Uutinen

Satakunnan läänintaiteilijat esittelivät Taiteen edistämiskeskusta Kiinassa

SAMK järjesti yhdessä Satakuntaliiton ja Taiteen edistämiskeskuksen Porin sivutoimipisteen kanssa tammikuun alussa matkan Kiinaan, Porin ystävyysalueelle Changzhouhun sekä Shanghaihin.

Delegaatiossa mukana olleet Taiteen edistämiskeskuksen Satakunnan läänintaiteilijat Marjo Heino ja Karoliina Suoniemi edistivät satakuntalaisen kulttuurin ja taiteen tunnettavuutta sekä tunnustelivat mahdollisuuksia kulttuurin ja taiteen vientiin esimerkiksi Suomen Shanghain pääkonsulaatissa, Shanghain alueen suomalaisten yhteisöissä ja Suomi-koululla.

Shanghain alueella asuu noin 800 suomalaisen yhteisö ja siellä toimii myös Suomi-koulu. Yhteisön edustajilleen esiteltiin satakuntalaisen lastenkirjallisuuden lisäksi valtakunnalliseen Suomi 100 -ohjelmaan kuuluvaa 100visio -hanketta, jossa suomalaiset koululaiset tekevät uuden itsenäisyysjulistuksen, vision Suomen seuraavalle sadalle vuodelle. Matkan aikana käytiin myös neuvotteluja erityisen Changzhou-viikon järjestämisestä Porissa kesäkuun 2017 alussa. Viikon tarkoituksena on esitellä Changzhoun kulttuuria; musiikkia, tanssia ja kädentaitoja.

Erityisesti vauvojen värikylpy herätti suurta kiinnostusta ja sille arveltiin olevan paljon mahdollisuuksia Kiinassa, jossa urbaanit nuoret perheet ovat hyvin kiinnostuneita lasten harrastustoiminnasta. Myös kirjailijavierailuista, prosenttiperiaatteesta, mahdollisista käännöksistä sekä näyttelyviennistä keskusteltiin. Tapahtumat tulevat olemaan myös osa Kiinan ulkosuomalaisten Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Läänintaiteilijat jatkavat nyt Suomessa yhteistyötahojen kanssa matkalla syntyneiden ideoiden jatkovalmistelua.

Matkalle osallistui Satakuntaliitosta maakuntajohtaja Pertti Rajala, hallintojohtaja Jukka Mäkilä ja Satakunnan Suomi 100-aluekoordinaattori Susanna Virkki, Satakunnan ammattikorkeakoulusta projektipäällikkö Markku Paukkunen, neljän suomalaisen hoivapalveluyrityksen johtoa, kahden toisen asteen oppilaitoksen edustajat sekä Satakunnan läänintaiteilijat Marjo Heino ja Karoliina Suoniemi.

Kuva poistettu. Kuva poistettu.

Kuva poistettu. Kuva poistettu.

Lisätietoja:

Läänintaiteilija Karoliina Suoniemi, [email protected]

Läänintaiteilija Marjo Heino, [email protected]