpuurtamisen ja lopulta tohtorinväitöksen jälkeen minulla ei ollut mitään sanottavaa taiteen eikä tieteen keinoin”, Kati Andrianov sanoo.
”Olin tyhjentynyt omista aiheistani, joista olisin voinut tehdä puheenvuoroja tähän maailmaan.”
Kati halusi kuitenkin jatkaa työtä esittävän taiteen äärellä jossakin muodossa. Kuopiossa vuonna 2016 avautunut läänintaiteilijan paikka tarjosi tähän ratkaisun. Samalla löytyi työyhteisö, jollaista Kati oli yksinäisten puurtamisvuosiensa aikana kaivannut.
Alueellisuus oli Kati Andrianovin työssä alusta saakka vahvasti läsnä. Vaikka hän itse asuukin Akaan Viialassa, sukellus Kuopion alueelle tuntui luontevalta.
”Ymmärsin, että minun tehtäväni olisi tuoda vähän happea sinne.”
Kati jaottelee hapenkuljetustehtävänsä kahteen osaan. Toinen oli uusien ilmaisutapojen ja uudenlaisen ajattelun esittely alueen taiteilijoille ja toinen liittyi taiteilijan itsensä työllistämisen mahdollisuuksiin ja työelämätaitoihin.
Uusissa ilmaisutavoissa oli kyse esineilmaisun mahdollisuuksien tutuksi tekemisestä lisänä työkalupakkiin eikä siitä, että pohjoissavolaisten olisi pitänyt laajalti omaksua uusi taiteenala.
Kati Andrianov sanoo tykästyneensä moniin nukketeatteritekniikoihin, mutta varjoteatterista hän ei ollut erityisemmin pitänyt. Pohjois-Savossa innostuttiin kuitenkin juuri varjoteatterista. Tuore läänintaiteilija oli aluksi epäuskoinen: voiko tosiaan käydä niin, että juuri se aihe, josta hänellä on vähiten tietoa ja annettavaa, ottaa tulta.
”No, se otti, minä en voinut sille mitään – ja nyt siellä yksi sun toinen käyttää valoilmaisua ja varjoilmaisua monipuolisemmin kuin ennen. Mutta minusta länkkärin tärkein tehtävä on edistää sitä, mikä kentällä on jo heräämässä – ei juntata läpi omia mieltymyksiään. Työ on parhaimmillaan vastavuoroista, ja olenkin nykyään onnellinen varjoteatterifani.”
Iso Minna ja pärjäämisen filosofia
Kuva: Kuvia vapaudesta, tasa-arvosta ja rakkaudesta (2018). Ohjaus: Paula Vilmi & Anne Salmi. Kuvakaappaus. Video: Merja Palm.
oli yksi Kati Andrianovin läänintaiteilijakauden huippukohtia. Isoon Minnaan liittyvät luvutkin ovat suuria: osana Suomen satavuotisjuhlintaa toteutettu projekti tuotti kahdeksanmetrisen Minna Canth -nuken ja herätti sen henkiin satojen ihmisten yhteistyönä.
”Sitä tehtiin monessa paikassa ja se oli minun isoin panokseni Kuopion ulkopuolella.”
Ison Minnan herätessä henkiin näyttämöllä Katin silmäkulmat kostuivat. Yhteisöllisyys ja taiteen kyky yhdistää kansallisesti ja kansainvälisesti tulivat todeksi.
”Minulle tuli vähän yllätyksenäkin, että Minna Canthin hahmo on ihan oikeasti rakastettu Pohjois-Savossa, todella elävää perintöä.”
Projektissa oli mukana nukketeatterin ja teatterin ammattilaisten lisäksi hyvin monenlaisia ihmisiä. Esimerkiksi liikuntavammaisuus ei ollut osallistumisen este.
Kati Andrianov puhuu ”pärjäämisen filosofiasta”. Läänintaiteilijan tehtävä on antaa taiteilijoille ja yksittäiselle ihmiselle mahdollisuuksia pärjätä – ja tätä tavoitetta voi edistää monin tavoin.
Työmahdollisuuksien lisääminen on ollut yksi osa Katin pärjäämisen filosofiaa. Ison Minnan tapauksessa työmahdollisuuksia syntyi yhteisötaiteen kautta, mutta opetusta ja koordinointiakaan ei sovi unohtaa. Kati puhuu myös taiteilijoiden osuuskuntien puolesta ja siihen liittyvän sparraamisen hyödyllisyydestä.
”Kaikki eivät saa apurahaa, kaikki eivät pääse vossiin – joten tuotantovälineet kannattaa ottaa hallintaan, ja yhteiskunnallinen toimijuus ei vähennä taiteilijuutta.”
Kati toteaa, että apurahaa odottaessa elämä menee nopeasti, jos sen antaa mennä. Muitakin elannon hankkimisen keinoja kannattaa miettiä.
”Osuuskunta on vain aatteellisen yhdistyksen liiketoiminnallinen vastinpari. Se ei ole mitään pelottavaa yrittäjyyttä, ei tarvitse yrittää yksin.”
Verkostoituminen niin maan sisällä kuin kansainvälisestikin on osa pärjäämistä. Uudet kontaktit ruokkivat luovuutta ja voivat synnyttää myös työtilaisuuksia.
Lokakuussa 2018 Kuopiossa järjestetyssä Kuopion ja Tampereen taiteilijat löysivät Katin mukaan toisensa.
Nukketeatteriala järjestäytyi puolestaan valtakunnalliseksi verkostoksi seuraavana vuonna.
”Olin kokoon kutsumassa nukketeatterialan valtakunnallista verkostoa. Sen perustamiskokous oli Kuopiossa. Työpajan avulla ryhmäydyttiin, ja siitä sikisi erilaisia asioita. Verkoston nimi Nanatu on lyhenne nukketeatterialan näyttötutkinnosta ilman ääkkösiä. Työpajan australialainen vetäjä innostui niin paljon, että hän perusti kansainvälisen verkoston, johon Suomen verkostolla on suora pääsy. Seuraan jatkossa, mitä nanatuiset tekevät – ja kuulun heihin tietysti tutkinnon puolesta itse.”
Läänintaiteilijan työstä ja titteleistä
Kati Andrianov sanoo työnkuvansa muuttuneen niin, että ensimmäisten kolmen vuoden aikana hän edisti työskentelyedellytyksiä enimmäkseen yhdistyneinä taiteellisiin sisältöihin, mutta viimeisten parin vuoden aikana painopiste on siirtynyt työelämätaitojen sparraukseen. Osittain muutokseen on vaikuttanut tavoitteellinen käynnistäminen vuonna 2018.
”Laskin juuri 2020 toteutuneen projektibudjetin. Prekariaattipäivä-seminaarin tapaisiin työelämätaitojen sparrauksiin siitä resursoitiin 63 prosenttia, uuden taiteilijaverkoston toimintatapojen juurruttamiseen 24 prosenttia ja puhtaasti esittävien taiteiden edistämiseen Pohjois-Savossa 13 prosenttia.”
Koronapandemian yksi vaikutus on Katin mukaan ollut se, että alueellisia toimenpiteitä on viety verkkoon ja siten laajemmin saavutettaviksi.
”Kuopiolaisella TE-toimistolla on oma suoratoistostudio ja kanava, johon he tekevät lähetyksiä. Siinä tulee kevätpuolella free-taiteilijoille neljä ohjelmaa, joissa Taike on mukana.”
Kati Andrianovin mukaan läänintaiteilija-nimikettä käyttävää työntekijää on kentällä aivan varmasti helpompi lähestyä kuin asiantuntijaksi kutsuttua. Samalla hän painottaa, että niin läänintaiteilijan kuin taiteilijankin työ on sisällöllisesti nimenomaan asiantuntijatyötä.
”Ja myös virallisesti esimerkiksi TE-palveluiden työpaikkaluokituksessa.”
Oma taiteilijuus voi olla osa helppoa lähestyttävyyttä. Omakohtainen kokemus ja ymmärrys taiteilijana elämisestä on tärkeää.
”Olen ruvennut ymmärtämään ’läänin’ yksinkertaisesti sanana, joka kiinnittää taiteilijan tiettyyn alueeseen kentän mielissä. Jos siis halutaan edistää taidetta paikallisesti, ’läänintaiteilija’ on mielestäni osuva nimike.”
Jos läänintaiteilijan työn fokus taas vaihdetaan alueesta sisältöihin ja toiminta-alue on valtakunnallinen, jokin muu nimike olisi Katin mielestä parempi.
Läänintaiteilijan oman taiteellisen työn kieltämisen vuodet ovat Kati Andrianovin mukaan olleet erikoista aikaa.
”Tätä kieltoa olen minäkin saanut jatkuvasti selittää kentällä.”
Oman taiteellisen työn jakson paluu vaikutti Katin kohdalla siihen, että hän allekirjoitti jatkosopimuksen ja pysyi Taikessa neljä vuotta ja kymmenen kuukautta. Hän sanoo jatkuvan palvelemisen ja taiteen asian edistämisen vaativan veronsa. Irtautuminen taiteilijan rooliin on tärkeää myös oman jaksamisen kannalta.
”Toki ott-aika, kolme viikkoa vuodessa, on todella lyhyt, vaikka sen pitäisi yhteen pötköön. Täysin toisenlaiseen työmoodiin laskeutuminen kestää muutaman päivän, joskus koko ott:n ajan.”
Kati Andrianov kokeili erilaisia jaksotuksia ja totesi parhaaksi malliksi kolmen ott-viikon sijoittamisen kokonaisuudessaan juuri ennen vuosilomaa.
”Perälauta ei siintänyt silmissä koko ajan. Sain myös rauhan viraston sisällä, kun automaattiseen vastaajaan voi kirjoittaa paluupäivän tarpeeksi kauas.”
”Jos aloittaisin kauteni alusta nykyisillä tiedoillani, käyttäisin rohkeammin puheenvuoroja viraston sisäisissä kokouksissa. Vaatisin työnohjausta enkä suostuisi kantamaan niin sanottua alkuahdistusta yksin. Minulle kerrottiin vertaistukena heti alussa, että ensimmäisenä vuonna läänintaiteilija ei tiedä mitä tehdä, toisena hän jo tietää ja tekee niin paljon, että uupuu, ja kolmantena vuonna valmistellaankin jo loppuraporttia. Kutsuin itse tuota ensimmäistä jaksoa alkuahdistukseksi. Minulla se kesti noin viisi kuukautta. Yrittäisin myös aktiivisemmin päästä yksinäisyydestä yhteyteen talon sisällä.”
”Läänintaiteilijan työssä minut yllätti positiivisesti itse kenttä. Tulin alueelle ulkopuolelta, mutta vastaanotto oli positiivinen. Ideoihini on lähdetty mukaan eikä positiivista palautetta ole säästelty. Olen tästä hyvin kiitollinen.”
”Negatiivisesti yllätti viraston sisäinen hierarkkisuus, kilpailuhenkisyys ja läänintaiteilijan asema pahnanpohjimmaisena.”
”Jos saisin hetkeksi diktaattorin valtuudet, käynnistäisin laadullisen tutkimuksen, jossa kartoitettaisiin sekä nykyisten että aiemmin palvelleiden läänintaiteilijoiden työn vaikuttavuutta kokemuksellisuuden kautta.”
Läänintaiteilija eli länkkäri on myyttinen olento: läänit on lakkautettu yli kymmenen vuotta sitten ja läänintaiteilijan oma taiteellinen työkin on tarkoin säädeltyä. Juttusarjassa Länkkäreiden jäljillä taiteilija-asiantuntija Raimo Pesonen selvittelee kautensa päättävien läänintaiteilijoiden kokemuksia ja näkemyksiä työstään.
Sarjan aiemmat osat: