Kulttuuri ja taide ovat asuinpaikkakysymyksiä

Inarissa kulttuurikeskustelu käynnistyi vauhdilla, kun selonteon pääsihteeri Liisa Suvikummun fasilitoimassa paneelissa opiskelija Aino-Maija Mäenpää, museojohtaja Taina Pieski, muusikko ja äänialan ammattilainen Nicholas Francett sekä media-alan yrittäjä ja kirjailija Inari Fernandez totesivat kulttuurin olevan yhdistävä tekijä meille kaikille. Kyse ei ole vain pienen joukon etuoikeudesta, eliitin huvista tai jostakin, mitä mennään jonnekin harrastamaan – vaan asia, joka tällaisena polarisaation aikana meitä yhdistää ja tuo lähemmäksi toisiamme. Nopeasti päästiin käsiksi myös siihen, mitä kaikkea valtakulttuurilla olisi opittavaa saamelaisilta. Tähän teemaan Taiken johtaja Kaisa Rönkkö oli osin omassa alustuksessaan jo johdatellut pohtiessaan onko suomalainen kulttuuri vaarassa. Se ei ole kohdannut samanlaista uhkaa ja suojelemisen tarvetta – esimerkiksi Baltian maissa tarve oman kulttuurin suojeluun on ollut konkreettisempi. 

Avoin ja monikulttuurinen yhteisö 

Vaikka saamelaiset ovat ylpeitä omista juuristaan, vaalivat kulttuuriaan, ja se on alati läsnä – on yhteisö pohjoisessa silti avoin, vastaanottavainen, monikulttuurinen ja kansainvälinen. Oman kulttuurin vaaliminen ja arvostaminen ei ole siis minkäänlainen vastavoima avoimuudelle ja tervetulleeksi toivottamiselle, vaan nämä näkökulmat toimivat saumattomasti yhteen. Useampi tilaisuuteen saapunut kertoi muuttaneensa alueelle viisi tai kymmenen vuotta sitten ja esimerkiksi yleisöstä Marita Mäenpää kertoi jopa löytäneensä paikallisen kulttuurin myötävaikutuksella yhteyden omiin savolaisiin juuriinsa – hän arvioi, ettei yhteyttä omilla kotiseuduilla varmaan olisi syntynyt. Mäenpää ajatteleekin kulttuurisen itsetunnon valuvan saamelaisilta myös muille inarilaisille.

Museonjohtaja Taina Pieski avasi omissa puheenvuoroissaan sitä, miten saamelaiskulttuurista ei voi erottaa taidetta tai kulttuurintuotoksia, vaan kyse on kokonaisuudesta, jonka kivijalkana on perustuslain kirjaukset oikeudesta ylläpitää omaa kulttuuriaan. Kulttuurin elinehto on kieli ja kielet, eikä kulttuuria voi erottaa luonnosta tai yhteisöstä. Kieleen liittyvät selkeimmät edunvalvontatavoitteet ja vakavimmat uhkakuvat. Ajankohtaisina teemoina nousi esiin myös esineiden palauttaminen eurooppalaisista museoista sinne, minne nuo esineet kuuluvat, takaisin alkuperäiskansalle, Saamenmaalle. Esineistön kanssa tehtävä työ vaatii resursseja ja juuri nyt asia on noussut keskusteluun Euroopassa – samaa työtähän on tehty Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja muutaman kymmenen vuoden ajan. Erityisen vakavaa olisi, jos resurssien kapeneminen vaarantaisi tätä työtä. 

Oma kieli – oma kulttuuri

Yleisökeskustelussa saamelaiskäräjien puheenjohtaja Piritta Näkkäläjärvi alleviivasi saamen kielten olevan saamelaisille edelleen kaikkein tärkein asia; kieli siirretään tuleville sukupolville ja se on yhteys muuhun kulttuuriin. Hän kertoi kulttuurin olevan myös infrastruktuuria, joka tukee hyvää elämää. Kulttuurikeskusten kautta tavoitetaan saamelaiset lapset ja nuoret. Kolmantena näkökulmana Näkkäläjärvi toi esiin kulttuurin työllistävän vaikutuksen alueella. 

Aiemmin paneelikeskustelussa Taina Pieski oli kertonut, miten konkreettisesti Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen ja Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan sijoittuminen juuri Inariin on se syy, että Inarin kirkonkylällä, kylän raitin varrella, on kaksikin hyvää ruokakauppaa, hyviä ravintoloita, palveluita ja hotelleja, jotka muuten vierailummekin aikaan olivat ääriään myöten täynnä. Taloudellinen merkitys on siis Inarille suuri. Myös yleisökeskustelussa todettiin, että tiloihin sijoittaminen on välttämätöntä – tarvitaan kokoavia paikkoja, joissa järjestää konsertteja, esitysvierailuja tai yhteisön omaa toimintaa.

Maantiedettä ei voi Lapissa unohtaa 

Läänintaiteilijakauttaan Taikessa lopetteleva saamelaiskulttuurin läänintaiteilija Auri Ahola toi väkevästi esiin, miten hän näkee kulttuurin ja taiteen asuinpaikkakysymyksenä. Aholan tanssitaiteilijakollegat voivat päättää asuvatko Lontoossa tai Tampereella, mutta hänen yhteisönsä on Inarissa. Siellä Ahola haluaa myös kasvattaa lapsensa saamelaiseen kulttuuriin, sillä Inarissa hän pääsee saamenkieliseen kouluun ja Inarissa on hänen yhteisönsä.

Pohjoisessa yksilön merkitys korostuu, mutta yksilökin on osa yhteisöä, eikä yksilön merkityksen korostuminen ole pois yhteisöltä. Kouriintuntuvasti tätä kuvattiin siten, että jos alueella asuu taiteilija, taidetarjontaa on – jos hän muuttaa pois tai kuolee – taidetarjontaa ei ole. Paneelissa media-alan yrittäjä ja kirjailija Inari Fernandez mainitsi, miten moninaista tarjontaa Utsjoella on kansalaisopistossa, mutta tarjonta on suoraan riippuvaista alueella asuvista tekijöistä. 

Toisaalta esille tuli, miten tärkeää niin perheen kuin muunkin yhteisön tuki ja kannustus on nuorille taiteilijoille, joita yhteisöstä nousee. Nicholas Francett kertoi, miten paljon merkitystä vaikkapa jazz-leireillä ja erilaisilla tapahtumilla on hänelle ollut. Välimatkat toki tuovat erityisesti nuorille haasteen päästä toiminnan äärelle, kertoi lukiolainen Aino-Maija Mäenpää. 

Pohjoinen kansainvälisyys

Pohjoisessa toiminta, tekeminen ja elämä on toisella tavalla kansainvälistä kuin etelän suurissa kaupungeissa. Siinä missä kansainvälistä vientiä tavoittelevat katsovat Helsingistä Eurooppaan ja jättävät pohjoisen selkänsä taakse, on Saamenmaalla luontevaa toimia kolmen valtion alueella – rajat menettävät merkitystään. Tavallinen suunta on katsoa pohjoiseen, vaikkapa Norjaan, eikä suinkaan kaukana olevaan Helsinkiin. Työtä tehdään, elämää eletään ja kulttuuria kulutetaan monen valtion alueella. 

Inarin keskustelu oli arvokas muistutus moninaisuuden merkityksestä ja erilaisista näkökulmista. Moninaisuudesta toki siitä näkökulmasta, että miten erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä Suomen valtion alueella asuu ja toimii, mutta moninaisuutta myös taiteilijuuden, kansainvälisyyden, aikakäsityksen ja tekemisen tapojen suhteen. Kiitämme Inarin tilaisuuteen osallistuneita arvokkaasta keskustelusta ja vastaanottavaisuudesta.

Seuraava kulttuuripoliittisen selonteon aluetapahtuma on Jyväskylässä 21.3.2024.