Artikkeli

Eikka Alatalon sirkusesitys on täynnä vaarallisia tilanteita ja kasariheviä

Eikka Alatalo tekee ekologista sirkustaidetta kiusaamista vastaan. Motör Circus -esityksessä yhdistyvät sirkustaide ja Alatalon lapsuudessaan aloittama musiikkiharrastus.
Henkilö on ilmassa basson kanssa spagaattiasennossa. Taustalla on minibussi ja soittolaitteita.
Kuva: Ahti Kannisto

Eikka Alatalon Motör Circus -esitys huokuu energiaa, vaarallisia tilanteita ja 80-luvulta vaikutteita ottavaa hevimusiikkia. Tämän ohessa tapahtuu akrobatiatemppuja, tikapuilla tasapainoilua ja fyysistä komiikkaa. Musiikin lisäksi esityksessä hyödynnetään muutoinkin kasarihevistä tuttua estetiikkaa: Alatalo esimerkiksi soittaa kitarasooloja spagaattiasennossa ja huudattaa yleisöä.

– Kaikkihan tietävät, että musiikin saralla saavutettiin huippu 80-luvulla ja melkein kaikki sen jälkeen on vain toisintoa ja yrityksiä päästä samalle tasolle.

Motör Circus tapahtuu Volkswagen-minibussin ympärillä, jolla Alatalo myös kulkee esiintymispaikoille.

– Kasariheviestetiikka sopii vanhan ruosteisen Volkkarin kanssa yksiin. Sieltä hienhajuisen keikkapakettiauton tavaratilasta makuupussin alta löytyy se sama täysillä tekemisen eetos, joka jää monesti vajaaksi tehotuotetun musiikkibisneksen kontekstissa.

Alatalon esityksessään käyttämä minibussi kulkee bensiinin sijaan sähköllä. Hän muunsi 1970-luvulla valmistetun kulkuneuvon sähköautoksi täysin omatoimisesti.

– Alkuperäisen bensamoottorin kanssa Volkkari kulutti paljon bensaa, haisi ja piti kovaa ääntä. Nyt ajaminen on halpaa, hiljaista ja päästötöntä. Ennen kuin kukaan ehtii kommentoida akkumineraalien louhimisesta, kerrottakoon, että kaikki komponentit, mitä käytin sähköautomuunnoksessa, on kierrätetty kolariautosta.

Henkilö makaa maassa. Taustalla on savua, minibussi ja infokyltti.
Kuva: Tapio Koskinen

Sirkustaidetta kiusaamista vastaan

Motör Circus -esityksen kiertueilla Alatalo on esiintynyt muun muassa kouluissa, päiväkodeissa, festivaaleilla, perhetapahtumissa, vastaanottokeskuksissa, palvelutaloissa ja kehitysvammaisten toimintakeskuksissa.

– Näissä tapahtumissa nimenomaan erilaiset ihmiset pääsevät kohtaamaan toisiaan ja olemaan läsnä esittävän taiteen äärellä. Tämä on hienoa ja kaunista.

Teemana kiertueella oli kiusaamisen vastustaminen. Aihe inspiroi Alataloa, koska hän on itse kokenut kiusaamista.

– Kiusaaminen pitää nostaa ihmisten tietoisuuteen. Se ei ole kadonnut mihinkään, sitä tapahtuu kaikkialla. Kiusaamisesta helposti vaietaan ja keskusteltuani yläastelaisten kanssa, he sanovat, että eivät edes uskalla kertoa, jos näkevät tai kokevat kiusaamista. Häpeän pelko on kova.

Kiertue oli osa Alatalon käynnistämää Ota muut huomioon -kampanjaa, jonka tavoitteena on saada ihmiset kiinnittämään huomiota siihen, miten kohtelee muita.

– Huomaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä paljon sellaista, että ei oteta toisen tunteita huomioon. Tämä voi johtua siitä, että käytetään paljon laitteita, kommunikoidaan viesteillä eikä puhuta suoraan päin naamaa. Toisaalta se johtuu siitä, että lapset, nuoret ja aikuiset ovat aika eristäytyneitä omiin porukoihin. Ei hyväksytä erilaisuutta. Tätä haluaisin purkaa.

Henkilö hyppää pystyssä olevilla tikkailla. Taustalla on minibussi.
Kuva: Isak Stockås

Ympäristöystävällisempää taidetta

Motör Circusta on markkinoitu ekologisena sirkusesityksenä. Pohjana väitteelle esityksen ekologisuudesta on esimerkiksi se, että Alatalo käyttää esityksessä ja kiertueilla sähköautoa, jotta päästöt olisivat pienemmät.

Alatalo kokee, että taide on tehokas keino vaikuttaa ilmastoasenteisiin.

– Pelkät tutkimustulokset ja numeroiden pyöritteleminen paperilla eivät tee ympäristötekoja näkyväksi. Taiteen kautta asia tehdään helpommin ymmärrettäväksi ja siihen voidaan liittää jokin muukin tunne kuin ainainen ilmastoahdistus. Taiteen avulla voidaan herättää keskustelua aiheesta ja päästä samalle aaltopituudelle.

Alatalo kuitenkin katsoo, että asioiden esiin nostamisen lisäksi taiteilijoilla on varaa myös itse toimia ympäristöystävällisemmin esimerkiksi kierrättämällä välineitä, materiaaleja ja rekvisiittaa.

– On ristiriitaista, että uutta teknologiaa rahoitetaan valtavasti samoin kuin uusia tuotantoja sekä hankintoja. Myös esityksiä voisi kierrättää ja jatkojalostaa. Esitysten elinkaari on Suomessa harmittavan lyhyt.

Alatalo kritisoi arkirealismin puuttumista ympäristökeskustelussa.

– Tuntuu, että joillakin taiteilijoilla homma menee rankasti lamaannuttavan ilmastoahdistuksen puolelle. Ei voida mennä esiintymiskeikoille, koska sinne pitää matkustaa autolla tai lentokoneella. Ei voida tehdä lapsia, koska hiilijalanjälki. Ratkaiseeko tämä mitään? Olisiko tämä mahdollista toteuttaa muilla keinoin, aiheuttamatta harmia luonnolle?

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt vuonna 2022 Eikka Alatalolle 7 000 euron kohdeapurahan Motör Circus -esityksen kiertuekuluihin.

Lue lisää rahoituksen saajien haastatteluita