Hanna Kaihlanen teki lyhytelokuvan hyttysistä

Hyttyset ovat pienikokoisia ja päällisin puolin harmittoman oloisia, mutta todellisuudessa kyseessä on yksi vaarallisimmista eläimistä ihmiselle. Hyttysten levittämiin tauteihin kuolee vuosittain satojatuhansia ihmisiä.

Hanna Kaihlasen kiinnostus hyttysiä käsittelevän Hovering Over Us -lyhytelokuvan (2023) tekemiseen lähti ristiriidasta hyttysten koon ja niiden vaarallisuuden välillä sekä hyttysten torjumista varten kehitetystä teknologiasta.

– Hyttysiä tutkitaan, koska ne levittävät ihmisille vaarallisia tauteja. On kehitetty esimerkiksi kännykkäsovelluksia, joilla voi nauhoittaa hyttysten ääntä ja selvittää, onko lähellä oleva hyttynen kuolemanvaarallinen. Minusta kaikki tuollainen kuulostaa scifi-elokuvalta ja on todella kiinnostavaa.

Lyhytelokuvan käsikirjoittaneen ja leikanneen Kaihlasen mukaan teoksen lähestymiskulma ilmastokriisiin on kantaa ottavan sijaan tarkasteleva.

– Oikeastaan enää ei voida puhua siitä, tuleeko ilmastonmuutos vai ei. Minua kiinnostaa tutkia globaalien ja laajojen kehityskulkujen vaikutusta yksittäisille ihmisille ja heidän elämänkaarelleen.

Hovering Over Usissa ei käsitellä ainoastaan menneisyyttä tai nykyhetkeä, vaan suunnataan katse myös tulevaisuuteen.

– Lähtökohtana oli pyrkiä kuvittelemaan, mitä ilmastokriisin eteneminen käytännössä tarkoittaa meille. Se ei tarkoita sitä, että maailma yllättäen jonain päivänä tuhoutuu, vaan millaisia sopeutumiskeinoja meidän täytyy omaksua. Millaisia keinoja meidän esimerkiksi täytyy käyttää, jotta voimme yhä elää täällä ja mitä muutoksia ilmastonmuutos tuo meidän jokapäiväiseen arkeemme.

Videomateriaalia Youtubesta

Kaihlasen kanssa lyhytelokuvaa oli tekemässä muutaman henkilön työryhmä, johon kuuluivat äänisuunnittelija ja säveltäjä Ville-Matti Koskiniemi, toinen leikkaaja Sini Kononen, kuvaaja Charlotte Forsgård sekä näyttelijä Henriikka Heiskanen. Apuna oli myös hyttysiin erikoistunut tutkija Lorna Culverwell, joka antoi Kaihlaselle taustatietoa ja lainasi tutkimusvälineitä.

Hovering Over Us on arkistomateriaalista rakennettu kollaasi, joka liikkuu dokumenttielokuvan ja fiktion välimaastossa. Elokuvassa käytettyä arkistomateriaalia Kaihlanen etsi varsinkin Youtubesta. Kaihlanen ei ollut suunnitellut tarkasti elokuvan rakennetta, vaan se muodostui verkosta löydetyn videomateriaalin pohjalta.

– Työtapani on kokeileva ja leikkausvetoinen. Elokuvan tyyli, kieli ja kerronta alkoivat hahmottua, kun pyöritin arkistomateriaalia leikkaussoftassa. Samalla muodostui lisää ideoita.

Elokuvan tekoprosessi oli Kaihlaselle opettavainen. Hän oppi paljon esimerkiksi hyttysten kantamien vaarallisten tautien kontrolloimiseksi kehitetystä teknologiasta.

– On inspiroivaa, että ihmisellä on potentiaali keksiä ratkaisuja mihin vain. Samalla on lannistavaa, että moniin asioihin olisi ratkaisu, jos niihin satsattaisiin tarpeeksi. Poliittinen tahto kuitenkin puuttuu.

Taide mahdollistaa tulevaisuuden kuvittelemisen

Ympäristöasioiden ja ilmastokriisin käsitteleminen taiteessa on ollut yleistä varsinkin 2000-luvulla. Kaihlanen katsoo, että taiteen rooli tällaisten asioiden käsittelemisessä on merkittävä.

– Yksittäinen taideteos ei muuta maailmaa, mutta taiteella ylipäätään on valtava merkitys siihen, millainen suhde ihmisillä on maailmaan ja toisiin ihmisiin. Taiteen kautta ihmiset voivat ymmärtää asioita, joita he eivät välttämättä olisi muuten edes tulleet ajatelleeksi.

Taiteessa ilmastokriisiä voi Kaihlasen mukaan tarkastella eri tavalla kuin pelkkien faktojen kautta.

– Tieteestä ja journalismista poiketen taiteella on eri tavalla kyky ja vapaus kuvitella jotain, joka ei ole juuri sellaisenaan totta tai suoraan tieteen keinoin mitattavissa. Tätä kuvittelun taitoa tarvitaan, jotta pystytään hahmottamaan mahdollisia skenaarioita ja ihmisen omaa elämää ja tulevaisuutta suhteessa laajoihin, globaaleihin kehityskulkuihin.

Kaihlaselle tuli Hovering Over Usin tekemisen myötä turhautunut olo siitä, miten ympäristöasioihin suhtaudutaan.

– Sellaisiin asioihin puututaan, jotka aiheuttavat vaaraa ihmiselle. Jos puhutaan luonnon monimuotoisuudesta itsessään, niin se ei kiinnosta eikä siihen löydy ratkaisuja. Päätöksiä ohjaava maailmankuva on niin ihmiskeskeinen.