Hanna Haaslahti tekee rohkeaa taidetta vaikeista aiheista
Hanna Haaslahden teoksissa katsojat laitetaan yllättäviin tilanteisiin. Katsoja saattaa esimerkiksi nähdä, kun hänen omien kasvojensa pohjalta luotu digitaalinen kaksonen on teoksessa kiusaaja. Kiusaamisen kohde voi olla näyttelytilassa samaan aikaan olevan katsojan digitaalinen kaksonen, mikä lisää tilanteen haastavuutta tällaiseen rooliin päätyneelle henkilölle.
Katsojan ja esiintyjän perinteisiä rooleja kyseenalaistavan mediataiteen tekeminen on kiehtonut Haaslahtea jo kauan.
– Opiskeluaikoina kiinnostuin, onko mahdollista luoda uudenlaisia esitystiloja, joissa ei olisi niin selkeitä roolijakoja, vaan katsojuus ja esittäjyys menisivät demokraattisemmin. Näitä ajatuksia tuki se, että tietokoneeseen saa kameran ja sensoreita. Tietokone pystyy myös aistimaan ympäristöä ja luomaan sille vastineita.
Mediataidetta pidetään omituisena ja vaikeana, mutta se ei ole sitä ihmisille, jotka ymmärtävät, miten tietokoneita huolletaan ja ylläpidetään.
Haaslahden taiteilijauran aikana teknologia on ottanut suuren harppauksen. Kun hän aloitteli uraansa, mediataiteen tekeminen edellytti ohjelmointiosaamista, mutta nykyisin se ei ole välttämätöntä. Haaslahti tekee teoksensa pääosin Unity-pelimoottorilla työryhmänsä kanssa.
Vuorovaikutteisen mediataiteen esille saamiseen liittyy haasteita, Haaslahti sanoo.
– Monilla museoilla ja taideinstituutioilla on tietoa, joka perustuu ei-vuorovaikutteiseen taiteeseen. Minunkaltaisille taiteilijoille on ongelma, että perinteisiltä taideinstituutioilta puuttuu konservaattoriryhmä, joka on perehtynyt tietoteknisiin haasteisiin. Mediataidetta pidetään omituisena ja vaikeana, mutta se ei ole sitä ihmisille, jotka ymmärtävät, miten tietokoneita huolletaan ja ylläpidetään.
Tilannekomediaa ja digitaalisia jälkeläisiä
Taike myönsi Haaslahdelle vuonna 2020 kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Apurahakaudella Haaslahti on työstänyt vielä julkaisematonta Ancestors-mediataideteosta, joka käsittelee perhenormeja.
– Onko väärin rakastaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä? Miksi se olisi väärin? Miksi meillä on tällaisia raja-aitoja? Toivon, että ihmiset voisivat miettiä omalta kohdaltaan tällaisia asioita. Varsinkin he, jotka ovat rakastuneet ihmiseen, jota yhteiskunta ei suvaitse. Teos pyrkii rakentamaan ihmisille paikan, jossa he voisivat miettiä perhettä, ja miten voisimme vapautua tällaisista rajoitteista.
Kukaan ei tietenkään halua takaisin ydinperheeseen, mutta mitä perhe voisi olla tänä päivänä?
Ancestorsin katsojat toimivat vanhempina teoksessa esiintyvälle virtuaaliselle perheelle. Katsojan kasvot siepataan, mallinnetaan ja yhdistetään toisen katsojan kasvojen kanssa. Kenenkään kasvoja ei siepata salaa, vaan jokainen tekee itse päätöksen, antaako luoda itsestään digitaalisen jälkeläisen.
– Molemmat vanhemmat pystyvät näkemään teoksen lapsen kasvoissa itsensä. Kysymys kuuluu: Millä tavalla olet vastuussa digitaalisesta jälkeläisestä? Oletko vastuussa myös puolisosta? Digitaaliset jälkeläiset ovat itsenäisiä: katsoja on vain esivanhempi, joka tarkkailee jälkeläistensä toimintaa.
Ancestorsin tyylilajina on tilannekomedia. Monille televisiossa esitetyille tilannekomedioille ominaiseen tapaan teoksen tapahtumaympäristönä on koti ja perhe. Haaslahti kokee, että tilannekomedia on suotuisa tyylilaji tarkastella perhenormeja, sillä ne kuvastavat usein oman aikakautensa käsitystä perheestä.
– Nykypäivänä on paljon yksinäisyyttä, puolisottomuutta ja sitoutumattomuutta. Se ei välttämättä ole sitä, mitä ihmiset haluaisivat. Luulen, että ihmiset haluaisivat perustaa perheen, mutta miksi se on niin haastavaa. Kukaan ei tietenkään halua takaisin ydinperheeseen, mutta mitä perhe voisi olla tänä päivänä?
Taidetta hankalista aiheista
Haaslahti on aiemminkin nostanut taiteessaan esille vaikeita aiheita, sillä esimerkiksi mediataideteos Capturedissa (2019) hän käsitteli kiusaamista. Teoksessa katsojan kasvot siepattiin ja asetettiin sattumanvaraisesti kiusaajan, kiusatun tai sivustaseuraajan roolissa toimivalle digitaaliselle kaksoselle.
Haaslahti kertoo, että osa katsojista on kokenut digitaalisten kaksosten luomisen heidän omien kasvojensa pohjalta epäasialliseksi.
– Tietenkään ei ole miellyttävä kokemus, jos oma digitaalinen kaksonen esiintyy teoksessa kiusaajana ja samassa tilassa on ihminen, jonka digitaalista kaksosta kiusaa. Toisaalta voi olla silmiä avaavaa nähdä itsensä roolissa, jossa ei halua itseään nähdä. Koen, että silloin on mahdollisuus ajatella ja käsitellä esteitä tai rajoja uudelleen.
Taiteeseen kuuluvat hankalat aiheet ja niiden anarkistinen, outo käsittelytapa.
Haaslahti kokee, että arkaluonteisten asioiden käsittely taiteessa ei ole helppoa.
– Nykyisin ei luoteta ihmisten kykyyn ymmärtää. Kaikessa pitää olla varovainen ja ei saa loukata ketään. Sitten he, joille tulee paha mieli, saavat määrittää koko kuvion.
– Esimerkiksi Captured käsittelee kiusaamista ja väkivaltaa. Jos taiteessa ei voi käsitellä näitä aiheita, onko siihen oikeus vain medialla? Taiteeseen kuuluvat hankalat aiheet ja niiden anarkistinen, outo käsittelytapa.
Rahoituksen saajat kertovat on artikkelisarja, jossa ääneen pääsevät Taikelta rahoitusta saaneet taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Haastatteluissa rahoitusta saaneet kertovat taiteestaan ja rahoituksen avulla toteuttamistaan projekteista.
